Suurin käytetyistä neuloista seuraava riski on infektiotartunta. Hepatiitti- ja hiv-tartunnat ovat äärimmäisiä riskejä, lääkevalvonnasta vastaava Fimea kertoo.

Fimea kertoo saaneensa ilmoituksen apteekissa tapahtuneesta sekaannuksesta, jossa asiakkaalle oli myyty toisen asiakkaan palauttamia insuliinineuloja.

Satakunnan Kansa uutisoi lauantaina Porin Yliopiston Apteekin myyneen vahingossa asiakkaalle erän käytettyjä insuliinikynäneuloja.

– Kyseessä on virhe, jota ei olisi saanut tapahtua. Valvontaviranomainen tulee käymään luvan haltijan kanssa hyvin tarkkaan läpi prosessit, jotka ovat mahdollistaneet apteekissa käytettyjen insuliinineulojen päätymisen asiakkaalle, sanoo Fimean johtaja Eija Pelkonen.

Käytännössä se tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että apteekkiin tullaan tekemään tarkastuskäynti ja etsitään prosessien riskikohdat.

Lääkejätteiden käsittelyä käydään Pelkosen mukaan säännöllisesti läpi tarkastuksissa, ja käytetyt neulat ovat yksi tunnistetuista riskeistä, vastaavaa tapausta ei hänen tiedossaan kuitenkaan ole.

– Nythän asiakkaan palauttama käytettyjen neulojen paketti oli päätynyt syystä tai toisesta myytävien neulojen varastoon.

Neuloista oli Pelkosen tietojen mukaan puuttunut sinetti, joka kertoo, että neulaa on jo kertaalleen käytetty. Henkilö joka ei ollut pitkään neuloja käyttänyt, ei sitä huomannut eikä myöskään se apteekin työntekijä, joka neulat oli apteekissa pussiin laittanut.

– Asiakkaan on voitava sataprosenttisesti luottaa siihen, että hän saa apteekeista turvallisen lääkkeen tai tuotteen, ilman, että asiakkaan pitäisi niitä itse tarkistella, Pelkonen painottaa.

– Tapauksen selvittely on kesken ja omat valvontatoimemme jatkuvat tiistaina, hän kertoo.

Lisää aiheesta:

Apteekki raportoinut Fimeaan käytettyjen neulojen myynnistä – "Inhimillinen vahinko"

Satakunnan Kansa: Apteekki myi asiakkaalle käytettyjä insuliinikynän neuloja

Omien Facebook-tietojen väärinkäyttö huolestuttaa suomalaisia. Vähiten asia mietityttää alle 25-vuotiaita ja eniten huolissaan ovat heitä vanhemmat Facebookin käyttäjät.

Tämä selviää Ylen Taloustutkimukselta tilaamasta sosiaalisen median käyttöä selvittäneestä tutkimuksesta.

Sen mukaan yli puolet suomalaisista mainosrahoitteisen yhteisöpalvelu Facebookin käyttäjistä on erittäin tai melko huolestunut siitä, että heidän sinne laittamiaan tietoja voidaan käyttää vahingollisesti.

Helsingin Kalliossa sijaitsevassa kahvilassa suurimmalla osalla asiakkaista on edessään pöydällä kannettava tietokone tai kännykkä. Kahvittelun ohessa hoituu työnteko sekä sosiaalisen median seuraaminen.

– Kyllä minä olen jonkun verran omien tietojeni vahingollisesta käytöstä huolissani, Minna Pessa-Makkonen myöntää.

Thomas Kinnaird kertoo, että hänen Facebook-käyttönsä on vähentynyt viime vuosina.

– Sitä miettii kahdesti, mitä sinne laittaa ja millaiseen jakeluun se saattaa mennä.

Facebookilla on Suomessa kuukausittain yli kaksi miljoonaa käyttäjää.

– Facebookissa on paljon muiden laittamaa tavaraa, tai muut ovat tägänneet kuviinsa. Siellä on sellaista, mihin itsellä ei ole vaikutusvaltaa. En yöunia menetä, mutta kyllä sitä ajattelee, Riku Rahikainen toteaa.

Facebookin käyttäjien yksityisyyden suoja koki kolauksen maaliskuussa, kun ilmeni, että yli 50 miljoonan amerikkalaisen tietoja päätyi poliittiseen vaikuttamiseen erikoistuneelle, Cambridge Analytica -yhtiölle.

Se herätti kysymyksen käyttäjätietojen suojaamisesta ja siitä, voiko yhteisöpalveluun luottaa ja missä määrin.

Vaikka suomalaiset ovat huolissaan, silti kaksi kolmesta ilmoittaa, ettei kohu tietojen leviämisestä ole vaikuttanut heidän Facebookin käyttöönsä.

Joka viides kertoo käyttävänsä palvelua kuten ennenkin, mutta olevansa varovaisempi siinä, mitä tietoja laittaa päivityksiinsä.

Tapauksen takia kukaan ei myönnä kokonaan lopettaneensa Facebook-tilinsä käyttöä.

– Olen ollut aika varovainen jo aikaisemminkin siinä, mitä tietoja itsestäni laitan, Minna Pessa-Makkonen sanoo.

Thomas Kinnaird arvelee, että käyttäjätietojen päätymisellä Cambridge Analyticalle on ollut vaikutusta.

– Varmasti on vaikuttanut moniin. Se, että niin helposti, niin suuri tietomäärä pääsee uuteen jakeluun, totta kai se pistää miettimään näitä asioita.

Samaa tuumii Riku Rahikainen.

– Kohu laittaa ajattelemaan ylipäätään sitä, että kuinka paljon meistä on tietoa Internetissä.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on pyytänyt anteeksi luottamuksen rikkomista. Sosiaalinen viestintäsivusto on myös ilmoittanut parantavansa käyttäjien yksityisyydensuojaa ja helpottavansa omien tietojen poistamista.

– Facebook ei häviä mihinkään, mutta varmasti siellä vähenee henkilökohtaisten asioiden postaus, Minna Pessa-Makkonen pohtii.

Taloustutkimus haastatteli tutkimukseen 1089:ää henkilöä eri puolilta Suomea. Heistä Facebookin käyttäjiä oli 746.

Puolet haastatteluista tehtiin puhelimitse ja puolet Internet-paneelissa. Otos edustaa Suomen aikuisväestöä eli 15 vuotta täyttäneitä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

Huolestuttaako Facebookin tiedonkeruu? Asiantuntija: tee nämä neljä säätöä heti omalle tilillesi

Analyysi: Facebookin 50 miljoonan ihmisen tietoja käytettiin Trumpin presidenttikampanjan hyväksi – Pitääkö Facebookin käyttö nyt viimeistään lopettaa?

Kaverit odottavat! Ala-asteella oleva Tuomas Holopainen kiirehtii koulun jälkeen kodin lähimetsään. Eletään 1980-lukua Kiteellä Pohjois-Karjalassa.

Holopainen ei ole koulun sosiaalisin poika, mutta ei aivan erakkokaan. Parhaat kaverit löytyvät kuitenkin koulun ulkopuolelta.

Metsässä odottavat Tupu, Hupu, Lupu ja Frodo.

Tuomas Holopainen oppi lukemaan Aku Ankka -lehdistä jo alle kouluikäisenä. Ensimmäisellä luokalla hän ahmi Taru sormusten herrasta -fantasiakirjan, joka löytyi Kiteenlahden ala-asteen kirjastosta.

– Se muutti jotain tuolla aivojen kemioissa ja käsityksen siitä, minkälaisia fantastisia maailmoja tästä maailmasta löytyy. Se oli mullistava kokemus.

Lehtien ja kirjojen hahmot siirtyivät Holopaisen leikkeihin. Heistä tuli puolioikeita hahmoja.

– Kyllä ne kaikki lapsuuden fantasiakokemukset ovat heijastuneet musiikkiin. Sieltä on ammennettu hyvin monta biisiä.

Äärikokemuksia luonnosta

“Kautta erämaajärven

Matkaa kulkuri yksinäinen

Näkee lammella joutsenparven

Vapauttaan itkevän

Kaipuu menneisyyteen

Kiirii ilmassa huutoina kotkien

Ikijärveltä turvatulta

Käy matka vuorten taa”

(Nightwish: Lappi Pt I Erämaajärvi)

Lappi on Nightwishin ensimmäisen levyn (Angels Fall First, 1997) viimeinen kappale. Neliosainen biisi pyrkii kuvailemaan Suomen Lapin luonnon kauneutta.

Kappale on yksi ensimmäisistä, jonka Tuomas Holopainen on koskaan säveltänyt.

Läheinen suhde luontoon on Holopaiselle sisäänrakennettu, kuten monelle muullekin suomalaiselle. On tarve mennä ulos, hän sanoo.

Hänen lempipaikkansa on Kiteen kodin lähimetsä. Se on suomalaista kuusimetsää. Hän pakenee sinne, kun biisinkirjoittaminen ei luista.

– Paras tapa laukaista tilanne on käydä kaksi tuntia metsässä kävelemässä tai juoksemassa. Kun tulee takaisin, kaikki on taas selvää.

Holopainen hakee luonnosta myös seikkailuja. Juuri päättyneen puolentoista vuoden sapattivapaan aikana hän teki vaelluksia jalan ja hevosella, meloi ja purjehti.

Toisinaan muusikko haluaa kokeilla luonnossa äärirajojaan. Elokuussa hän kävi ensimmäistä kertaa laskemassa koskia Lieksassa. Se oli jo hieman pelottavaa, Holopainen kertoo.

Vanhemmiten Holopaisestakin, 41, on tullut mukavuudenhaluinen. Vielä parikymppisenä hän lähti vaelluksille huonon teltan kanssa ja toivoi, että sataa. Kurjuus piti maksimoida.

Toisin oli viime vuonna, kun hän kävi Nightwish-rumpalin Jukka Nevalaisen kanssa vaeltamassa 70 kilometriä pitkän reitin Englannissa. He nauttivat Taru sormusten herrasta -tyyppisistä maisemista pienissä pätkissä.

– Vain 25 kilometriä maksimissaan päivässä ja yöksi pubiin. Siinä saa rääkin, hien pintaan ja pääsee rättiväsyneenä lakanoiden väliin. Ei tarvitse kantaa makuupussia ja telttaa ja saa vielä hyvää kaljaa, Holopainen nauraa.

Syvälle tieteen maailmaan

Luonnontieteellinen museo vilisee lapsia. Heidän keskeltään erottuu pitkänhuiskea Tuomas Holopainen. Lapset keskittyvät Elämän historia -näyttelyn dinosauruksiin, mutta mukana olevat vanhemmat tunnistavat rocktähden.

Hänestä otetaan valokuvia tätä juttua varten museossa, koska luonnontieteet ovat aina olleet lähellä hänen sydäntään. Nuorempana Holopainen piti luontopäiväkirjaa, kuului lintukerhoon ja oli Ursan eli tähtitieteellisen yhdistyksen jäsen. Hän jopa opiskeli puoli vuotta biologiaa Kuopion yliopistossa ennen kuin musiikki vei mennessään.

– Luonnontieteet ovat olleet sellainen hyvänpäivän harrastus. Edelleen tulee luettua paljon faktakirjoja ja seurattua tiedemaailmaa.

Tämä konkretisoituu Nightwishin uusimmalla levyllä Endless Forms Most Beautiful (2015). Albumin nimi on lainattu Charles Darwinin Lajien synty -klassikkoteoksen lopputeksteistä. Holopainen halusi kunnioittaa nimellä elämän kauneutta, luontoa, tiedettä ja järkeä.

Holopainen sai houkuteltua levylle mukaan kertojaääneksi kiistellyn evoluutiobiologin Richard Dawkinsin, sillä hän oli yksi levyn suurimpia innoittajia. Bändikaveri Troy Donockley oli suositellut Holopaiselle Dawkinsin teoksia, jotka olivat avanneet muusikolle evoluution saloja aivan uudella tavalla.

Dawkins aiheutti aikanaan myös kohua uskontokriittisellä teoksellaan Jumalharha (2006), jossa hän sanoi, että jumalaan uskominen on hengenvaarallista ja aiheuttaa vahinkoa yhteiskunnalle.

Osalle Nightwish-faneja brittiläisen uusateistin mukana oleminen levyllä oli liikaa. Sanomalehti Karjalainen kertoi ennen albumin ilmestymistä, kuinka fanit olivat tuhonneet yhtyeen levyjä ja palauttaneet keikkalippuja. Suurimman äläkän nostivat fundamentalistit, joille Dawkins on kirosana.

Tuomas Holopainen katselee Luonnontieteellisen museon Elämän historia -näyttelyä ylimalkaisesti. Vaikka muusikko kertoo, että luonnontieteet ovat hänelle vain hyvä harrastus, viimeisin levy kertoo paljon syvemmästä suhteesta.

Esimerkiksi nimikkokappaleen sanoissa sukelletaan evoluution historiaan ja siellä vilisee elioitä, kuten 375 miljoonaa vuotta sitten elänyt kala tiktaalik. Ei aivan koulussa opittua perusbiologiaa.

Fantasia on voimaannuttava kokemus

Kvothe on taitava muusikko ja tarinankertoja. Hän on Patrick Rothfussin suositun Kuninkaansurmaajan kronikka -fantasiakirjasarjan päähenkilö.

Ei ihme, että Tuomas Holopainen on kirjasarjasta innoissaan ja hän samaistuu Kvotheen. Hahmo esimerkiksi vetäytyy perheen traagisen kuoleman jälkeen metsään isän luutun kanssa ja oppii ilmaisemaan sillä tunteita erinomaisesti.

Tarinasta löytyy myös Auri, joka on maan alla elävä nuori nainen. Kukaan ei tiedä, mistä hän on tullut.

Auri tulee latinankielen sanasta aura eli valo, ja se on Holopaisen vaimon, laulaja Johanna Kurkelan toinen nimi. Fantasiasarjan Kvothella ja Aurilla on suhde, jonka he pitävät salassa. Näin tekivät myös Holopainen ja Kurkela pitkään.

Näistä yhteensattumista syntyi Holopaisen, Kurkelan ja Nightwishin Troy Donockleyn muodostaman yhtyeen nimi Auri. Sivuprojekti ideoitiin jo vuonna 2011, mutta se lykkääntyi kiireiden takia.

Ennen kuin musiikkia oli tehty lainkaan, kolmikko kävi ottamassa promokuvat kelttimaisemissa Cornwallissa Etelä-Englannissa.

Viime vuoden aikana syntyi Aurin ensimmäinen albumi, joka julkaistiin viime viikolla. Musiikki on tyyliltään progressiivista folkia ja maailmanmusiikkia, jossa on kelttivaikutelmia.

Tuomas Holopainen päätyy pohtimaan, miksi fantasiaelokuvissa soi aina kelttimusiikki. Samat vivahteet kuuluvat myös Nightwishin tuotannossa.

– Brittein saarten ja Skandinavian välillä on joku sanaton symbioosi. Viikingithän menivät sinne aikoinaan ja perustivat kaupungit. Samanlaisuutta löytyy musiikissa, melodiantajussa, tietynlaisessa harmaudessa ja synkkyydessä ja ennen kaikkea huumorissa.

Tuomas Holopainen on ammentanut fantasiatarinoista vaikutteita musiikkiinsa koko Nightwish-matkan ajan. Vaikka muusikko antautuu fantasiamaailmojen vietäväksi, hän sanoo rakastavansa oikeaa maailmaa ja arkea. Sitä ei tarvitse paeta fantasiaan.

– Silti fantasia voi olla voimaannuttava kokemus. Se on meillä ihmisluonteessa, että nautitaan hyvistä tarinoista. Tykkäämme saada tunteen, kun ihokarvat nousevat pystyyn kauhuelokuvaa katsoessa. Tai se tunne kun Suomi voittaa jääkiekossa. Urheilu on eskapismia parhaimmillaan.

Holopaisen mukaan musiikki tarjoaa kahdenlaista pakoa arjesta. Hänen suosikkejaan ovat Abba ja Bon Jovi, jotka viihdyttävät ja pistävät tanssimaan.

– Sitten on toisenlaista musiikkia, joka vie syvemmälle. Se on muutakin kuin rakkautta, seksiä ja kuolemaa. Se saa ihmisen ajattelemaan ja tarttumaan ehkä johonkin kirjaan ja haastamaan omat ajatusmallinsa.

– Minulle musiikki on ennen kaikkea itsensä etsimistä ja löytämistä kappaleiden tekemisen kautta.

Lutusta Nightwishia

Suolistetaan ja suomustetaan Tuomas. Näin uhkasi tähtitieteilijä Esko Valtaoja Nightwishin keikalla, jos Floor Jansenia ei oteta bändin vakituiseksi solistiksi. Valtaoja kirjoittaa tilanteesta tuoreessa Nightwish-kirjassa We Were Here.

Nightwish-tarinassa käsikirjoitus on muuttunut naispääosan esittäjän kohdalla monta kertaa. Dramatiikkaa on riittänyt, kun bändistä ovat lähteneet solistit Tarja Turunen ja Anette Olzon. Jansen on ollut Nightwishin jäsen vuodesta 2013 lähtien.

Kaikesta huolimatta Nightwish on Suomen kansainvälisesti menestynein rockyhtye, jolle kysyntää riittää edelleen. Monet muut parikymmentä vuotta sitten aloittaneet menestyjät ovat kuihtuneet pois.

Tuomas Holopainenkin on jo himmannut tahtia. Enää ei tarvitse albumin julkaisemisen jälkeen keikkailla kahta vuotta ja paria sataa keikkaa putkeen. Voi panostaa enemmän laatuun kuin määrään.

Nightwish on julkaissut 20 vuoden aikana kahdeksan levyä. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kokoelmalevy, jota varten Holopainen kuunteli kaikki yhtyeen levyt läpi ensimmäistä kertaa putkeen. Vaikka alkupään levyt kuulostivat muusikosta nyt raakileilta, päällimmäinen tunne oli, että kokonaisuus on onnistunut.

Mukana oli myös hyväntahtoista myötähäpeää.

– Kuuntelin ulkopuolisena, että mikä tuo bändi on, joka soittaa. Kuka teki tuollaiset lyriikat. Siellä lämmitetään saunaa ja seikkaillaan Bilbon, Frodon, kotitonttujen ja kaikkien örkkien kanssa. Voi hyvänen aika kun on lutusta, Holopainen nauraa.

Aarrekartta

Uudenvuodenpäivänä Kiteellä tehdään suunnitelmia tulevalle vuodelle. Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela laativat seinälle aarrekartan. Näin on tehty jo vuosien ajan.

Karttaan tulee saaria, jotka on tarkoitettu valloitettaviksi. Saarilta löytyy Holopaisen ja Kurkelan elämään liittyviä unelmia. Osa on maallisia asioita, osa henkistä kasvua. Jotkut ovat täysin saavuttamattomissa olevia.

Aarrekartta on saanut tavoittelemaan unelmia. Monta saarta on jo valloitettu.

Holopainen on tehnyt Nightwish-elokuvan (Imaginaerum, 2011), Don Rosan innoittaman soololevyn Roope Ankasta (Music Inspired by the Life and Times of Scrooge, 2014) ja oma hevonenkin on tullut hankittua.

– Monta vuotta haaveena oli saada itse laadittu ristikko ristikkolehteen. Tänä vuonna niitä on ollut jokaisessa Punainen Pelikaani -lehdessä sekä Ilta-Sanomissa ja Soundissa.

Aarrekartan valloittamattomia kohteita ovat vielä oman novellikokoelman julkaiseminen sekä vaellusretki Alaskaan.

– Ikivanha klisee on, että elämän tarkoitus on löytää omat unelmat ja yrittää toteuttaa ne. Hyvin monet ihmiset jäävät puoliväliin. He löytävät unelmansa, mutta eivät yritä toteuttaa niitä. Aarrekartta muistuttaa, että pitää yrittää myös tehdä jotain, että saa ne saaret valloitettua.

Aarrekartta on tuonut Tuomas Holopaiselle jo ajat sitten Kiteen kodin, joka on hänelle kuin Kontu. Se tuttu ja turvallinen paikka, jossa hobitit asuvat Sormusten herrassa.

Ehkä Kiteen kuusimetsästä kurkistaa myös lapsuudenystävä Frodo.

Porin Yliopiston Apteekissa tiistaina sattuneesta virheestä on raportoitu Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan, kertoo viestintäjohtaja Jenni Tyrni Yliopiston Apteekista. Fimea on viranomainen, joka valvoo apteekkeja.

– Olemme olleet sinne yhteydessä ja sopineet, että toimitamme Fimealle vielä tarkemman raportin erikseen, Tyrni sanoo.

Apteekki myi vahingossa asiakkaalle erän käytettyjä insuliinikynäneuloja. Farmaseutti oli todennäköisesti laskenut reseptipisteessä pakkauksen pöytätasolle ja ajatellut, että vie sen pois kun asiakaspalvelutilanne on ohi. Toinen työntekijä oli huomannut käyttämättömän näköisen pakkauksen ja ottanut sen.

Asiakas on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen torstaina.

Tyrnin mukaan Fimean kanssa on sovittu puhelinpalaveri asian läpikäyntiä varten pääsiäisen jälkeen.

– Olemme hyvin pahoillamme. Ei tällaista tietenkään ikinä pitäisi päästä tapahtumaan, mutta tässä on inhimillinen vahinko kyseessä. Kävimme välittömästi Porin toimipisteessä läpi lääkejätteiden käsittelyyn liittyvät ohjeistukset. Kertaamme ohjeet ketjun kaikissa muissakin apteekeissa. Lääkejätteitä ei saa hetkeksikään jättää mihinkään, vaan ne pitää siirtää suoraan niille kuuluviin astioihin, että tällaista sekaannusta ei pääse käymään.

Poliitikkojen puheissa maakunnat ovat merkittävä osa suomalaisuutta, mutta kansalaiset määrittävät itsensä enemmän synnyin- tai asuinpaikkakuntansa kautta. Tuore kyselytytkimus osoittaa, että suomalaisten minäkuvan rakentamisessa maakuntien merkitys on melko vähäinen.

Maakunta-sanalla on monissa yhteyksissä jopa kielteinen kaiku. Stadin ja bönden vastakkainasettelu pitää pintansa niin kauan kuin puhutaan stadista ja böndestä.

Teatteriohjaaja Jussi Sorjanen on törmännyt vähättelevään puheeseen maakunnista. Hänen mielestään se johtuu joko kyynisyydestä, tietämättömyydestä tai silkasta ilkeydestä.

– Toisinaan tuntuu, että Helsinki on suomalaisittain isona kaupunkina kokonaan oma todellisuutensa. Maakuntaa käytetään joskus halventavana terminä: puhutaan jopa maakuntasarjassa toimimisesta. Se on virheellinen ja vahingollinen ajatusmalli.

Heinolalaislähtöisellä Sorjasella on kokemusta teatteri Vanhasta Jukosta Lahdessa – nyt hänellä on loppusuoralla ohjaajakiinnitys Kajaanin kaupunginteatterissa Kainuussa. Hän asuu varsinaisesti Helsingin Kalliossa, joten hän on pohtinut monelta kantilta pääkaupunkiseudun ja maakuntien suhdetta.

– Teatterialalla saatetaan ajatella, että maakunnassakin tekeminen voi olla ihan hyvää, mutta vain maakunnallisella mittapuulla. Tai jos laatu arvioidaan hyväksi, mietitään, että tämähän voisi mennä läpi ihan Helsingissäkin.

Myös Helsingissä saatetaan kokea alemmuutta tai ainakin ihailua esimerkiksi Berliiniä kohtaan, Sorjanen huomauttaa. Helsinkiläistaiteilijat miettivät, että ehkä oma teos menisi läpi ihan Berliinissäkin.

– Kun asuin vielä Heinolassa, ajattelin sen silloin juntimpana paikkana kuin Lahden. Heinola tuntui pieneltä ja tyhjältä, vaikka olihan siellä kaikenlaista toimintaa. Lahti näyttäytyi minulle nuorena kultturellina mekkana.

"Maakunnissa on huonoa itsetuntoa"

Kansainvälisesti kehuja kerännyt oululainen koreografi ja taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunula tunnistaa pääkaupungin ja maakuntien jännitteen.

– Maakunnissa tehdään yhtä arvokasta työtä kuin muuallakin. Eihän se paikasta ole kiinni. Jorma Uotista lainatakseni: hyvä on hyvää kaikkialla ja paska on paskaa Pariisissakin.

Yli-Maunula törmää välillä hokemaan "Hyvin tehty nousee aina esille, oli se tehty missä vain".

– Rohkenen olla eri mieltä väitteen kanssa. Kyllä maakunnissa on tehtävä isompi ponnistus sen eteen, että taiteellinen työ nousisi valtakunnallisesti esiin, tarkoitetaan sitten mediajulkisuutta tai esiintymismahdollisuuksia. Toki kun Kristian Smeds aikoinaan meni johtamaan Kajaanin kaupunginteatteria, sitä ihmeteltiin. Ajateltiin Smedsin menevän rohkeasti vastavirtaan.

Yli-Maunula on tyytyväinen Pohjois-Pohjanmaahan asuin- ja työskentelypaikkana.

– Apurahoja myönnetään aluepoliittisin perustein ja resurssit tekemiseen ovat kohtuullisen hyvät. Pääkaupunkiseudulla kilpailu on hurjaa.

Koreografi Pirjo Yli-Maunula osaa kuitenkin katsoa peiliin.

– Maakunnissa on huonoa itsetuntoa paikoin. Silloin ajatellaan, että maakunta-etuliite tarkoittaisi jotakin vähempiarvoista, vaikka termin käyttäjä ei sitä tarkoittaisikaan. Asia ymmärretään väärin.

Keskuspaikka alistaa pienempiään

Aluetutkija Timo Aro toteaa pääkaupunkiseudun ylemmyyden muuhun maahan olevan kansainvälinen ilmiö. Keskuspaikan kanssa on yleensä jännitteitä, oli keskuspaikka sitten maan pääkaupunki tai vaikka maakunnan keskus.

– Etelä-Suomessa maakunnat mielletään muuksi Suomeksi. Muu Suomi on Helsingin, pääkaupunkiseudun, Etelä-Suomen ja ruuhka-Suomen ulkopuolista aluetta eli maakuntia. Käsitteet ja retoriikkaa luovat vahvoja mielikuvia ja muokkaavat jopa todellisuutta.

Maakunta-etuliite sisältää Aron mielestä hieman alistavan ja vähättelevän sävyn, vaikka se on myös hallinnollinen ja virallinen termi.

– Maakunta-sanan liittäminen vaikka teatteriin tai yliopistoon helposti latistaa varsinaista asiaa ja osaamiskenttää. Oletuksena on, että muualla olisi tarjolla jotain parempaa. Kuinka siellä oltaisiin edellä asioissa.

Ihmiset harvemmin identifioituvat maakuntaan. Yleensä lahtelainen on mieluummin lahtelainen kuin päijäthämäläinen, muistuttaa tutkija.

Helsinkiläinen saattaa matkustaa Tukholmaan ja kummastella, että kylläpä täällä ollaan edellä Helsinkiä. Timo Aro

Maakunnista on monesti pääkaupunkiseutua vaikeampi päästä positiivisilla asioilla valtakunnalliseen julkisuuteen.

– Pohjoiskarjalainen Kontiolahti on esimerkki vetovoimaisesta ja nuorekkaasta kunnasta, jossa on matala työttömyys ja koulutettua väkeä. Silti kunta saatetaan ajatella syrjäisenä ja takapajuisena. Kontiolahden pitäisi tehdä vuosikymmenten työ, että oikea tieto menisi läpi valtakunnallisesti.

Kanervalan puutarhakaupunginosa Pohjois-Karjalan pääkaupungissa Joensuussa muistuttaa puolestaan äänestyskäyttäymiseltään ja asukasprofiililtaan Helsingin Kalliota, mutta harvemmin siitä julkisuudessa kerrotaan.

Maakunnissa on omat asenteensa keskuspaikkaa kohtaan: pelkoa, ihailua, tietoa ja tietämättömyyttä. Etelä-Suomesta sisämaahan mentäessä pääkaupunkiseutu muuttuu nopeasti negatiiviseksi puheeksi "etelästä siellä jossain", toteaa Aro.

Pienuus ja suuruus on suhteellinen käsite. Aina tuntuu löytyvän jotain, joka on omaa ylempänä.

– Helsinkiläinen saattaa matkustaa Tukholmaan ja kummastella, että kylläpä täällä ollaan edellä Helsinkiä. Ja Tukholmasta katsoen Lontoo voi tuntua Tukholmaa kiinnostavammalta.

Jokainen yliopisto sijaitsee maakunnassa

Yliopistot niputetaan joskus yliopistoiksi ja maakuntayliopistoiksi. Maakuntayliopisto antaa kaiun, että se palvelisi vain oman maakuntansa väkeä eikä tehty tiede olisi yhtä korkeatasoista kuin suuremmissa ympyröissä.

Itä-Suomen yliopiston pohjoissavolainen rehtori Jukka Mönkkönen kuulee termiä maakuntayliopisto silloin tällöin, vaikka Uusimaakin on maakunta. Kuitenkaan Helsingin yliopistoa ei kutsuta maakuntayliopistoksi.

– Olen aina sanonut, että jokainen yliopisto sijaitsee maakunnassa. Yliopistot ovat ennen kaikkea kansainvälisiä toimijoita, mikä kohottaa niiden kansallista ja viime kädessä alueellistakin merkitystä.

Porin Yliopiston Apteekki myi vahingossa asiakkaalle erän käytettyjä insuliinikynäneuloja, Satakunnan Kansa kertoi lauantaina.

Apteekki toimitti tiistaina asiakkaalle 20 käytettyä insuliinikynän neulaa. Apteekinhoitaja Marika Osaran mukaan virhe huomattiin noin puolen tunnin päästä. Hänen mukaansa kyseessä oli inhimillinen virhe eikä vastaavaa ole koskaan ennen sattunut.

– Tarkensimme välittömästi lääkejätteiden käsittelyn ohjeistusta, ja meneillään on sisäinen selvitys, jotta kenellekään ei enää ikinä näin kävisi. Käytetyt neulat oli tiettävästi palautettu apteekkiin alkuperäisessä pahvipakkauksessa. Se sekoitettiin myöhemmin avaamattomaan pakkaukseen.

– Farmaseutti on laskenut reseptipisteessä pakkauksen pöytätasolle ja ajatellut, että vie sen pois kun asiakaspalvelutilanne on ohi. Toinen työntekijä on sitten huomannut käyttämättömän näköisen pakkauksen ja ottanut sen. Silloin ne ovat todennäköisesti sekoittuneet, Osara kertoo lehdessä.

Helsingin Sanomien haastattelussa viestintäjohtaja Jenni Tyrni Yliopiston Apteekista kertoo, että ostaja on tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille.

Ostaja jäljitettiin pankkikorttitietojen perusteella ja pankin avustuksella.

Äiti kertoo poikansa pistäneen käytetyillä neuloilla

Satakunnan Kansassa nainen kertoo hakeneensa porilaisapteekista tiistaina kynäneuloja 14-vuotiaalle diabeetikkopojalleen. Äiti oli lähtenyt Yliopiston Apteekkiin, koska Porin hoitotarvikejakelu ei ollut enää myöhään iltapäivällä avoinna ja poika oli kertonut neulojen olevan vähissä.

Keskiviikkona äiti sai puhelun pankista ja soitettuaan apteekkiin kuuli neulojen olevan käytettyjä. Mentyään poikansa huoneeseen hän huomasi, että neuloista puuttuivat sinetit. Jäljellä pussissa oli 15 neulaa, kun neuloja alkujaan oli ollut 20.

Äiti kertoo lehdessä, että teki rikosilmoituksen torstaina.

– Haluan heidät vastuuseen vaarasta, johon he ovat poikani asettaneet.

Venäläinen miljardööri Zijavudin Magomedov on pidätetty Moskovassa kavalluksesta epäiltynä. Syyttäjän mukaan hän on syyllistynyt yli kahden miljardin ruplan eli noin 28 miljoonan euron kavalluksiin.

Syyttäjä sanoo, että sillä on tietoa seitsemästä tapauksesta, jossa Magomedov olisi kavaltanut valtion, aluehallintojen ja valtionyhtiöiden rahoja. Syyttäjän mukaan kavalletut rahat on siirretty ulkomaisille tileille.

Magomedov kiisti oikeudessa syytteet. Hänen mukaansa tutkinta ei kestä lähempää tarkastelua. Hänen omistamansa Summa-yritysrypäs aikoo valittaa tuomiosta.

Dagestanissa syntynyt Zijavudin Magomedov ja hänen veljensä Magomed omistavat yhdessä Summa-yritysryppään. Forbes-lehti arvioi Zijavudin Magomedovin omaisuudeksi noin 1,01 miljardia euroa. Hän kuuluu sadan rikkaimman venäläisen joukkoon.

Veljesten omistuksiin kuuluu muun muassa satamia, öljyn ja kaasun tuotantoa Sahan tasavallassa Itä-Siperiassa, rakennusyhtiöitä sekä tietoliikenneverkkoja, kertoo taloussivusto Bloomberg.

Heidän yrityksensä on rakentanut muun muassa Kaliningradissa urheilustadionia kesällä pidettäviä maailmanmestaruuskisoja varten.

Molemmat Magomedovin veljekset on määrätty pidätettäviksi oikeuden päätöksellä. Myös Summa-yhtiöitä johtava Artur Maksidov on pidätetty.

Reetta Piippo oli tyttö, jolla oli kiire elää. Niin ajattelee hänen äitinsä Tiina Piippo.

– Reetta kirjoitti tarinoita jo ennen kun hän osasi lukea, yöunet jäivät vähälle, kun löytyi muutakin tekemistä kuin nukkuminen. Reetta oli myös äärettömän vahvatahtoinen. Hänen kanssaan on käyty monenlaiset taistelut. Mutta ilman sitä luonnetta ei hän olisi niin pitkään jaksanutkaan.

Reetta kuoli 10 kuukautta sitten sairastettuaan kuusi vuotta leukemiaa. Hän oli 13-vuotias. Kuuteen vuoteen sisältyi myös terveitä jaksoja, mutta leukemia uusi neljä kertaa.

Viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet raskaat koko Piipon perheelle. Päällimmäisenä perheen äidin mielessä on nyt helpotus. Helpotus siitä, että Reetta on päässyt haudan lepoon eikä joudu kärsimään enää. Eikä perheen tarvitse elää kokoaikaisessa epätietoisuudessa.

– Se on aika huikea olotila, ettei tarvitse pelätä. Enää meillä ei ole epätietoisuutta, että miten tässä käy. Me tiedämme, miten tässä kävi, Tiina toteaa.

Tiina kertoo, että Reetta opetti koko heidän perheelleen paljon. Tärkein opetus oli se, kuinka kohdata vaikeudet lannistumatta.

Vuonna 2011 Reetta oli ensimmäisessä kantasolusiirrossa Helsingissä. Sädehoitojen seurauksena kaikki Reetan limakalvot paloivat sisältä päin. Ja kun uusi kantasolu lähti itämään, aiheutti myös se valtavaa kipua.

– Reetta silloin sanoi minulle, että äiti voinko minä koskaan unohtaa näitä kipuja. Mitä tuohon pystyy vastaamaan?

Lääkärit olivat sitä mieltä, että olen ihan hullu ja sanoivat, ettei se niin vaan onnistu Tiina Piippo

Jälkeenpäin Tiina kertoo kysyneensä Reetalta, mikä oli pahinta reissussa. Tytön vastaus yllätti hänet täysin.

– Hänen mielestään pahinta oli se, että piti olla samassa huoneessa koko ajan ja että kerran viikossa otettiin pumpulitikulla nielunäyte kurkusta. Se oli mielestäni ihailtava tapa suhtautua niin vaikeaan asiaan.

Jouluksi kotiin

Vuonna 2015 Reetta oli jälleen syövätön. Ilo siitä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Reetalla todettiin aivovaurio, jonka seurauksena hän menetti puhe- ja liikuntakykynsä.

– Lääkärit olivat jo sitä mieltä, että toivoa ei ole. Että Reetan kaikki älyllinen toiminta on loppunut ja meidän olisi syytä jättää tytölle hyvästit.

Tiina ei kuitenkaan uskonut lääkäreitä.

– Kyllä minä lapseni katseen tunnistin. Ja kun ylilääkäri pyysi Reettaa puristamaan kättään, hän teki niin. Edellisenä päivänä puhuttiin saattohoidosta ja seuraavana päivänä aloitettiinkin kuntoutus.

Tiina asui yötä päivää Reetan kanssa sairaalassa. Käytti tyttöä pihalla kaksi kertaa päivässä, satoi tai paistoi. Marraskuun lopussa Tiina sai idean. Hän halusi viedä Reetan jouluksi kotiin.

– Lääkärit olivat sitä mieltä, että olen ihan hullu, ja sanoivat, ettei se niin vaan onnistu. Minä totesin, että ei niin, mutta meillähän on kuukausi aikaa järjestää asia.

Hoitohenkilökunta alkoi yhdessä Tiinan kanssa miettimään, miten kotiin pääsy onnistuisi. Tiinalle opetettiin lääkelaskut ja muut huoltotoimenpiteet. Reettaa alettiin vieroittamaan morfiinista.

Minulle jouluaatto oli sellainen etappi, että kunhan edes siihen asti Reetta selviäisi. Tiina Piippo

16. päivä joulukuuta Tiina ja Reetta pääsivät sairaalasta kotiin.

– Sairaalassa sanottiin, että ette te tule joulua näkemään, eläkää täysillä.

Perhe vietti sukujoulun Tiinan lapsuudenkodissa. Paikalla olivat Tiinan sisarukset, kaikki läheisimmät ihmiset.

– Minulla oli niin voittajaolo. Minulle jouluaatto oli sellainen etappi, että kunhan edes siihen asti Reetta selviäisi.

Viimeinen vuosi

Reetta näki joulun. Ja seuraavan kevään ja kesän. Tyttö ei palannut enää sairaalaan, ja kotona Tiina alkoi systemaattisesti pienentämään Reetan lääkemääriä.

– Se lääkepaletti oli ihan hirveä, mikä siihen tyttöön meni. Aamulla kun Reetta heräsi, hänet pumpattiin täyteen kolmiolääkkeitä, neljää viittä erilaista. Mietin, että jos minä itse vetäisin sellaisen lääkearsenaalin, niin olisiko minulla älyllistä toimintaa ja kuinka kirkas minun katseeni olisi.

– Aivovauriolle ei ollut olemassa hoitoa tai parantavaa lääkitystä, siksi uskalsin lähteä vähentämään lääkitystä, Tiina kertoo.

Reetan kuolinilmoituskin oli ihan valmiiksi mietitty omassa päässä. Tiina Piippo

Pikkuhiljaa Reetta alkoi elävöitymään lääkemäärien pienentyessä. Hän alkoi taas nauramaan, puhumaan muutamia sanoja ja syömään, vaikka lääkärit olivat aiemmin sanoneet, että Reetta ei tulisi enää koskaan nielemään.

Viimeisen elinvuotensa Reetta oli täysin toisten autettavissa. Tiina kertoo, että se tuntui pahalta etenkin siksi, että Reetta oli ollut aiemmin hyvin toimelias ja itsenäinen.

– Mutta vielä siinäkin vaiheessa pyrimme löytämään ne hyvät asiat. Veimme Reettaa uimahalliin ja paljuun ja saunottiin. Invataksilla kävimme shoppailureissuilla.

Surun eri vaiheet

Piipon perheelle surutyö kesti kuusi vuotta. Akuutti suruvaihe oli etenkin Reetan viimeisimpänä elinvuotena, jolloin hänen vointinsa huononi huomattavasti. Tiinan tapana käsitellä surua on ollut maalaaminen ja tanssiminen. Ylipäätään tehdä asioita jotka tuovat hyvän olon.

– Reetta kuoli syyskuussa ja olin jo lokakuussa tanssikursseilla. Olen saanut hirveästi myönteistä palautetta siitä. Mutta sitten on tullut sellaisiakin kysymyksiä, että joko sinä unohdit, että mitä tapahtui.

Reetan hautajaisissa toivottiin, että vieraat pukeutuisivat värikkäisiin vaatteisiin. Tiina itse pukeutui Reetan kuoleman jälkeen aina kirkkaan punaiseen takkiin.

– Reetta mietti aina, että minkä värisen päivän minä tänään valitsen. Joten minäkin olen pyrkinyt välttelemään mustia päiviä. Jos minä saan väreistä voimaa ja energiaa, niin miksi minä itseltäni sen poistaisin?

Psykoterapeutti Piritta Pitkäsen mukaan surutyö on tavattu jakaa neljään vaiheeseen: shokki-, reaktio-, käsittely-, ja sopeutumisvaiheeseen. Hän sanoo, että on yhtä monta tapaa surra kun on surijaa, ja esimerkiksi perheenjäsenet voivat surra hyvin eri tavoin ja eri tahtiin.

– Kunkin suhde menetettyyn on ollut erilainen, mikä vaikuttaa myös siihen surun käsittelyyn. Suruhan on hyvin henkilökohtainen kokemus. Toisille on luontevaa puhua, toiset purkavat surua musiikin kautta tai vaikka maalaamalla, luonnossa kulkemalla tai muuten olemalla toimeliaita.

Kun olen jutellut syöpään kuolleiden omaisten kanssa, niin kyllä helpotus on näissä piireissä erittäin yleistä ja sallittua. Tiina Piippo

Se miksi joillakin on tarve kritisoida toisen ihmisen tapaa surra, voi johtua Pitkäsen mukaan useista eri asioista. Yksi niistä on se, että meillä on yleisesti vallitsevia käsityksiä siitä, kuinka surutyötä tulisi tehdä tai minkälaiset asiat surevan ihmisen kohdalla olisivat sallittuja.

– Ihmiset asettavat erilaisia määreitä surun toteuttamiselle tai surutyön näkymiselle. Kriittisyyden taustalla voi olla myös se, ettei ole omakohtaista kokemusta surutyön tekemisestä, jolloin sellainen armollisuus toisen surutyön tekemistä kohtaan on vaikeampaa.

Lupaus Reetalle

Se, että Reetta tulee mitä luultavammin kuolemaan leukemian seurauksena, oli tiedossa koko perheelle pitkään. Myös Reetalle. Hän oli nähnyt vuosien saatossa useiden sairaalakavereidensa kuolevan samaan sairauteen.

Vuoden 2014 keväällä Reetta sai lääkäriltään uintiluvan. Viimeiset neljä vuotta uiminen oli ollut pannassa, joten Piipon perhe päätti ostaa paljun, jotta Reetta saisi uida niin paljon kuin sielu sietää.

Eräänä toukokuisena päivänä Reetta ilakoi paljussa. Kesken sukelluksen hän nousi pintaan ja huusi äidilleen: "Äiti sitten kun minä kuolen, niin haluan kuolla sinun käsivarsillesi."

– Ajattelin, että sitten kun se on ajankohtaista, minä lunastan sen lupauksen.

Minulle Reetan hautajaisten järjestäminen oli viimeisten hyvien pirskeiden järjestäminen tytölle. Tiina Piippo

Loppuaikoina kaikki Reetan kuolemaan liittyvät asiat alkoivat olla hyvin selvät. Hahmoteltu päässä.

– Reetan kuolinilmoituskin oli ihan valmiiksi mietitty omassa päässä. Ainoastaan päivämäärä puuttui. Sitä asiaa oli prosessoinut jo niin pitkään.

Reetalla on kaksoissisko. Kaksosena eläminen ärsytti Reettaa aika ajoin. Kun kaikki on yhteistä: ystävät, vaatekaappi ja syntymäpäivät. Reetta toivoikin, että hän saisi ihan ikiomat juhlat. Niitä juhlia hän suunnitteli hartaasti tarjoiluja ja värimaailmaa myöten.

– Ne juhlat olivat hautajaiset. Tiesin että Reetta haluaa sinne juustokakkuja ja lohikeittoa ja oliivileipää hänen omalla reseptillään tehtynä. Tiesin, että hän haluaa oranssikeltaiset kattaukset.

– Minulle Reetan hautajaisten järjestäminen oli viimeisten hyvien pirskeiden järjestäminen tytölle. Ja hän oli itse ne suunnitellut.

"Mutta olisin minä Reetan halunnut pitää"

Jälkeenpäin eräs lääkäri sanoi Tiinalle, että onneksi te päätitte lähteä jouluksi kotiin. Ilman Tiinan vakaata tahtoa kotiin pääsemiseksi Reetta olisi luultavasti viettänyt viimeisen elinvuotensa sairaalassa. Nyt sairaalassa olon ajaksi jäi 26 tuntia, Reetan viimeiset elintunnit.

– Onneksi lähdettiin kotiin. Sairaalassa usein nähdään helposti vain oire ja siihen määrätään lääkkeet. Kotona nähdään persoona ja tuetaan sitä.

Tiina kertoo, että Reetan kuoleman jälkeen hän tunsi syvää huojennusta ja helpotusta Reetan puolesta. Se on aiheuttanut joissakin ihmisissä närkästystä.

– Sellaiset kritisoivat, jotka eivät ole tällaista eläneet. Kun olen jutellut syöpään kuolleiden omaisten kanssa, niin kyllä helpotus on näissä piireissä erittäin yleistä ja sallittua.

Tiina kertoo hyväksyneensä Reetan kuoleman hyvin.

– Lapsellani ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kuolla, kaikki apu oli annettu, mitä saatavilla oli. Mutta olisin minä Reetan halunnut pitää.

Helpotuksen lisäksi Tiina tunsi ikävää. Aluksi ikävä kohdistui menneeseen, yhteisiin hetkiin, jotka eivät tule enää takaisin. Nyt Tiina ikävöi enemmänkin asioita, joita he eivät saaneet kokea.

– Olin luvannut Reetalle, että vien hänet pyörätuolilla tanssimaan. Ajattelin, että kun tyttö täyttää kahdeksantoista, niin vedän kaikki festarit hänen kanssaan. Että mahdollistan hänelle kaiken sen. Nykyään suren niitä asioita, joita emme voi tehdä yhdessä.

Se ei kummene sillä, että kieltäisin todellisuuden tai jättäisin asiat kohtaamatta. Tiina Piippo

Moni miettii, mikä on oikea tapa surra. Tiinan mielestä ei ole oikeaa tapaa. Hänellä toimii se, että hän kohtaan kaikki tunteet mitä tulee vastaan.

– Se ei kummene sillä, että kieltäisin todellisuuden tai jättäisin asiat kohtaamatta. Jos itkettää, niin silloin itken, ja jos naurattaa, niin sitten nauran.

Surun käsitteleminen on tärkeää

Psykoterapeutti Piritta Pitkänen sanoo, että surun kohtaaminen on äärettömän tärkeää, jotta elämä voi jatkua menetyksen jälkeen. Hänen mukaansa suru on henkinen ja fyysinen prosessi, joka vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti.

– Jos surutyötä siirtää tai jos se jää käsittelemättömäksi, niin ihmiselle saattaa tulla fyysisiä oireita, joiden vuoksi usein hakeudutaan lääkärille tai haetaan muuta ammattiapua.

Sitten ollaan surutyön kanssa jo pitkällä, kun osataan olla kiitollisia niistä eletyistä hetkistä, joita on saatu menetetyn kanssa. Piritta Pitkänen

Pitkänen muistuttaa, että kukaan ei surulta elämänsä varrella välty, mutta kun surutyö etenee ja tasapaino uuteen elämään alkaa hiljalleen löytyä, niin menetyskin muuttuu kauniiksi muistoiksi.

– Katkeruus on aika tyypillinen surun alkuvaiheessa. Saattaa kestää pitkäänkin, että katkeruus saa kiitollisuuden sävyjä eletyistä hetkistä. Sitten ollaan surutyön kanssa jo pitkällä, kun osataan olla kiitollisia niistä eletyistä hetkistä, joita on saatu menetetyn kanssa.

Reetta Piippo oli perheensä ilona 13 vuotta. Siihen aikaan mahtui paljon onnellisia hetkiä ja rakkautta.

Syyskuussa 2016 Tiina sai toteuttaa Reetalle tekemänsä lupauksen. Reetta sai kuolla hänen syliinsä.

Onko sinua yritetty jo jekuttaa? Aprillipäivän kunniaksi omia pilojaan ovat julkaisseet perinteisesti lehdet. Facebookissa ovat jekuttaneet muun muassa poliisilaitokset.

Esimerkiksi Helsingin poliisi kertoo, että se aikoo ottaa käyttöön rauhoittavaa räntää ampuvan sadettimen Rännättimen. Poliisin mukaan Rännätin voidaan kytkeä päälle, jos esimerkiksi lämmin kesäsää saa ihmisten tunteet kuumenemaan. Näin kuumapäiset kaupunkilaiset saadaan sujuvammin pois puistoista ja rannoilta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos puolestaan mainostaa Facebookissa uusia ratsujaan. Poliisi kirjoittaa varautuvansa hevosten kanssa länsimetrossa partiointiin hankkimalla hevosille kumikengät.

Tulli kertoo Facebookissa ottaneensa käyttöön Helsinki-Vantaan lentoasemalla mullistavan keksinnön, nimittäin älykumihansikkaat. Älyhansikkaissa kerrotaan olevan ultraherkät anturit, joiden avulla voi havainnoida muun muassa ihmisen veronkiertoaikeet, hermostuneisuuden ja huumeet.

Savon Sanomien mukaan maastohiihdon olympiavoittajasta Iivo Niskasesta tehdään leluversio. Iivo-nukella on liikkuvat kädet, jalat ja pää. Niveliä on sen verran, että nukke voi hiihtää niin perinteisellä kuin luistelutyylilläkin. Idean taustalla on lehden mukaan kotimainen lelumaahantuoja APR-Toys.

Aamulehden mukaan Hämeensilta saa Tampereella uudet patsaat. Lehti kertoo, että tunnetuista tamperelaisista ainakin Timo Jutila, Juuso-karhu ja Kalervo Kummola saavat patsaansa. Lehden mukaan mukaan Pirkanmaan perinnepatsasyhdistys pitää asiasta hätäkokouksen 1. huhtikuuta.

Joensuun kaupunki kertoo aprillipäivänä julkaisuvapaassa tiedotteessaan, että kaupunginjohtaja Kari Karjalainen on saanut roolin elokuvaohjaaja Markku Pölösen tulevassa elokuvassa. Karjalainen esittää raitiovaunua kohtauksessa, joka sijoittuu Helsinkiin.

Verohallinto puolestaan kertoo uudesta verokortista. Verottaja kertoo Facebookissa, että jokaiseen korttiin lisätään söpö eläinkuva. Tällöin esimerkiksi tulojen noustessa veroprosentin korotus nähdään myönteisemmin, verottaja kertoo.

From Waste to Taste -yhdistyksen mukaan helsinkiläinen hävikkiruokaravintola Loop on valittu toimittamaan tarjoilut Presidentinlinnan seuraaviin itsenäisyyspäiväjuhliin. Tiedotteen mukaan luvassa on ainakin käyristä kurkuista ja erilaisista tomaateista tehtyä salaattia, kukkakaalipyreetä ja sirkkavoileipäkakkua. Uutuutena juhlassa lanseerataan hävikkibanaanilikööri.

Veikkaus kertoo yhtenäistävänsä henkilökuntansa pukeutumisen kaikille yhteisillä lottopallopotkupuvuilla pääkonttorilla Helsingissä. Yhtiön tiedotteessa uudesta tyylistä kertoo Veikkauksen luova johtaja A-P Rilli.

Satakunnan kansa jekuttaa lukijoitaan kertomalla, että Poriin rakennetaan 5000 pientä asuntoa kiinalaisille opiskelijoille ja kaupunginhallitus puolestaan lähtee kuukauden kielikylpyyn New Yorkin China Towniin.

Lue myös:

Uskoitko aprillaukseen? – Ei mikään ihme, aivot ovat sellaiset

Maaliskuisena perjantaina Hietaniemen hautausmaan läpi ajaa kiiltävä ruumisauto. Kuolinkellot säestävät kaunista lähtöpäivää. Taivas on harvoin näin sininen.

Elisa Morgan astelee pitkin aurattua hautakäytävää ja pysähtyy muistomerkin kohdalle, jossa nainen kurottaa kätensä korkeuksiin. Morgan kertoo, että tämä usein hautataiteessa nähty ele symbolisoi antautumista.

Sitä, että on valmis siirtymään toiselle puolelle.

Joskus matkaan tarvitaan opasta, vierelläkulkijaa. Morgan uskoo, että hän voisi olla sellainen. Siksi hän on perustanut yrityksen, jonka toimenkuva on valmentaa ihmisiä hyvään kuolemaan.

– Ihmisillä on monia kuolemaan liittyviä kysymyksiä, mutta he eivät tiedä, kenen kanssa puhua niistä. Moni ei edes erota, että kuoleminen ja kuolema ovat kaksi eri asiaa, hän sanoo.

Tänä syksynä teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta valmistuva Morgan mietti kauan, miten voisi yhdistää toisia ihmisiä palvelevaksi kokonaisuudeksi kaiken, jonka hän ihmisyydestä, ruumiista, sielusta, uskonnoista ja filosofioista tietää – ja saada siitä vielä elantonsakin.

Venäjällä Leningradissa kasvanut ja vuonna 1990 Suomeen muuttanut Morgan luki 11-vuotiaana Kantin ja Aristoteleen klassikkoteokset. Häntä kiinnostivat jo varhain ne kaikista syvimmät kysymykset.

Oivallus syntyi life coach -kurssilla pari vuotta sitten. Morgan tajusi, että elämäntaidonvalmentajia kyllä riittää, mutta kuka valmentaa kohti kuolemaa?

– Kuoleminenkin on osa elämää ja prosessi, johon liittyy monta asiaa, joihin pystymme itse vaikuttamaan ja jotka voimme suunnitella etukäteen.

Morgan yritti selvittää, olisiko Suomessa olemassa jotakin uskonnon ja terveydenhuollon ulkopuolista tahoa, jonka puoleen ihminen voisi kääntyä jos haluaisi käsitellä kuolemaa.

Morganilla ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin luoda ammattinsa itse. Yrittäjäkurssilla hänelle sanottiin, että idea kuolemantaidon valmentajuudesta on loistava, mutta samalla kuitenkin kyseenalaistettiin onko maailma siihen vielä valmis.

– Minulle sanottiin, että olen aikaani edellä. Itse taas ajattelen, että aina on oikea aika luoda itselleen oma paikkansa maailmassa.

Kuolemasta puhutaan nyt enemmän kuin muutama vuosi sitten

Elämme aikaa, jolloin yhä useampi suunnittelee etukäteen omat hautajaisensa ja osa maksaakin ne jo ennakkoon.

Suuren suosion Ruotsissa saaneen kuolinsiivousta käsittelevän kirjan kirjoittaja Margareta Magnusson kannustaa jo kolmekymppisiä aloittamaan maallisen omaisuutensa läpikäymisen.

Alkaako alituisesta suorittamisesta identiteettinsä rakentavan nykyihmisen kontrollintarve ulottua jo elämän loppumetreille -ja niiden yli?

Itä-Suomen yliopistossa tutkijana työskentelevä Anja Terkamo-Moisio makustelee ajatusta ja vastaa sitten:

– Voi olla, että halutaan kontrolloida, mutta ihan sama mikä on se alkuperäinen syy, kunhan ihminen jollain tavalla koskettelee omaa kuolemaansa.

Kuolemaan ja eutanasiaan liittyvistä asenteista väitellyt Terkamo-Moisio haluaa, että kuolemasta tulisi samankaltainen kahvipöytään sopiva keskustelunaihe kuin syntymästä.

Vielä puoli vuosisataa sitten kuolema oli luonnollinen osa arkea, vasta 1970-luvulta alkaen ihmiset kärrättiin laitoksiin kuolemaan. Kuolema siivottiin pois näkyvistä, joten siitä etäännyttiin.

"Meillä on alku ja meillä on loppu. Ja se loppu antaa merkityksen koko sille ajalle, mitä meillä on. Ilman kuolemaa elämällä ei myöskään olisi merkitystä." Anja Terkamo-Moisio, tutkija, Itä-Suomen yliopisto

Terkamo-Moisio ei vielä puhuisi kuoleman varsinaisesta arkipäiväistymisestä, mutta selkeä käänne on viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana tapahtunut. Eutanasia- ja saattohoitokeskustelun myötä myös kuolema on nostettu päivänvaloon ja tabun leima hälventynyt. Hän uskoo, että tulevan vuosikymmenen aikana leima haalenee entisestään.

– Jos kuolema nostetaan ensin yleiseksi puheenaiheeksi, se on helpompi ottaa keskusteluun myös omassa elämässä ja lähipiirissä.

Ei Terkamo-Moisio tietenkään toivo, että ihmiset kuluttaisivat kaiken energiansa kuoleman pohtimiseen. Sehän veisi ilon elämiseltä, johon kannattaa keskittyä nyt kun vielä voi.

Mutta kun tiedostaa oman kuolevaisuutensa ja sen, ettei aikaa ole loputtomasti, alkaa todennäköisesti elää parempaa elämää. Memento mori, muista kuolevaisuutesi, sanoivat jo muinaiset roomalaiset.

– Meillä on alku ja meillä on loppu. Ja se loppu antaa merkityksen koko sille ajalle, mitä meillä on. Ilman kuolemaa elämällä ei myöskään olisi merkitystä, Terkamo-Moisio sanoo.

Hän haluaa kannustaa tätimäisen paasaamisen uhallakin jokaista pohtimaan, mikä on juuri sinulle itsellesi tärkeää ja toimimaan elämässä sen mukaan.

– Vain sillä tavalla voi olla uskollinen itselleen, elää hyvän elämän ja olla valmis sitten lähtemään kun aika on.

Kuoleva ei halua olla viimeisiä hetkiään yksin

Kun kysytään hyvästä kuolemasta vastauksissa korostuu usein toive, ettei lipuisi tuonpuoleiseen yksin. Moni haluaa kuolla läheisten ympäröimänä tai ainakin niin, että edes joku valvoo rinnalla.

Samaa ovat sanoneet ne, kenen kanssa Morgan on jutellut. Hyvään kuolemaan kuuluu luottamus, turva ja rakkaus.

– Ihmisellä tulee olla vierellä joku, jota voi halata tai pitää kädestä. Olen tarvittaessa vierellä loppuun asti, Morgan sanoo.

Monia kuoleman kohtaaminen pelottaa, mutta Morgania ei.

Kuolleen hän näki ensimmäistä kertaa ollessaan kahdeksan. Isoäidin äiti ”vanha mummo” makasi omassa sängyssään tyyni ilme kasvoillaan.

– Hän oli läsnä, mutta samalla poissa. Minulle jäi sellainen olo, että kuolemaan liittyy yhteisöllinen turva ja rakkaus.

"Pappi voi tietää jotain ja lääkäri, mutta kuka kysyy ihmiseltä, että mitä hänestä itsestä tuntuu? Niin moni on tunteidensa kanssa aivan yksin." Elisa Morgan, kuolemantaidon valmentaja

Viitisentoista vuotta sitten Morgan pestautui vapaaehtoistöihin Äiti Teresan perustamaan Kalighat-hoitokotiin Kalkuttaan Intiaan.

Sinne kannettiin kuolemaan ne kaikista köyhimmät ja sairaimmat, joilla ei ollut paikkaa muualla. Morgan kylvetti ja syötti heitä. Kurjimmankaan ei tarvinnut kuolla yksin.

– Intiassa opin, että kuoleminenkin on elämää ja että, jokainen päivä ennen kuolemaa on kuitenkin kokonainen päivä ja siihen päivään ehtii mahtua yleensä jotain hyvää.

Vielä Morganilla ei ole ollut terminaalivaiheen asiakkaita. Ne, jotka ovat ottaneet Suomen ainoaan kuolemantaidon valmentajaan yhteyttä ovat halunneet esimerkiksi tietää, onko oikein surra enemmän kuollutta lemmikkiä kuin vieraaksi jäänyttä sukulaista?

Onko oikein kuolla, jos ei vaan jaksa elää?

Mitä eutanasiassa oikein tapahtuu?

Eikö yhteiskunnassamme ole paikkaa jossa saisi surra?

Näin ihmetteli nuori syöpään sairastunut nainen, joka kertoi Morganille itkeneensä vaatekaupan sovituskopin verhojen takana kun ei keksinyt muuta paikkaa, jossa olisi saanut surra ja olla rauhassa, mutta silti ihmisten lähellä.

Kuolemasta puhuminen on tärkeää, mutta ketään ei voi pakottaa

Kysymyksissä korostuu ihmisten halu tehdä oikein, mutta Morgan korostaa heille ettei hänellä ole valmiita vastauksia. Hän myös vetää tiukan rajan siihen, ettei ole terapeutti.

Sen sijaan kuolemantaidon valmentaja voi toimia ikään kuin peilinä ja auttaa keskustelujen myötä asiakkaita löytämään vastaukset itsestään ja prosessoimaan sitä kautta kuolemista ja kuolemaa. Tarvittaessa Morgan myös selvittää yhteistyötahojensa kanssa vastauksia esimerkiksi lakiin liittyviin kysymyksiin.

– Hyvä suunnitteleminen kannattaa. Buddhalaisetkin sanovat, että kuolema on hyvä meditoida tänään kun ruumis on vielä terve, sillä sairas ruumis ei pysty siihen, hän sanoo.

Morgan kulkee rinnalla niin kauan kuin asiakas tahtoo, eikä hän rajoita kohtaamista kolmeen varttiin.

Hän sanoo, että tässä ajassa tarvittaisiin jonkinlaista päivitettyä _Ars Moriendia_, eli kirjaa joka opastaisi meitä kuolemaan oikein. Kysymyksiä on paljon, niin kuolevilla itsellään kuin heidän läheisillään.

– Pappi voi tietää jotain ja lääkäri, mutta kuka kysyy ihmiseltä, että miltä hänestä itsestään tuntuu? Niin moni on tunteidensa kanssa aivan yksin.

"Jos kuoleman käsitteleminen aiheuttaa ahdistusta, niin siitä puhumaan pakottaminen olisi julmaa. Juuri tämä tekee aiheesta herkän." Anja Terkamo-Moisio, tutkija, Itä-Suomen yliopisto

Vuonna 2009 julkaistussa norjalais-suomalaisessa tutkimuksessa haastateltiin 15 parantumattomasti sairasta potilasta. He kokivat jäävänsä kuoleman kanssa emotionaalisesti yksin. Hoitohenkilökunta lievitti kyllä fyysisiä kärsimyksiä, mutta potilaiden mielestä he ja omaiset eivät olleet valmiita keskustelemaan lähestyvästä kuolemasta.

Tutkija Anja Terkamo-Moisio tietää, että monelle aihe kuolema on suuri, vaikea ja pelottavakin. Hän tietää myös sen, että kuolevalla on tarve tulla kohdatuksi kokonaisvaltaisesti. Keskusteleminen kuolemasta on tärkeää, mutta kaikki eivät ole valmiita tai halukkaita käsittelemään sitä. Siksi asiasta on ehkä helpompi puhua jonkun tuntemattoman kanssa – ja vaikka maksaa siitä.

Vaikka tutkija haluaisi nostaa kuoleman nykyistä arkisemmaksi puheenaiheeksi, hän korostaa, ettei ketään voi pakottaa mukaan siihen keskusteluun.

– Jos kuoleman käsitteleminen aiheuttaa ahdistusta, niin siitä puhumaan pakottaminen olisi julmaa. Juuri tämä tekee aiheesta herkän, hän muistuttaa.

Kuolleen kohtaaminen kannattaa

Kuolemasta ei juuri puhuta, eikä hautajaisissa käydä entiseen malliin.

Kun kappelityön johtaja Kalervo Mattila aloitti 22 vuotta sitten työt Hietaniemen hautausmaalla, hän ihmetteli pieniä saattojoukkoja. Jos maaseudulla hautajaisiin kokoontui koko kylä, kaupunkilaishautajaisissa väki mahtui siunauskappelin ensimmäisiin penkkeihin.

Mattila kertoo, että saattoväki vähenee koko ajan. ”Siunattu hiljaisuudessa läheisten kesken” lukee monen kuolinilmoituksessa.

Hautajaisten pienenemisen huomaa siitäkin, että vieraiden joukossa on selvästi aiempaa vähemmän lapsia ja nuoria. Mattilan mukaan kuoleman ulkoistaminen johtaa siihen, ettei nuorilla ihmisillä ole kokemusta elämän kiertokulusta.

– Monesti se menee niin, että ensimmäistä kertaa kun osallistutaan hautajaisiin, ollaan sitten heti ensimmäisessä rivissä, Mattila sanoo.

Anja Terkamo-Moisio toivoo, että isot hautajaiset tulisivat takaisin muotiin, sillä hautajaiset ovat rituaali ja rituaalin tehtävänä on auttaa eteenpäin.

"Harva ottaa enää myöhemmin yhteyttä kertoakseen miten voi. Uskon kuitenkin, että moni voi nyt paremmin kuin silloin kun otti minuun alkujaan yhteyttä." Elisa Morgan, kuolemantaidon valmentaja

Ikäville tunteille pitää antaa tilaa. Suru tarvitsee konkretiaa päästäkseen alkamaan. Tästä syystä Terkamo-Moisio suosittelee, että ihmiset kävisivät hautajaisiin osallistumisen lisäksi myös katsomassa kuollutta läheistään.

– Ihmisen pitäisi nähdä kuollut. Se on kokemus, joka konkretisoi sen, mitä tarkoittaa olla kuollut. Kuolleen näkemisen tärkeydestä surutyön kannalta on paljon tutkimustietoakin, hän ilmoittaa.

Tutkija uskoo, että jos ihmiset suunnittelisivat enemmän omia hautajaisiaan ja tekisivät niistä rohkeasti omannäköisensä tapahtuman, kuolemasta tulisi asia, jota olisi helpompi lähestyä.

– Onneksi siihen suuntaan ollaan pikkuhiljaa menossa. Minulla itsellänikin on olemassa tiedosto, jossa on tarkat ohjeet siihen kun minua ei enää ole. Haluan että hautajaisistani tulee kunnon bileet.

Joka päivä hetki silmätysten kuolevaisuutensa kanssa

Elisa Morgan ajattelee, että ihmisen olisi hyvä muistaa kuolevaisuutensa joka päivä pienen hetken ajan. Jotta asiat on mahdollista asettaa moraaliseen mittakaavaan, on tärkeää olla rehellinen itselleen.

– Itse mietin joka ilta ennen kuin nukahdan, että mitä tein tänään ja millainen ihminen olin. Edustavatko ne teot sitä hyvää, millainen haluan olla? Pieni hetki kuoleman kanssa kosketuksissa auttaa myös ymmärtämään oman rajallisuutensa.

Morgan uskoo, että nämä hetket ohjaavat kohti merkityksellistä elämää.

Hänen valitsemansa polku kuolemantaidon valmentajana on vasta alkutekijöissään, mutta tuntuu jo nyt merkitykselliseltä.

Morgan sanoo, että hänen on vaikea arvioida työnsä onnistumista, mutta hän uskoo jokaisen kohtaamisen ja vaihdetun viestin olleen tärkeä.

– Harva ottaa enää myöhemmin yhteyttä kertoakseen miten voi. Uskon kuitenkin, että moni voi nyt paremmin kuin silloin kun otti minuun alkujaan yhteyttä, Morgan sanoo ja lisää sitten:

– Tai ainakin, että tilanne on nyt monipuolisempi kuin se, mistä lähdettiin. Monipuolinen tarkoittaa parempaa, sillä siinä on mukana uudet mahdollisuudet.

Morgan yrittää saada asiakkaansa kohtaamaan kysymykset monesta eri näkökulmasta ja löytämään siten vastauksien joukosta myös toivon.

– Emme voi tietää, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta voimme toivoa lohtua ja lepoa. Toivoa ei voi kukaan kieltää.

Huomenna maanantaina Suomen etelä- ja itäosiin odotettava lumimyräkkä sotkee myös lentoliikennettä. Lentoyhtiö Finnair kertoo peruvansa kaikkiaan 19 lentoa maanantailta.

Joidenkin lentojen lähtöaikoja on myös myöhästetty 15 minuutista jopa kahteen tuntiin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Karjalainen.

Oman lentonsa tiedot voi tarkastaa täältä. Finnair myös tiedottaa peruutuksista ja viivästyksistä asiakkailleen tekstiviestitse.

Myös matkatavaroiden toimituksissa voi olla viivästymisiä, joten yhtiö suosittaa matkaamaan vain käsimatkatavaran kanssa.

Finavian mukaan lentojen määrää voidaan joutua rajoittamaan huonon näkyvyyden ja hankalien tuuliolosuhteiden vuoksi. Lisäksi kinostuva lumi haittaa koneiden lastausta ja purkua sekä kiitoteiden huoltoa.

Maanantaina etelään ja itään on luvassa runsaasti lunta. Ilmatieteen laitokselta arvioitiin iltapäivällä, että lunta sataa 10–15 senttiä ja paikoin jopa 20 senttiä. Eniten lunta on tulossa tällä tietoa Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen.

Lue lisää:

Kotiin kannattaa palata jo tänään – Meteorologi: Mitä myöhemmäksi lähdön jättää, sen huonompi ajokeli

Kaksi isoäitiä istuu odottamassa ränsistyneessä kivitalossa puiden varjossa. Heidän huomassaan on kolme pientä tyttöä. Yksi on kolmen viikon ikäinen vauva, kaksi muuta ovat vajaan kolmen vanhoja.

Toinen isoäideistä on suomalainen. Hänen nimensä on Hanna Hietala.

On sunnuntai, toukokuun 22. päivä vuonna 1977. Kello lähenee puoltapäivää. Syysaurinko lämmittää vielä San Andrés de Gilesin pikkukaupunkia.

Äkkiä pihaan kaartaa kolonna tummanvihreitä henkilöautoja ja kuorma-autoja. Niistä ryntää ulos joukko aseistettuja sotilaita.

Argentiina on ollut sotilasdiktatuurin komennossa yli vuoden päivät. Hietalan perhe on tiennyt jo pitkään, että sillä on syytä pelätä, sillä pikkutyttöjen vanhemmat ovat diktatuuria vastustavia vasemmistolaisia aktivisteja. He ovat kadonneet vain kaksi päivää aiemmin.

Sotilasjuntan silmissä myös isoäidit ovat syyllisiä.

Nyt sotilaat tunkeutuvat taloon ja ottavat isoäidit kiinni. Pihalta kuuluu ammuntaa ja räjähdyksiä, kertovat tapahtumia todistaneet naapurit myöhemmin.

On mahdollista, että Hanna Hietalan elämä päättyy siihen paikkaan.

Pikkutytöt Laura, Amanda ja Silvia pannaan säkkiin. Säkin suu suljetaan, ja sotilaat vievät säkin pois.

Yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin Laura ja Amanda Hietala istuvat hiljaisina autossa helmikuun helteessä. Sisaruksista toinen on tumma, toinen vaalea kuin olki.

Heidät pelasti lapsina naapuruston perheen valppaus. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Laura ja Amanda ovat jo pitkään etsineet tiedonmurusia, joiden avulla he voivat rakentaa kuvaa menneestä. Pohjana ovat silminnäkijöiden kertomukset, joita kerättiin pian sieppausten jälkeen.

Mutta Laura ja Amanda kulkevat yhä ovelta ovelle ja etsivät uusia silminnäkijöitä. He tietävät, että äiti ja isä vietiin Vicente Lópezin pikkukaupungissa Buenos Airesin pohjoispuolella.

Äiti Estela ja isä Vilho olivat niiden kymmenientuhansien joukossa, jotka tuhoutuivat Argentiinan sotilasdiktatuurin aikana. Kaikkiaan yli 30 000 diktatuurin vastustajaa katosi vuosina 1976–83.

Vanhempien katoamispaikalla käyminen on aiemmin tuntunut Laurasta ja Amandasta liian raskaalta, mutta nyt aika on kypsä. Aikuiset tyttäret ovat päättäneet tutkia, mitä äidin ja isän vaiheista voisi vielä saada selville.

Ja miten Suomi voisi auttaa löytämään heidän isoäitinsä Hannan, joka ei ollut luopunut Suomen kansalaisuudesta, vaikka oli asunut Argentiinassa yli 40 vuotta.

Kun pohjoiskarjalainen Hanna Väyrynen päätti 30-luvulla lähteä merten taakse etsimään leveämpää leipää, Argentiinalla oli takanaan kukoistuksen kausi.

Karjankasvatukseen perustunut talous oli monipuolistunut ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja maa oli onnistunut jossain määrin teollistumaan.

Argentiina houkutteli siirtolaisia tarjoamalla työtä ja maata, ja ihmisiä saapui kaikista Euroopan kolkista. Buenos Airesista tuli Etelä-Amerikan Pariisi, jossa Carlos Gardelin tangojen sävelet tulvivat avoimista ikkunoista kaduille.

Pian joka kolmas kaupungin asukkaista oli siirtolainen.

1930-luvun taitteessa Argentiinan tähti kääntyi laskuun, kun maailmanlaajuinen talousromahdus saavutti myös Etelä-Amerikan. Syyskuussa 1930 Argentiinassa tehtiin sotilasvallankaappaus, kuten sen jälkeen jokaisella vuosikymmenellä 70-luvulle asti.

Politiikka tuskin kuitenkaan askarrutti 20-vuotiasta Hannaa, kun hän vuonna 1931 lähti kohti Buenos Airesia sisarustensa vanavedessä. Hänellä oli koko elämä edessään.

Lähtö kotoa Juuan Mataran kylästä ei ollut mitenkään poikkeuksellinen päätös, sillä nälkä oli yleinen vieras Pohjois-Karjalan köyhissä tuvissa. Moni suomalainen päätti lähteä siirtolaiseksi.

Hannan sisarpuoli Eeva oli perustanut Buenos Airesiin menestyvän kauneussalongin, jossa kävi pääkaupungin parempaa väkeä. Ansiot olivat niin hyvät, että rahaa riitti Suomeenkin lähetettäväksi.

Kauneussalonkiin tarvittiin apua, ja sitä kutsuttiin kotoa Matarasta. Ensin Buenos Airesiin matkusti Hannan kaksossisar Helmi, ja Hanna seurasi pian perässä.

Hän kertoi myöhemmin kirjeessään Suomeen, miltä tuntui nähdä ensimmäistä kertaa Amerikan ranta:

– Se värirykelmä oli niin valtava, että pelotti. Kun uskalsin hiipiä hyttiini nukkumaan, rukoilin: Jos tämä maanosa on minulle tarkoitettu, varjele rakas Jumala minua.

Helmi-sisko palasi takaisin Pohjois-Karjalaan muutama vuosi myöhemmin. Mutta Hanna jäi Argentiinaan, vaikka työ kauneussalongissa kangerteli, kun voimakkaat kemikaalit aiheuttivat käsiin pahan ihottuman.

Buenos Airesissa Hanna tapasi miehensä, suomalaisen Tuure Hietalan. Tämä oli alun perin asettunut Brasiliaan perustettuun suomalaiseen utopiayhteisöön Penedoon, mutta muutti pian Argentiinaan. Tuure oli töissä Suomen suurlähetystössä Buenos Airesissa, kun rakkaus syttyi.

Hanna ja Tuure Hietalan häitä vietettiin helmikuussa 1941. Parille syntyi kaksi poikaa, Reino ja Vilho. Kotona puhuttiin suomea, mutta pojista tuli Argentiinan kansalaisia.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin pojat ottivat kantaa synnyinmaansa politiikkaan sillä seurauksella, että kuusi perheenjäsentä katosi jäljettömiin.

Hanna Hietala ei ollut poliittisesti aktiivinen, mutta sekä Reinosta että Vilhosta tuli ammattiyhdistysaktiiveja ja marxilaisen Vallankumouksellisen työläispuolueen PRT:n jäseniä.

Argentiina oli politisoitunut ja kahtiajakautunut maa. Kuuban vallankumous kiehtoi etenkin nuorta polvea niin Argentiinassa kuin muuallakin syvän köyhyyden vaivaamassa Latinalaisessa Amerikassa.

Argentiinassa aatteita puolustettiin myös asein. Juan Perónin populistihallitusta vastassa oli sissiryhmiä, jotka kävivät kaupunkisotaa 70-luvun alusta lähtien.

Lähtölaskenta sotilasvallankaappaukseen alkoi, kun Perón kuoli heinäkuussa 1974. Perónin sijalle asettui hänen kolmas vaimonsa Isabel. "Isabelitan" valtakaudella poliittinen väkivalta lisääntyi, ja vasemmistolaisia etsineet kuolemanpartiot kylvivät pelkoa.

Sekasortoisessa tilanteessa sotilaat ottivat vallan maaliskuussa 1976. Sen jälkeen valtion toisinajattelijoihin kohdistama terrori paheni. Vaino koski opiskelijoita, taiteilijoita, kirjailijoita ja ay-aktivisteja. Ylipäätään kaikkia, jotka eivät kannattaneet sotilasdiktatuuria.

Hietalan pojat Reino ja Vilho perheineen joutuivat menemään maan alle jo ennen vallankaappausta. Myös heidän äitinsä oli pakko valita puolensa.

Näin Hanna Hietalaa kuvaa perheystävä ja vasemmistoaktivisti Luis Mattini kirjassaan Los Perros:

Näen doña Anan istuvan keittiön nurkkauksessa siinä vanhassa talossa Tres de Febrero –kadulla. Hän puhui vähän, ja sanojen lopussa oli vaikeasti määriteltävä painotus, joka syntyi siitä, kun suomen kieli muuttui espanjaksi. Hänellä oli älykäs katse, joka salli vilkaisun hänen sielunsa syvimpiin, mutta tutkimattomiin sopukoihin.

Poikiensa mukana Hannastakin tuli eräänlainen aktivisti. Hänen talonsa muuttui poliittisten kokousten näyttämöksi.

Perhe sai esimakua tulevasta, kun Vilho-poika otettiin kiinni vuonna 1975. Silloin "leijonaemo lähti liikkeelle luolastaan", kuten Mattini Hannasta kirjoittaa.

Hän alkoi toimia niiden äitien kanssa, jotka vaativat poliittisten vankien vapauttamista. Hän matkusti, solmi suhteita ja teki kaikkensa poikansa saamiseksi vankilasta.

Muutaman kuukauden jälkeen Vilho vapautettiinkin ja karkotettiin Suomeen. Äiti Hanna kirjoitti veljelleen Suomeen:

– Kiitän Jumalaa että lapseni on nyt vapaa. Olen nähnyt näillä retkilläni äitejä, jotka surullisina mutta kuivin silmin kaipaavat poikiaan ja tyttöjään.

Hanna matkusti Suomeen poikansa perässä.

Vilho käytti muutamat kuukautensa Suomessa sen valmistelemiseen, että hän palaisi Argentiinaan maanalaiseen työhön tekemään vasemmistolaista vallankumousta. Hannan tarkoitus taas oli vakuuttaa poikansa siitä, että tämän olisi järkevintä jäädä ja tuoda Suomeen myös vaimonsa ja pieni tyttärensä.

Tiettävästi Hannan ja Vilhon tiet eivät kuitenkaan kohdanneet. Kun Hanna saapui Suomeen, kuopus oli lähtenyt takaisin kohti Argentiinaa. Hanna seurasi taas perässä.

Hanna uskoi, että Suomen kansalaisuus suojelisi häntä Argentiinan valtion terrorilta ja että hänen voimansa riittäisivät suojelemaan myös hänen lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

Siinä hän erehtyi.

Laura Hietala pyyhkii silmiään keskellä katua. Hän on juuri tavannut miehen, joka tuntee osan tapahtumista isoäidin talolla melkein 41 vuotta sitten.

Ennen kaikkea mies muistaa kolme pientä tyttöä, jotka oli sullottu säkkiin. Tytöt olivat Laura, hänen sisarensa Amanda ja heidän serkkunsa Silvia.

Miehen nimi on José Estrella. Hän oli 11-vuotias, kun hänen isänsä löysi säkin toukokuussa 1977.

Laura ja Amanda ovat tienneet jo kauan miehen sukunimen. He ovat usein ajaneet San Andrés de Gilesiin etsiäkseen käsiinsä jonkun, joka muistaisi vanhat tapahtumat. Mutta rohkeus ei ole riittänyt oveen koputtamiseen.

Nyt senkin aika on tullut.

Lauralle José Estrellan kohtaaminen on jälleen yksi todiste siitä, että tapahtumat todella kulkivat siten kuin hän on ajatellut. Se on hänelle tärkeää, koska joskus tulee epäilyn hetkiä.

Kun José Estrella kertoo tarinansa, kuva Hietalan perheen vaiheista tarkentuu entisestään. Isoäitien ja tyttöjen sieppauksen päivämäärä esimerkiksi varmistuu sunnuntaiksi 22. toukokuuta siksi, että Estrella muistaa katsoneensa televisiosta jalkapallojoukkue Bocan tärkeää ottelua.

Siitä Estrella ei puhu, että tyttöjen säkki löytyi tiiliskivien polttamiseen käytetystä uunista. Voi olla, että aihe on hänelle liian raskas.

Säkin löytämisestä uunista on useita eri versiota.

Yhden mukaan tyttöjä säälinyt sotilas oli koputtanut tiilityöntekijä Estrellan oveen ja kehottanut tätä hakemaan lapset turvaan. Toisen version mukaan Estrella oli seurannut vaivihkaa puiden siimeksestä, mitä tiilitehtaalla tapahtui.

On mahdollista, että sotilaiden tarkoitus oli jättää tytöt uuniin kuolemaan. Mutta on myös mahdollista, että tyttöjen avulla yritettiin saada esille sukulaisia, jotka olivat vielä etsittyjen listalla.

Lauran ja Amandan vanhempia Vilhoa ja Estelaa ei enää tarvinnut houkutella, sillä heidät oli jo viety. Pariskunta siepattiin kaksi päivää aiemmin, kun he olivat menossa poliittiseen tapaamiseen.

Tai ainakin luulivat menevänsä. Vaikuttaa siltä, että tapaamiskutsu oli tekaistu, jotta aktivisteiksi tiedetyt nuoret aikuiset saataisiin napattua.

Sieppauspäivänä Laura-vauva oli vielä niin pieni, että hänet ja esikoistytär Amanda oli jätetty isoäitien hoiviin. Vanhempien tarkoituksena oli palata pian, sillä Estelan piti kiirehtiä imettämään.

Kun vanhemmat lähestyivät tapaamispaikkaa, baaria Maipú- ja Lavalle-katujen kulmassa, paikalle kaarsi iso joukko Fordeja. Sotilaat piirittivät Estelan ja Vilhon, ja hetkessä heidät oli otettu kiinni.

Ainoa, joka Hietalan perheestä jäi tyttöjen lisäksi henkiin, oli Hanna Hietalan vanhempi poika Reino.

Juuri Reino haki kolme pikkutyttöä tiilityöntekijä Estrellan talosta yön turvin isoäitien sieppauksen jälkeen. Tytöt itkivät lohduttomasti, ja Amanda pyysi päästä äitinsä luo.

Reinon veljentytöt Laura ja Amanda jäivät monen mutkan kautta äitinsä tädin hoitoon Záraten kaupunkiin. Oman perheensä Reino aikoi viedä maanpakoon Suomeen.

Hän otti yhteyttä Buenos Airesissa toimineeseen suomalaiseen merimiespappiin, Tapio Leskiseen. Tämä oli läheinen perhetuttava jo valmiiksi, sillä Hannalla oli tapana käydä suomenkielisessä merimieskirkossa.

Leskinen ryhtyi auttamaan maan alla piileskellyttä Hietalan perhettä. Papin ja muiden auttajien tuella Reino Hietala onnistui lopulta hankkimaan perheelleen asiakirjat, joilla he saattoivat paeta Suomeen.

Suomen suurlähetystöstä apua tuli lähetystösihteeriltä, nyt jo edesmenneeltä Kari-Veikko Saloselta. Mutta suurlähettiläs Klaus Castrén suhtautui poliittisiin pakolaisiin torjuvasti.

Merimiespappi Tapio Leskinen kertoo Ylelle, että Castrén kielsi häntä pitämästä yhteyttä Hietalan perheeseen.

Ulkoministeriön arkistosta löytyy asiakirja, jossa Castrén antaa pian sotilasvallankaappauksen jälkeen ohjeet siitä, miten suurlähetystöstä mahdollisesti apua hakeviin tulee suhtautua. Ulkoministeriö luokitteli heinäkuulle 1976 päivätyn asiakirjan salaiseksi.

Ohjeen mukaan tuntemattomia henkilöitä ei saanut laskea sisään kansliaan. Suurlähettiläs vetosi siihen, että 27 chileläistä pakolaista oli vastikään hakenut poliittista turvapaikkaa Kanadan lähetystöstä Buenos Airesissa.

Yksi syy tiukkaan ohjeistukseen saattoi olla se, että Suomen valtiolla oli vahvat taloussuhteet Argentiinan sotilasjuntan kanssa. Vuonna 1978 juntalle myytiin jäänmurtaja, ja paria vuotta myöhemmin allekirjoitettiin tieteellis-taloudellinen yhteistyösopimus.

Diplomaattisuhteita ihmisoikeuksia polkevaan diktatuuriin ei katkaistu missään vaiheessa.

Yksi Argentiinan diktatuurin pahamaineisimmista kidutuskeskuksista on nykyään museo ja kulttuurikeskus keskellä Buenos Airesia. Sen pihalla näkyy siellä täällä turistiryhmiä.

Täällä heille kerrotaan, kuinka viereisellä stadionilla pelattiin jalkapallon maailmanmestaruudesta vuonna 1978 samaan aikaan, kun kidutettavien huudot kaikuivat laivaston tukikohdan ESMA:n käytäviltä kaduille.

Turistit saavat kuulla, kuinka keskuksesta vietiin joka keskiviikko ihmisiä kuolemanlennoille. Vangit huumattiin ja pudotettiin helikoptereista tai lentokoneista mereen, jokeen tai suonsilmiin. Sotilasdiktatuurin tarkoituksena oli hävittää ruumiit, ikään kuin näitä ihmisiä ei olisi koskaan ollutkaan.

ESMA:ssa oli myös synnytysosasto, jossa vangeiksi otetut äidit saivat lapsensa. Sitten äidit tapettiin ja lapset annettiin sotilasperheisiin kasvatettaviksi. Tällaisia tapauksia tunnetaan viitisensataa.

Turisteille asiat kerrotaan kuin ne olisivat tapahtuneet kaukana menneisyydessä, toisessa maailmassa. Mutta Laura ja Amanda Hietalalle diktatuurin kauhut ovat osa arkea ainakin niin kauan, kunnes kadonneiden omaisten jäänteet löytyvät.

Kun niitä ei ole, ei läheisten kuolemasta voi olla varma. Siksi elämä on tunnemyrskyä: välillä toivoa kadonneiden paluusta, välillä epätoivoa.

Laura ja Amanda menettivät kevään 1977 puhdistuksissa vanhempiensa ja isänäitinsä lisäksi myös äidin puoleiset isovanhempansa. Heidät vietiin omasta kodistaan Záraten kaupungista samana päivänä, jona äiti ja isä katosivat.

– Kahden päivän sisällä kokonainen perhe tuhottiin, Laura sanoo.

Hän ei jaksa uskoa, että hänen vanhempiensa ja äidin vanhempien jäänteitä löydetään, sillä heidän oletetaan joutuneen kuolemanlennoille. Mutta isoäiti Hannan arvellaan kuolleen pian sieppauksen jälkeen, ja niinpä hänen jäänteidensä löytymisestä on toivoa.

– Sitten olisi hauta, missä voisi surra, Laura sanoo.

Hietalan sisaruksista tuntuu, että diktatuuri on heidän elämässään läsnä myös siksi, ettei syyllisiä ole tuomittu.

Sisarukset haastoivat Argentiinan valtion oikeuteen jo vuosia sitten, mutta oikeusprosessit etenevät hitaasti.

– Meidän tapauksemme tulee oikeussaliin ehkä vuonna 2020, Laura tuskailee.

Pian Argentiinan diktatuurin päättymisen jälkeen maassa hyväksyttiin armahduslakeja. Ne pysäyttivät vuosikausiksi kaikki oikeudenkäynnit ihmisoikeusrikoksista epäiltyjä vastaan. Armahduslait kumottiin vasta vuonna 2003, jolloin oikeudenkäynnit saattoivat alkaa.

Hietaloiden tapaus on osa niin sanottua Campo de Mayon oikeusprosessia, joka käsittelee rikoksia ihmisyyttä vastaan. Se käsittää ne uhrit, jotka katosivat Buenos Airesin pohjoispuolella olevan Campo de Mayon tukikohdan operaatioissa.

Oikeudenkäynnit ovat hidastuneet erityisesti nykyisen presidentin Mauricio Macrin oikeistohallituksen aikana. Nyt oikeutta hakevien pelkona on, että aika jättää sekä todistajista että syyllisistä ennen kuin tuomioistuimista saadaan päätöksiä.

Campo de Mayon tapaus on erityisen vaikea, koska vain harva kidutuskeskukseksi muutetun tukikohdan kautta kulkeneista vangeista selvisi hengissä, ja siksi todistajia on vaikea löytää.

Suomen Argentiinan-suurlähetystö kuuli Suomen kansalaisen Hanna Hietalan katoamisesta kaksi viikkoa tapahtumien jälkeen. Lähetystö ja ulkoministeriö ovat vuosikymmenien mittaan pyytäneet useaan otteeseen Argentiinan valtiolta tietoja Hietalasta.

Mitään tietoja ei kuitenkaan ole saatu.

Järeämpiin keinoihin kuten oikeusprosesseihin tai syytettyjen luovutuspyyntöihin Suomi ei ole tarttunut. Moni EU-maa on toiminut toisin.

Esimerkiksi Saksan valtio on ollut mukana kantajana oikeudenkäynnissä, jossa selvitettiin Saksan kansalaisen katoamista Argentiinassa. Ruotsi on vaatinut kansalaisensa katoamisesta epäillyn upseerin luovuttamista Ruotsiin oikeudenkäyntiä varten. Ranskassa sama upseeri on tuomittu poissaolevana kahden ranskalaisnunnan murhasta.

Maaliskuussa 2018 Laura ja Amanda Hietala pyysivät Suomen valtiota mukaan ryhmäkanteeseen oikeusprosessin vauhdittamiseksi. Ulkoministeriöstä ei vielä kommentoida pyyntöä.

Laura Hietala sai tietää suomalaisista sukujuuristaan alakouluikäisenä. Hän muistaa iloinneensa siitä, että hänellä on setä jossakin toisella puolella maapalloa.

Sitä hetkeä Laura ei osaa paikantaa, jolloin hän sai tietää, etteivät hänet kasvattaneet äiti ja isä olekaan hänen vanhempansa, vaan kadonneen biologisen äidin sukulaisia.

Ehkä tarkka hetki ei ole mielessä siksi, ettei asia ollut missään vaiheessa salaisuus, vaan siitä on puhuttu kotona avoimesti niin kauan kuin Laura muistaa.

Laura ja Amanda ovat käsitelleet perheensä historiaa kumpikin omalla tavallaan. Laura tunnetaan kotikaupungissaan valovoimaisena ihmisoikeuksien puolustajana. Hänen kotiinsa kerääntyvät ne, jotka ovat menettäneet diktatuurille lapsensa ja ne, jotka ovat itse joutuneet kidutetuiksi.

Amanda on hiljaisempi mutta puhuu avoimesti, kun luottamus kyselijään syntyy.

Sisaruksilla on selvä työnjako.

– Minä puhun molempien puolesta. Ja olen myös kadonneiden sukulaistemme äänitorvi, sanoo Laura.

Nykyään Lauralla ja Amandalla on molemmilla oma perheensä Buenos Airesin lähellä Záratessa, joka oli myös Hanna Hietalan kotikaupunki. Laura on kolmen pojan äiti, ja Amandalla on pieni tyttö.

He pitävät tiivistä yhteyttä Suomessa asuviin sukulaisiinsa, Reino-setään ja isoäidin Hannan sukulaisiin. Joskus joku tulee Suomesta vierailullekin.

– Isoäiti toivoi aina, että hänen jälkeläisensä säilyttäisivät suhteet hänen synnyinmaahansa, Laura kertoo.

Sukunsa argentiinalaista historiaa Laura vaalii asumalla siinä talossa, josta Estela-äidin vanhemmat katosivat jäljettömiin toukokuussa 1977.

Talon edessä seisoo kaupungin pystyttämä kyltti, joka muistuttaa paikalla tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista.

Ettei sama koskaan enää toistuisi.

Kuuntele lisää Argentiinan ihmisoikeuksista: Maailmanpolitiikan arkipäivää

Juttuun on haastateltu tekstissä mainittujen lisäksi seuraavia henkilöitä: Hanna Hietalan sisarentytär Sinikka Väyrynen, Suomen Argentiinan-suurlähettiläs Teemu Turunen, tutkija Mariatta Nieminen, Laura ja Amanda Hietalan lakimies Pablo Llonto, Plaza de Mayon isoäidit -järjestön puheenjohtaja Estela de Carlotto.

Muita lähteitä: Luis Mattinin kirja Los Perros (2006), Angelina Vázquezin elokuva Etäällä mutta läsnä (1982).

15 min. Talo tyhjäksi.

Mika painaa puhelimen vihreää lähetä-nappia. Mahassa velloo ja oksettaa.

Tanja katsoo puhelintaan ja lukee Mikan tekstiviestin. Hän nousee tuoliltaan, ottaa nopeita askelia konttorin läpi. Ottakaa tavaranne ja lähtekää ulos, Tanja huutaa työntekijöille.

Kaikki työ loppuu kuin seinään, ja kuusi työntekijää harppoo tietokoneet kainalossa ulos joensuulaisesta koodarifirmasta.

Ulkona odottavat poliisit sinisissä virka-asuissaan.

Hetkeä aiemmin Mika on soittanut poliisille ja kertonut epäilevänsä, että hänen yrityksessään on rikollinen.

Minä autan ja neuvon, lupasi tummaääninen mies puhelimessa.

Tarina sai alkunsa Helsingissä vuosia aiemmin. Pitkä ja vaaleahiuksinen Mika yritti tutustua uudelleen isäänsä, joka oli ollut pojan elämässä päivittäin läsnä vain viisivuotiaaksi asti. Isänsä työpaikalla Mika kohtasi vanhemman bisnesmiehen Hannun. Isäänsä pettynyt Mika purki tuntojaan Hannulle.

Sympaattinen, karismaattinen mies pyyhkäisi hopeisiaan hiuksiaan sivulle puhuessaan ja potkaisi lattiaa painottaakseen sanojaan. Hän kuunteli nuoren miehen isän kaipuuta, lohdutti pettymyksessä. Hannu soitti Mikalle ja sanoi ymmärtävänsä tätä.

Kun Mika muutti vastavalmistuneena insinöörinä ulkomaille, Hannu rohkaisi häntä. Mika saattoi puhua tuntien ajan Hannun kanssa isästään tai halustaan saada lapsi kihlattunsa kanssa. Hannu myös kuunteli tarkasti Mikan haaveita perustaa oma yritys.

Näin sai alkunsa petoksien sarja, joka johti tappouhkaukseen.

Mika soitti innostuneena Hannulle Suomeen. Hannu keskeytti nopeasti puhuvan nuoren miehen.

Mika sai kokea, millaista on joutua yrityshuijauksen uhriksi. Hän ei ole ainoa vedätetty yrittäjä, sillä joka neljännessä isossa ja joka kymmenennessä pienessä yrityksessä rahoja on mennyt huijarin taskuun. Isoja firmoja huijataan eniten, mutta pienimmät ovat haavoittuvaisimpia ja helpoiten harhaanjohdettavia, koska niiden omistajat voivat olla sinisilmäisiä. Ehkä juuri se ajoi Mikan ansaan.

Tummaäänisen Hannun kannustamana Mika uskaltautui pistämään nimensä paperiin ja perustamaan yrityksen. Liikeidea tuntui hyvältä, sillä hänen työnantajansa, kansainvälinen pörssiyritys halusi sijoittaa ideaan heti 200 000 euroa.

Mika soitti innostuneena Hannulle Suomeen. Hannu keskeytti nopeasti puhuvan nuoren miehen. Lempeänuottinen bisnesmies kertoi Mikalle, että isoa firmaa ei kannattaisi ottaa heti mukaan. Hannu sanoi sijoittavansa yritykseen 200 000 euroa, jos Mika kieltäytyisi työnantajansa tarjouksesta. Minun kanssani asiat hoituvat suoraviivaisesti, Hannu lupasi.

Yhteistyö alkoi ja Hannu haki yritykselle rahoitusta, maksoi kuluja firman tililtä ja hoiti kirjanpidon, kun Mika oli vielä töissä ulkomailla. Bisnesenkeli kertoi, että hänellä on suhteita kaikkiin Suomen raharikkaisiin.

Yritysneuvojatkin ihailivat Hannun kontakteja. Helsinki-Vantaan lentokentällä Hannu puhui tunnetulle liikemiehelle kuin vanhalle tuttavalle. Laajasalon ostoskeskuksessa Helsingissä hän puhui sen liikkeistä vuokralaisinaan. Nämä ovat hyviä vuokralaisia, Hannu sanoi Mikalle kebabravintolassa saatuaan alennusta ruuasta.

Tultuaan Suomeen Mika huomasi nopeasti, että kaikki asiat eivät pitäneet paikkaansa.

Puoli vuotta yrityksen perustamisen jälkeen Mika muutti Joensuuhun aloittamaan liiketoimintaa. Hannu oli vuokrannut yritykselle tilat ja saanut samalla oman huoneen konttoriin. Huoneeseen oli vain yksi avain ja se oli Hannulla, joka säilytti huoneessa yrityksen kirjanpitoa ja kaikkia hallintopapereita.

Tultuaan Suomeen Mika huomasi nopeasti, että kaikki asiat eivät pitäneet paikkaansa. Hannu oli esimerkiksi kerskaillut Mikalle Tahkolla sijaitsevasta huvilastaan, jossa hän saunotti yritysherroja. Kun Mikan ystävä kävi huvilalla, se osoittautui lähes purkukuntoiseksi rintamamiestaloksi. Hannun kallis musta mersu puolestaan paljastui taksiksi.

Mika halusi uskoa Hannuun, koska piti tätä ystävänään, mutta ystävän ympärille alkoi kertyä yhä oudompia tapauksia, joiden selitykset olivat yhtä outoja.

Yhtenä päivänä Mika kuuli, että yksi työntekijöistä oli jäänyt ilman palkkaa, koska firman tilillä ei olevinaan ollut rahaa. Toisena päivänä hänelle kerrottiin, että yrityksen rahoja oli käytetty Hannun omiin menoihin.

Mika ei osannut tehdä mitään tilanteelle. Hän tajusi tarvitsevansa jonkun, joka uskaltaisi purkaa sylttytehtaan.

Naikkonen! Asia ei kuulu sinulle, Hannu karjui Tanjalle. Nainen juoksi toimiston rappuset alas ja ulos.

Tanja selasi nettiä ja huomasi työpaikkailmoituksen. Muutaman päivän päästä suorasukainen nainen kätteli puku päällä olevaa Mikaa.

Toimitusjohtaja kertoi hänelle rehellisesti, ettei ymmärtänyt kirjanpidosta mitään ja oletti, että asiat ovat pielessä. Mika pyysi Tanjaa pelastavaksi enkeliksi selvittämään, mistä bisnesenkelin touhuissa oli kyse. Tanjasta tuli yrityksen talousjohtaja. Se on haaste, joka on otettava vastaan, tumma ja pippurinen Tanja mietti mielessään.

Tanja ei osannut arvata, millaiseen vyyhtiin oli lähdössä mukaan.

Huone, jossa yrityksen paperit olivat, oli lukossa. Tanja kokeili uudelleen vääntää kahvaa. Yrityksen johdolla ei ollut pääsyä omiin tietoihinsa. Kaikki tiedot olivat Hannun lukitun oven takana.

Sitten Tanjalle selvisi, että joku oli irtisanonut vakuutusyhtiöstä työntekijöiden työeläkemaksut. Maksuja vastaava rahasumma oli otettu palkoista, mutta vakuutusta ei ollut. Tanja kysyi syytä Mikalta, joka vain levitteli tietämättömänä käsiään. Pian Tanja löysi epämääräisen osakeluettelon, josta toimitusjohtaja ei myöskään tiennyt mitään. Hän kysyi asiasta Hannulta, jonka käsissä yrityksen talouspaperit olivat.

Naikkonen! Asia ei kuulu sinulle, Hannu karjui Tanjalle. Nainen juoksi toimiston rappuset alas ja ulos. Mika kiirehti Tanjan perään ja yritti estää tätä lähtemästä.

Tanja hyppäsi autoonsa tuohtuneena saamastaan ryöpytyksestä. Kukaan ei saa tehdä noin, nainen puuskahti puristaen rattia. Hän päätti saada Hannun tilille teoistaan.

Välillä hävisi kokonaisia kansioita kirjanpidon papereita ja ne tulivat takaisin kopioituna. Papereita hävisi vain Hannun läsnäollessa.

Tanjan pöydältä hävisi laskuja ja kirjanpidon papereita. Välillä pöydälle ilmestyi pino epämääräisiä laskuja. Välillä hävisi kokonaisia kansioita kirjanpidon papereita ja ne tulivat takaisin kopioituna. Papereita hävisi vain Hannun läsnäollessa.

Tanja ryhtyi numeroimaan hallintopapereita vaivihkaa, jotta pystyi osoittamaan niiden vaihtumisen ja häviämisen.

Jokaisen työpäivän päätteeksi Tanja valokuvasi työpöytänsä. Tärkeimmät paperit hän kuljetti kotiinsa kenenkään tietämättä.

Muutaman kuukauden jälkeen Tanjalle kävi selväksi, että Hannu puuhaa jatkuvasti epämääräisiä asioita yrityksen rahoilla. Hän maksatti vaimonsa lentolippuja Mikan yrityksellä. Firman luottokortilla maksettiin toisen yrityksen bensakuluja ja vuokria. Hannun muiden yritysten laskuja syötettiin Mikan yrityksen maksettavaksi.

Tanja sai Mikan vakuuttumaan siitä, että Hannu huijaa heitä. He tarvitsivat kuitenkin vedenpitäviä todisteita asiasta.

Suomessa on luottamuksen kulttuuri: se mitä sovitaan, pitää.

Atte Rytkönen on hiljaa. Suomen Yrittäjien asiantuntija on selvästi hieman järkyttynyt Mikan tarinasta. Se on juuri sitä, mistä yrittäjäjärjestö yrittää varoittaa jäseniään. He yrittävät tuoda esille sen, että läheisetkin voivat hyväksikäyttää ystävyyttä ja luottamusta.

Suomalaiset ovatkin monia muita eurooppalaisia sinisilmäisempiä. Suomessa on luottamuksen kulttuuri: se mitä sovitaan, pitää. Luottavaisempia ovat vain norjalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset.

Rytkönen kuitenkin muistuttaa, että kaikki pienetkin epäilyt ystävästä on tarkistettava, kun puhutaan raha-asioista. Kuitenkin vain hieman yli puolet yrityksistä arvioi yhteistyökumppanin luotettavuutta etukäteen. Puolet yrityksistä myös kertoi tehneensä yhteistyötä epäluotettavien tahojen kanssa. Kaikkea on kuitenkin mahdoton tarkistaa.

Rytkönen toteaa pohdinnan jälkeen, että oikeastaan ei ole muuta tapaa kuin luottaa toisiin ihmisiin. Vaikka kumppanin tietäisi vetävän rahaa välistä, voi olla pirullisen vaikeaa saada se todistettua. Tämän Mika ja Tanja saivat pian huomata.

Kädet puuskassa istuva nuori mies punoi salajuonta.

Pimeänä joulukuun yönä Mika katsoi vuokrahuoneiston ikkunasta ulos ja mietti, miten harhauttaa lipevää bisnesenkeliä. Kädet puuskassa istuva nuori mies punoi salajuonta. Yrityksen oli paettava tiloistaan.

Juoni täytyi tehdä nopeasti, sillä edellisenä päivänä Mikan yritys teki merkittävän sopimuksen toisen yrityksen kanssa. Hannu oli antanut harjoittelijalle oman tilinumeronsa ja käskenyt korvata sillä sopimukseen merkityn tilin, jonne pian tulisi iso summa rahaa. Onneksi harjoittelija kertoi asiasta Tanjalle.

Nyt olisi toimittava, ennen kuin Hannu huomaisi yrityksen johdon olevan hänen kannoillaan. Hannu voisi hävittää asiakirjoja, jolloin koskaan ei saataisi selville, mitä yrityksessä oli tapahtunut johdon tietämättä.

Heidän olisi paettava tiloista, koska Hannun vaimo omisti kiinteistön. Vaikka poliisi pidättäisi Hannun, hänen vaimollaan olisi pääsy yrityksen tiloihin.

Epäilen, että yrityksessäni on huijari, ahdistuksesta pahoinvoiva Mika sanoi puhelimessa poliisille.

Pakoaamuna Mika soitti Hannulle ja pyysi häntä hoitamaan kiinteistöasioita. Kun Mika varmistui siitä, että Hannu ja hänen vaimonsa olivat poissa, hän tarttui puhelimeen. Epäilen, että yrityksessäni on huijari, ahdistuksesta pahoinvoiva Mika sanoi puhelimessa poliisille.

Puhelun jälkeen Mika lähetti Tanjalle tekstiviestin konttorin tyhjentämisestä.

Samaan aikaan kun työntekijät pakenivat firman tiloista, Mika juoksi pankkiin poistamaan Hannun tilinkäyttöoikeudet. Hän pelkäsi Hannun huomaavan yrityksen paon ja silloin Hannu voisi ehtiä viedä yrityksen rahat.

Kun Hannu tuli puolentoista tunnin kuluttua toimistolle, hän huomasi ovien olevan lukossa ja työntekijöiden hävinneen. Hän lähti pakomatkalle.

Poliisi etsintäkuulutti talousrikoksista epäillyn Hannun ja teki kotietsintöjä.

Hannun toimistosta löytyi useiden eri yritysten papereita. Nuoren miehen yrityksen kopiokoneen sisältä löytyi digitaalinen ääninauhuri.

Mika uskoo, että nauhurin tarkoituksena oli äänittää Mikan ja työntekijöiden keskusteluita, jotta Hannu pysyisi askeleen edellä muita. Mika oli helpottunut, että kuukausien salailu ja salapoliisityö oli ohi.

Hyvänolontunne oli kuitenkin vain hetkellinen.

Muutaman viikon pakomatkan jälkeen Hannu palasi Joensuuhun asianajajien kyynärvarressa. Tuosta hetkestä alkoi vuosien oikeustaisto, milloin mistäkin asiasta.

Puhelut muuttuivat painostamiseksi. Jos ette hellitä, käräjillä nähdään, oli keskeinen viesti entiseltä ystävältä.

Seuraavaksi tapahtui yrityskaappaus.

Kaupparekisteriin tuli väärennetty asiakirja, jonka mukaan Hannu oli Mikan yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Hannu soitti kaupparekisteriin ja kiirehti asian käsittelyä. Väärennetyn asiakirjan turvin Hannusta tuli Mikan yhtiön omistaja.

Kun tieto tavoitti Mikan, koko yhtiön seitsenhenkinen hallitus marssi kaupparekisterin konttoriin Helsingin Arkadiankadulle oikaisemaan väärän tiedon. Kun Mika sai yrityksen takaisin itselleen, he alkoivat saada puheluita Hannulta. Puhelut muuttuivat painostamiseksi. Jos ette hellitä, käräjillä nähdään, oli keskeinen viesti entiseltä ystävältä.

Pian painostaminen muuttui vihaksi.

Kun Mika oli ajamassa autolla Joensuussa, Hannu kiilasi hänet tieltä.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Mika joutui ajamaan karkuun bisnesenkeliä. Hannu ajoi maasturilla Mikan auton vierellä ja huusi ikkunan läpi: Mika, sä kuolet! Päästäkseen tilanteesta Mika ajoi päin punaisia valoja. Kaupungilla kävellessään lastenvaunujen kanssa Mika mietti, minne työntäisi vaunut, jos Hannu tulisi vastaan.

Hannu katsoi Mikaa halveksivasti, kuin tuhmaa pikkupoikaa.

Meni vuosia ennen kuin poliisi ja syyttäjä olivat valmiita tuomaan huijausvyyhdin oikeuteen.

Lopulta tuli päivä, jolloin Hannu joutui oikeuden eteen. Mika liikehti levottomasti oikeussalin aulassa ja harppoi kädet taskuissaan polttamaan pikkusikarin. Häntä hermostutti Hannun näkeminen. Hannu katsoi Mikaa halveksivasti, kuin tuhmaa pikkupoikaa.

Käräjäsali hiljenee nuijan kopautukseen. Sen jälkeen syyttäjä lukee pitkän rimpsun syytteitä Hannua vastaan.

Mikan yrityksen kirjanpito kertoi tylyä ja valheellista kieltä: velkaa Hannulle oli 600 000 euroa. Todellisuudessa Hannu oli laittanut tilit pakkaselle 300 000 euron verran.

Jopa valkoinen kukka-asetelma, jonka Hannu oli antanut Mikan perheelle vauvalahjaksi, oli maksettu Mikan oman yrityksen rahoilla.

Hannu kuljetti rahaa tileiltä toisille, muutti laskuja, kiersi veroja ja siirsi omaisuutta turvaan velkojilta. Yrityksen rahoja oli palanut myös Hannun vaimon risteilyihin, hotelliöihin Saksassa ja Baltian maissa. Jopa valkoinen kukka-asetelma, jonka Hannu oli antanut Mikan perheelle vauvalahjaksi, oli maksettu Mikan oman yrityksen rahoilla. Mika kuunteli hiljaa omaa kohtaloaan syyttäjän kertomana.

Käräjäoikeus sanoi ääneen sen, minkä Mika jo tiesi: Hannu on taitava manipuloija.

Nähtyään todisteita Mika vakuuttui siitä, että Hannu oli luonut ystävyyssuhteen hänen kanssaan vain huijatakseen häntä.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Hannun joulukuussa lähes neljäksi vuodeksi vankeuteen kolmesta törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä kavalluksesta, kahdesta veropetoksesta, kahdesta väärennöksestä, rekisterimerkintärikoksesta ja kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Hannu kiistää kaikki syytteet ja on valittanut tuomiosta hovioikeuteen. Hän odottaa hovin päätöstä vapaalla jalalla. Mika ja Tanja pitävät kotiensa hälytyslaitteet päällä.

Kenties Mikaa olisi auttanut, jos hän olisi soittanut Hannun entisille yhteistyökumppaneille.

Ehkä Mika joutui huijatuksi kokemattomuutensa ja naiiviutensa takia. Jos Mikalla olisi ollut tuttuja yrittäjiä, asiat voisivat olla toisin. Isot yritykset varoittavat toisiaan huijareista. Pienet yritykset jäävät usein puskaradion ilmoituksien ulkopuolelle.

Ei ole varmaa tietoa siitä, kuinka paljon suomalaisyrityksistä huijataan rahaa. Kaikki eivät ilmoita vedätyksistä poliisille, vaan nielevät pienet tappiot. Se kuitenkin tiedetään, että pelkästään tekeytymällä toimitusjohtajaksi on viety miljoonia euroa yrityksistä.

Mika ja Tanja ottivat yhteyttä verottajaan ja pyysivät yritykselle verotarkastukseen. Verohallinnon tarkastuspäällikkö Heimo Säkkinen kuvaa sitä avunhuudoksi, johon yritys voi turvautua, kun sillä itsellään ei ole keinoja selvittää asioita. Harmaata taloutta silmällä pitävä verottaja löytää vuosittain jonkin verran huijareita yritysten sisältä.

Epäloogisuudet herättävät verokarhun vainun. Käytännössä kaikki yrittäjät ovat yllättyneitä, mutta myös kiitollisia verottajan puhelinsoitosta, jossa ilmiannetaan huijaus. Vain tieto auttaa yrittäjää välttämään Mikan kaltaisen kohtalon. Kenties Mikaa olisi auttanut, jos hän olisi soittanut Hannun entisille yhteistyökumppaneille.

Hiljalleen Mikan voimat alkoivat kuitenkin ehtyä. Tuli outoja terveysoireita ja masennusta.

Myös ammattimainen henkilöstö, kuten tässä tapauksessa Tanja, voi estää huijauksien tapahtumisen jo etukäteen. Sanotaan, että koulutus on huijausmuuri. Koulutettu ja kokenut henkilöstö osaa tunnistaa valheelliset sähköpostit, laskut ja asiakirjat. Jos kaikesta huolimatta joutuu petoksen eteen, apua voi hakea poliisilta, yrittäjien keskusjärjestöltä ja verottajalta.

Mikasta tuntui, että kaoottisista vuosista oli vain pakko selviytyä. Oli hoidettava työt, perhe ja oikeustaistot. Hiljalleen Mikan voimat alkoivat kuitenkin ehtyä. Tuli outoja terveysoireita ja masennusta.

Mika oli keskussairaalan osastolla tutkittavana selittämättömien vatsakipujen vuoksi. Mitään syytä oireille ei löytynyt.

Mika syyttää itseään vieläkin joka päivä siitä, että luotti huijariin.

Yrittäjän silmät siristyvät ja kehon kieli on kireä, kun hän ruoskii itseään tyhmäksi ja sinisilmäiseksi.

Itsesyytöksien keskellä Mikan ääni muuttuu, kun hän puhuu isästään. Hän soitti isälleen muutama päivä ennen kuin ilmiantoi Hannun poliisille. Silloin isä ajoi läpi yön Joensuuhun poikansa tueksi. Nyt isä leikkii lapsenlapsiensa kanssa ja on läheisempi poikansa kanssa kuin milloinkaan.

Mikan, Tanjan ja Hannun nimet on muutettu.

Juttua varten tietoa on hankittu muun muassa Verohallinnolta, eri oikeusasteilta, Sisä-Suomen poliisin talousrikosyksiköstä, Suomen Yrittäjiltä ja Keskuskauppakamarilta.

Jos vain mahdollista, kotiin kannattaa palata pääsiäislomalta jo tänään sunnuntaina. Ylen meteorologin Toni Hellisen mukaan maan etelä- ja keskiosaan on huomenna maanantaina luvassa 10–20 senttimetriä lunta. Lunta pyryttää sankasti voimakkaan tuulen kera.

– Jos on varaa valita, niin tänään kannattaa palata kotiin lomalta. Jos Etelä-Suomeen asti on tulossa, niin sitä pahemmaksi ajokeli muuttuu, mitä myöhäisemmäksi lähdön huomenna jättää, sanoo Hellinen.

Nykyisen ennusteen mukaan saderintama saavuttaa maan etelärannikon jo varhain aamulla. Iltapäivällä rintaman etureuna on Pori–Kajaani-akselilla.

Ilmatieteen laitos on antanut maanantaille varoituksen suureen osaan maata joko erittäin huonosta tai huonosta ajokelistä. Monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa ajokeli on erittäin huono.

Myös Liikennevirasto kehottaa autoilijoita palaamaan pääsiäisen vietosta jo tänään eli ennen kuin runsaat lumisateet rantautuvat Suomeen, kertoo STT.

– Satava lumi voi haitata näkyvyyttä. Loskaa kertyy teille, sanoo Hellinen.

Hänen mukaansa maan länsiosassa autolla matkailevien kannattaa ajella mahdollisimman lähellä länsirannikkoa, jos haluaa ajella paremmassa ajokelissä.

– Länsirannikolle on ennusteen perusteella luvassa vain vähän lunta. Uusimaa-Keski-Suomi-Pohjois-Savo-akselilla on odotettavissa 10–20 senttiä.

Sadealue liikkuu tiistaiksi maan pohjoisosaan. Etelässä ja maan keskiosassa on tiistaina jo poutaa.

Suomen oikeusistuimissa käsitellään joka vuosi useita tapauksia, joissa joku on julkaissut netissä loukkaavaa tietoa toisen ihmisen yksityiselämästä.

Tyypillisesti näissä tapauksissa tekijät ovat selittäneet toimineensa vahingossa tai vedonneet sananvapauteen. Tai sitten he ovat puolustautuneet sillä, että toisen ihmisen yksityiselämää koskeva tieto on julkaistu vain yksityisellä Facebook-sivulla, WhatsApp-ringissä tai muuten rajatulle yleisölle.

Se ei ole läheskään aina riittänyt. Yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä on määrätty tuhansien eurojen korvauksia. Oikeudenkäyntikulujen ja sakkojen kanssa somepostauksen hinta on voinut kohota lähes 7 000 euroon. Törkeimpien tapausten varalta laissa on varattu jopa vankeusrangaistuksen mahdollisuus.

Seuraavat esimerkkitapaukset ovat käräjäoikeuksista ja hovioikeuksista. Nimikkeenä on ollut yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.

Näihin ei osata suhtautua riittävän vakavasti. Matti Tolvanen

1. Postasi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun kuvan Facebookiin

Mies linkkasi Facebook-ryhmään uutisen, jossa kerrottiin toisen miehen saaneesta tuomiosta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – yhdellä erolla. Hän liitti julkaisuun myös tuomitun kuvan, joka oli peräisin tämän omalta FB-tililtä. Tämä oli tuomitulle liikaa, joten osapuolet menivät oikeuteen.

Kuvan postannut vetosi sananvapauteen. Hän perusteli, ettei julkaisun tarkoituksena ollut halventaa ketään. Kuvan hän sanoi saaneensa ainoastaan sen vuoksi, että tuomittu oli sen itse julkaissut Facebook-profiilissaan.

Ratkaisu: Korvauksia kärsimyksestä, sakkoja ja oikeudenkäyntikuluja kahdessa tuomioistuimessa yhteensä lähes 7 000 euron edestä. Tuomio ei ole kuitenkaan lainvoimainen, sillä siitä on myönnetty osittainen valituslupa korkeimpaan oikeuteen.

Käräjäoikeus ja myöhemmin hovioikeus joutuivat puntaroimaan tässä kahta perusoikeutta: yksityiselämän suojaa ja sananvapautta. Hovioikeus linjasi, että vaikka rikos ei ole siihen syyllistyneen yksityisasia, myös rikoksesta tuomitulle kuuluu oikeus elää rauhassa.

Valokuvan julkaisemisella oli merkitystä – oikeuden mukaan kuvan julkaiseminen ei ollut tarpeen asian käsittelemiseksi, vaan se kiinnitti perusteettomasti huomiota tuomitun persoonaan ja siten muodosti loukkaavan kontekstin. Sillä ei ollut merkitystä, että tuomittu oli julkaissut kuvan itse omassa Facebook-profiilissaan.

Lisäksi oikeus huomautti, että keskustelupalstoilla julkaistut mielipiteet saattavat johtaa lynkkausmielialan leviämiseen, kuten tässäkin tapauksessa kävi. Facebook-postauksen alle sateli asiattomia ja väkivaltaisia kommentteja, jotka jouduttiin poistamaan.

2. Latasi itsestään ja exästään "tribuuttivideon" YouTubeen

Kun nuoren parin suhde oli päättynyt, mies latasi YouTubeen neljä kuvakollaasivideota itsestään ja entisestä tyttöystävästään. Kuvien päälle hän oli kirjoittanut tekstejä, kuten "i miss you so much".

Kertomansa mukaan mies oli halunnut "tribuuttivideoillaan" vain tunnustella mahdollisuutta palata yhteen. Ex-tyttöystävä piti kuitenkin videoita nöyryyttävinä ja niiden lataamista "häiriintyneenä" toimintana. Mies oli jo ennestään lähestymiskiellossa. Juttu päätyi oikeuteen tapauksena, jossa yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen oli vain yksi osasyyte.

Mies perusteli oikeudelle, että naisen oman Instagram-tilin kuvat olivat huomattavasti "yksityisempiä ja nolompia" kuin miehen YouTubeen julkaisemat. Hän vetosi myös siihen, että hänen YouTube-kanavansa oli hyvin epäsuosittu.

Ratkaisu: Korvauksia kärsimyksestä 900 euroa. Samassa jutussa käräjäoikeus tuomitsi miehen myös kolmesta lähestymiskiellon rikkomisesta sekä lievästä pahoinpitelystä. Viisi syytettä toivat miehelle kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen korvauksineen. Tämä tapaus on kuitenkin menossa vielä hovioikeuden käsiteltäväksi, sillä mies on valittanut tuomiosta.

Käräjäoikeuden mukaan yksityiselämän alueelle kuuluvista tiedoista toiset kuuluvat lähemmäksi ja toiset kauemmaksi yksityisyyden keskiöstä. Keskiöön kuuluvat lähtökohtaisesti tiedot seurusteluelämästä, seksielämästä ja terveydentilasta.

Tässäkin tapauksessa oikeus totesi, että ratkaisevaa ei ole se, kuinka suuren joukon käytetty väline saavuttaa. Riittää, että yksityiselämää koskeva tieto on toimitettu lukuisten ihmisten saataville. Myöskään sillä ei ollut merkitystä, että naisella oli ollut vastaavia kuvia julkisesti esillä omalla some-tilillään. Oikeuden mukaan nainen ei olisi ikinä antanut miehelle lupaa julkaista kuvia.

Oikeus katsoi, että miehen julkaisemat YouTube-videot ovat olleet omiaan aiheuttamaan naiselle vähäistä suurempaa kärsimystä. Korvausten suuruuteen vaikuttivat myös videoiden määrä, sisältö, kesto ja saatavuus.

Samoin kuin jos liikenteessä sanotaan, että jokin toiminta on omiaan aiheuttamaan vaaraa, ei siinä tarvitse olla tilannetta, jossa joku on ollut vähällä jäädä alle. Matti Tolvanen

3. Jakoi kuvan kaverinsa peniksestä WhatsAppiin

Nuorten alkoholinhuuruiset mökkibileet saivat yhden miehen kannalta ikäviä seurauksia, kun hän innostui tanssimaan ja riisuutumaan naisporukan edessä. Yksi naisista otti kuvan miehen sukupuolielimestä ja lisäksi videopätkän, jolla mies tanssi, riisui housunsa ja pyllisti kameralle.

Video julkaistiin yhdessä alle kymmenen henkilön WhatsApp-viestiringissä. Valokuva peniksestä julkaistiin kahdessa muussakin WhatsApp-ryhmässä.

Videon ja kuvan ottanut ja julkaissut nainen vetosi siihen, että mies oli – joskin humalassa – antanut luvan videon ja kuvan ottamiseen ja oli seuraavana päivänäkin vain naureskellut sille. Nainen myös sanoi miehen tienneen, että aineisto oli julkaistu WhatsAppissa. Nainen ei kuitenkaan muistanut, millä sanoilla mies olisi antanut luvan julkaisemiseen.

Ratkaisu: Videon osalta syyte hylättiin, mutta valokuvan osalta ei. Nainen joutui maksamaan korvauksia kärsimyksestä, sakkoja ja oikeudenkäyntikuluja noin 1 800 euron edestä. Lieventävien tekijöiden vuoksi korvauksia määrättiin minimimäärä, 500 euroa.

Valokuva levisi WhatsAppissa ainakin noin 30 henkilön saataville. Käräjäoikeuden arvion mukaan tämä on riittävän iso henkilömäärä, jotta kuvan voitiin katsoa saatetun rikoslain mukaisesti "lukuisten ihmisten saataville".

Oikeus katsoi sukupuolielimen kuvan levittämisen olevan omiaan aiheuttamaan miehelle kärsimystä tai vahinkoa, vaikka hän olikin kuvaushetkellä suhtautunut siihen hyväksyvästi. Sekin vaikutti, että kuva oli asiayhteydestä irrotettuna, eikä osana tanssiesityksen yhteydessä tapahtunutta poseeraamista. Mies oli myös tunnistettavissa muista WhatsApp-rinkiin lähetetyistä viesteistä.

Lupa kuvata ja lupa julkaista ovat eri asia. Oikeuden mukaan mieheltä ei kysytty eikä hän antanut lupaa julkaisemiseen. Naisen olisi pitänyt tietää, että mies kokisi tanssiesityksen aikaisesta rohkeudesta huolimatta yksityiselämäänsä loukkaavaksi sen, että hänen peniksensä kuva jaettiin eteenpäin myös sellaisille ihmisille, jotka eivät olleet paikalla tilannetta näkemässä.

4. Postasi Facebookiin kuvan juustolautasesta – ja samalla "vahingossa" velallisensa tiedot

Oikeuteen päätynyt omalaatuinen tapahtumaketju alkoi, kun nainen julkaisi Facebookissa kännykkäkuvan valmistamastaan kotijuustosta. Juustolautasen alla oli pankin kirje, josta näkyi naisen velallisen nimi, luoton numero ja määrä sekä tieto siitä, että maksu oli viivästynyt.

Kun velallinen haastoi naisen oikeuteen, tämä väitti pankin kirjeen jääneen juustolautasen alle vahingossa. Tätä oikeus ei uskonut, varsinkaan kun nainen oli kirjoittanut Facebook-kuvan otsikoksi "Köyhän herkulliset eväät :)" Lisäksi nainen vetosi siihen, että hänen Facebook-profiilinsa ei ollut julkinen, vaan postauksen pystyi näkemään vain noin 120 ihmistä. Velallinen kertoi oikeudelle kärsineensä muun muassa unettomuutta asian vuoksi.

Ratkaisu: Korvauksia kärsimyksestä, sakkoja ja oikeudenkäyntikuluja hiukan yli 1 000 euron edestä.

Oikeus katsoi, että vaikka vastaajan Facebook-profiili oli suljettu ja velkomustuomio julkinen, teko täytti silti lakiin kirjatun määritelmän toisen yksityiselämää koskevan tiedon esittämisestä lukuisten ihmisten saataville. Oikeus huomautti, että kenenkään ei tarvinnut tosiasiassa saada tietoa velkasuhteesta – riitti, että tieto oli saatettu saataville. Myös pankin kirjeen julkaiseminen katsottiin oikeudettomaksi, eli sille ei ollut suostumusta.

Yksittäisen luoton laiminlyöntiä ei sinänsä pidetty sellaisena tietona, joka olisi ollut omiaan aiheuttamaan velalliselle kärsimystä. Ratkaisussa painoi kuitenkin tekotapa ja tahallisuus. Oikeus päätyi huomattavasti pienempiin korvauksiin kuin mitä velallinen oli hakenut.

Tämä ei ole ainoa yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä annettu tuomio, jossa vastaaja on yrittänyt vedota vahinkoon. Vuonna 2009 sattuneessa tapauksessa mies julkaisi kotisivuillaan käräjäoikeuden tuomion, joka koski lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Hän kuitenkin jätti poistamatta tuomiosta hyväksikäytön uhrin henkilötiedot. Mies vakuutti oikeudelle toimineensa vahingossa, mutta tuomittiin ja joutui maksamaan uhrille 3 500 euron korvaukset.

5. Julkaisi Facebookissa maahanmuuttajan tiliotteen, vetosi sananvapauteen

Mies oli saanut haltuunsa kuvan maahanmuuttajan pankkitiliotteesta. Hän julkaisi osakuvan tiliotteesta Facebookissa. Pian kuvioon ilmestyi myös nainen, joka jakoi tiliotteen kuvan maahanmuuttovastaiseen Facebook-ryhmään.

Vastaajat puolustautuivat vetoamalla sananvapauteen: he halusivat ainoastaan käydä keskustelua siitä, että maahanmuuttajat saivat heidän mielestään tukia kantaväestöä enemmän. Lisäksi he eivät väittäneet maahanmuuttajan syyllistyneen mihinkään lainvastaiseen.

Ratkaisu: Korvauksia kärsimyksestä, sakkoja ja oikeudenkäyntikuluja. Molemmat vastaajat joutuivat maksamaan noin 1 500 euroa.

Oikeus myönsi, että sananvapaus oikeuttaa käymään keskustelua maahanmuuttajien tuista. Facebookissa julkaistut tiedot kuuluvat kuitenkin selkeästi ihmisen yksityiselämään. Oikeuden mukaan vastaajien olisi täytynyt ymmärtää, että tiliotteen kaltaisten tietojen julkaiseminen tässä yhteydessä oli omiaan aiheuttamaan asianomistajalle kärsimystä.

Harkitsematon tai tahallinen, ilkikurinen tai ilkeä päätös ja Enterin painaminen. Se on niin helppoa. Jyrki Aho

6. Todisteli isyyttään Facebookissa, uskoi kertoneensa vain faktoja

Mies kirjoitti omalla Facebook-sivulla olevansa biologinen isä lapselle, jonka nainen oli synnyttänyt ollessaan avioliitossa toisen miehen kanssa. Hän myös levitti tätä tietoa yksityisviesteissä naisen lähipiirille. Mukaan hän liitti vielä DNA-testien tuloksen, jotka miehen mukaan todistivat hänen isyytensä. Lisäksi mies kertoi viesteissä vaikeuksista liittyen muun muassa lapsen tapaamiseen.

Nainen kertoi oikeudelle saaneensa miehen toiminnasta paniikkikohtauksia, unettomuutta ja ahdistusta siitä, että lapsi saisi kuulla miehen levittämiä tietoja joltain ulkopuoliselta.

Mies ei mielestään ollut tehnyt mitään rikollista. Hän katsoi levittäneensä vain tosiasioita lapsen isyydestä. Hän puolustautui sanomalla, ettei isyyden julkinen tunnustaminen voisi olla teko, josta aiheutuisi kärsimystä lapselle tai hänen äidilleen.

Ratkaisu: Korvauksia kärsimyksestä, sakkoja ja oikeudenkäyntikuluja hiukan yli 6 000 euron edestä tapauksessa, jossa mies tuomittiin toisesta teosta myös kunnianloukkauksesta. Se ei tapahtunut netissä.

Käräjäoikeus katsoi, että miehen Facebook-kirjoitukset eivät täyttäneet kunnianloukkauksen tunnusmerkkejä. Sen sijaan ne sisälsivät selvästi naisen yksityiselämän alaan kuuluvia tietoja, ne oli julkaistu ilman suostumusta ja julkaisun katsottiin olleen omiaan aiheuttamaan naiselle kärsimystä ja halveksuntaa. Ratkaisevaa ei ollut, oliko mies todella naisen lapsen biologinen isä vai ei.

"Aamulla sitä voi jo katua"

Vaikka yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen poikii nykyään lähinnä nettijulkaisuista nostettuja syytteitä, se on ollut Suomen laissa jo vuodesta 1974. Lain syntyyn yhdistettiin tapaus, jossa Hymy-lehden syytettiin aiheuttaneen kärsimystä kirjailija Timo K. Mukalle teiliaamalla hänet artikkelissa Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka.

Aluksi "Lex Hymy" koski lähinnä joukkotiedotusvälineitä. Nykyään sitä on sovitettu kattamaan myös sosiaalisen median julkaisut. Voi ajatella, että kuka tahansa voi somen avulla aiheuttaa sellaista kärsimystä toiselle ihmiselle, jollaisesta Hymy-lehteä syytettiin.

– Harkitsematon tai tahallinen, ilkikurinen tai ilkeä päätös ja Enterin painaminen. Se on niin helppoa. Aamulla sitä voi jo katua, mutta kun se on nettiin mennyt niin sinne se on mennyt, poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta kuvaa.

Viime vuosien oikeustuomioissa on luotu tulevaa oikeuskäytäntöä sille, missä menee esimerkiksi sananvapauden ja yksityiselämän loukkaamisen raja. Monet yllättyisivät, jos lukisivat, millaisista tapauksista tuomioita on annettu, uskoo rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.

– Näihin ei osata suhtautua riittävän vakavasti. Jopa monelle poliitikolle [oikeuskäytäntö] voi tulla yllätyksenä sen perusteella, mitä he ovat julkisuudessa esittäneet.

Kuten yllä luetelluista tuomioista selvisi, ei ole rikoksen kannalta ratkaisevaa, kuinka suuren joukon toisen yksityiselämästä levitetty tieto tavoittaa. Riittää, että se on asetettu saataville nettiin. Silläkään ei ole aina merkitystä, onko julkaisu aiheuttanut kärsimystä tai onko sillä haluttu aiheuttaa kärsimystä. Sen vuoksi rikoslaissa on sanamuoto: "on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä".

– Samoin kuin jos liikenteessä sanotaan, että jokin toiminta on omiaan aiheuttamaan vaaraa, ei siinä tarvitse olla tilannetta, jossa joku on ollut vähällä jäädä alle, Tolvanen valottaa.

Asiantuntijat pitävät mahdollisena, että tulevaisuudessa yksityiselämää loukkaavia tiedon levittämisiä päätyy oikeuteen vielä nykyistä useammin. Toisaalta tapauksia ratkotaan paljon myös sovittelussa. Lisäksi kyseessä on asianomistajarikos, toisin kuin esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Se tarkoittaa, että tapausta ei tutkita, ellei asianomistaja itse tee tutkintapyyntöä.

Lue myös: Luuletko tietäväsi, mitä saa kuvata ja mitä julkaista? Testaa tietosi 10 kiperällä kysymyksellä.

Korjaus 5.5.: Jutun alkuperäisessä versiossa ei lukenut, että esimerkkitapauksessa 1 hovioikeuden tuomiosta on myönnetty osittainen valituslupa korkeimpaan oikeuteen.

Kiinan avaruusasema Tiangong-1 on syöksynyt Maan ilmakehään eteläisen Tyynenmeren yllä, ilmoittavat Kiinan viranomaiset.

Viranomaisten mukaan avaruusromuksi muuttunut Tiangong-1 eli suomeksi "Taivaallinen palatsi" pääosin paloi ilmakehään tullessaan.

Kiinan viranomaisten mukaan Tiangong-1-avaruusasema saapui Maan ilmakehään varttia yli kolme maanantaiaamuna Suomen aikaa.

Australialainen astrofyysikko Brad Tucker arvioi uutistoimisto AP:lle, että avaruusaseman tuhoutuminen oli "enimmäkseen menestys".

– Se syöksyi eteläiseen Tyyneenmereen, ja sinne sen tavallaan olisi toivonutkin päätyvän, Tucker sanoi.

Putoamispaikkaa oli vaikea arvioida ennakkoon, mutta Euroopan avaruusjärjestö ESA arvioi avaruusaseman hajoamisen veden yllä todennäköiseksi. Lisäksi avaruusromun osumista ihmiseen kuvailtiin 10 miljoonaa kertaa epätodennäköisemmäksi kuin sitä, että joutuisi salaman iskun kohteeksi.

Noin kahdeksan tonnin painoinen avaruuslaboratorio ajautui pois radaltaan kaksi vuotta sitten. Se otettiin käyttöön vuonna 2011.

Lue lisää:

Aika täsmentyi: Kiinan avaruusasema pudonnee huhtikuun alussa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti sunnuntaina, ettei siirtolaisten lasten kanssa tulla tekemään sopimusta heidän statuksensa laillistamiseksi.

Niin kutsutut Dreamers-nuoret eli "unelmoijat" ovat lapsena vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin saapuneita. Heillä ei ole oikeutta Yhdysvaltain kansalaisuuteen, mutta he ovat voineet opiskella ja työskennellä laillisesti Yhdysvalloissa.

Pääsiäistoivotustensa ohella Trump kirjoitti Twitter-viestissä , etteivät rajavartijat saa tehdä töitään kunnolla ja tilanne rajalla on entistä vaarallisempi. Trumpin mukaan republikaanien on nyt säädettävä tiukkoja maahanmuuton estäviä lakeja, eikä Daca-sopimusta tulla tekemään.

Lisäksi Trump syytti Meksikoa toimettomuudesta rajavalvonnan suhteen ja uhkasi myös perua Yhdysvaltain ja Meksikon välisen NAFTA-kauppasopimuksen.

Vielä tammikuussa Trump kertoi olevansa valmis tukemaan sopimusta, joka takaisi "unelmoijille" kansalaisuuden 10-12 vuodessa. Daca- nuorten asemasta on kiistelty koko Trumpin presidenttikauden ajan.

Trump ilmoitti viime syyskuussa lopettavansa Barack Obaman lanseeraaman Daca-ohjelman, joka on taannut laittomasti maahantulleille lapsille oikeuden opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Sen jälkeen kongressi on yrittänyt linjata Daca-ohjelman alla olevien paperittomien asemaa uudelleen lakiin.

Lue lisää:

Trump uhkaa kaataa Yhdysvaltojen budjetin – taustalla muurin rahoitus ja DACA-ohjelmaTrump uhkaa kaataa Yhdysvaltojen budjetin – taustalla muurin rahoitus ja DACA-ohjelma

Yhdysvaltain senaatti ei löytänyt sopua maahanmuutosta

Trump valmis sopimukseen siirtolaislapsista: "Unelmoijille" ehkä kansalaisuus 10–12 vuodessa

Trump sallisi kansalaisuuden 1,8 miljoonalle paperittomalle, mutta tiukentaisi maahanmuuttopolitiikkaa muilta osin

Trump lakkauttaa lapsina luvatta tulleita siirtolaisia suojelleen ohjelman

Brasilian rikkaassa Ipaneman rantakaupunginosassa ei arkailla paljasta pintaa. Katseita haetaan ja treenattuja vartaloita esitellään yhtä lailla kaduilla kuin maailmankuululla rannalla.

Brasilialaiset naiset ovat tunnettuja kaikkensa tekemisestä kauneutensa eteen, mutta nyt myös miehet kiinnittävät huomiota ulkonäköönsä aiempaa avoimemmin. Etenkin nuoret ja keskiluokkaiset miehet tekevät niin rantaelämästään ja vapaamielisyydestään tunnetussa Riossa.

Keski-ikää lähestyvä Alvar on huomannut miesten asenteiden muutoksen, vaikka perinteisen macho-kulttuurin käsitys tosimiehestä on juurtunut syvälle Brasiliassa.

– Kuten muuallakin Latinalaisessa Amerikassa, niin myös meillä itsestään huolehtivaa miestä voidaan katsoa kieroon, mutta viime aikoina ihmiset eivät tunnu enää reagoivan siihen kovin voimakkaasti, Alvar kertoo.

Myös Germano pitää luonnollisena miesten kiinnostusta omaa ulkonäköään kohtaan kaupungissa, jonka asukkaat viettävät paljon aikaa rannoilla.

– Jotkut voivat edelleen olla sitä mieltä, että ulkonäöstään huolehtiva mies on automaattisesti homo, mutta todellisuudessa seksuaalisella suuntauksella ei ole mitään tekemistä asian kanssa, Germano sanoo.

Futistähdet kauneudenhoidon keulakuvina

Tietä ulkonäöstä välittämisen hyväksyttävyyteen ovat raivanneet julkkikset, ennen kaikkea jalkapalloilijat ja telenovelien eli latinalaisamerikkalaisten saippuaoopperoiden miesnäyttelijät.

Miesten kauneudenhoitotuotteiden tunnetuin mainoskasvo Latinalaisessa Amerikassa on yksi jalkapallon suurimmista nimistä, brasilialaishyökkääjä Neymar.

Vaihtuvista hiustyyleistään tunnettu futistähti on myös puhunut julkisuudessa avoimesti omasta halustaan huolehtia ulkonäöstään. Tosin kertoessaan vuonna 2013 ranskalaiselle Surface-lehdelle jalkakarvojensa vahauksesta Neymar samalla korosti, ettei ole David Beckhamin kaltainen metroseksuaali.

Brasilialaismiesten kauneudenhoitomarkkinat ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Niiden arvoksi arvioitiin viime vuonna noin 6,8 miljardia dollaria. Brasiliaa pidetäänkin nykyään Yhdysvaltojen jälkeen maailman tärkeimpänä yksittäisenä maana miesten kosmetiikan myynnissä

Markkinoita seuraavan Euromonitorin mukaan Länsi-Eurooppa pysyy lähivuosina tärkeimpänä alueena miesten kosmetiikassa. Nopeinta kasvu tulee olemaan kuitenkin Latinalainen Amerikassa, jonka markkinoita hallitsee Brasilian lisäksi Meksiko ja Argentiina.

Euromonitor arvioi miesten maailmanlaajuisen kosmetiikkamarkkinoiden saavuttavan vuonna 2020 yli 60 miljardin dollarin arvon.

Karvat vahataan pois lihasten tieltä

Yli kymmenen vuotta karvojen vahausta tehnyt Walkiria Sales Damazio kertoo miesten tulevan nyt rohkeasti hänen vastaanotolleen.

Ennen ihokarvoja poistivat erityisesti uimarit. Nyt asiakaskunta on laajentunut.

Joskus miehet saapuvat Ipanemassa sijaitsevaan kauneushoitolaan vaimonsa tai tyttöystävänsä komentamana. Yleensä kyse on kuitenkin miesten omasta halusta poistattaa rinta-, vatsa- tai jalkakarvoja, jotta lihakset pääsisivät paremmin esiin sileällä iholla.

– Naisten tapaan myös miehet haluavat kiinnittää itseensä huomiota ja ennakkoluulojen hälvetessä he uskaltavat tehdä sen paremmin, Sales Damazion sanoo ja muistuttaa, ettei kuuluisa brasilialainen vahauskaan kuulu enää yksinomaan naisille.

Trimmatut kulmakarvat tuovat mielihyvää

Ipameman rannalta palaava Israel kertoo huolehtivansa tarkasti ulkonäöstään. Hän käy esimerkiksi kerran viikossa trimmaamassa hiukset, kulmakarvansa ja partansa juuri oikeaan kuosiin.

Viime vuosina Rion keskiluokkaisiin kaupunginosiin on avautunut lukuisia miesten hiusten, partojen ja kulmakarvojen siistimiseen erikoistuneita partureita. Ne eivät tosin halua olla partureita, vaan barbershopeja.

Barbershopit houkuttelevat vierailijoita miehisellä sisustuksella ja tarjoamalla asiakkailleen esimerkiksi ilmaista olutta.

"Tärkeintä on, että mies pesee hampaansa ja leikkaa kyntensä." Anna Julia

Israelin mukaan ulkonäkökeskeisessä Riossa itsestään huolehtiminen on välttämättömyys, mutta ennen kaikkea kyse oman hyvän tunteen saamisesta.

– Tunnen yksinkertaisesti mielihyvää, kun olen siistin ja huolitellun näköinen, Israel perustelee kiinnostusta ulkonäköönsä.

Myös Anna Julia arvioi, että riolaiset arvottavat toisiaan ensisijaisesti ulkomuodon perusteella.

Ulkonäön sijaan hän kuitenkin peräänkuuluttaa miehiä ajattelemaan enemmän käyttäytymistään naisia kohtaan.

Miesten kauneudenhoidossa hän korostaa perusasioita.

– Mies saa kyllä trimmata karvojaan, mutta tärkeintä on, että hän pesee hampaansa ja leikkaa kyntensä, Anna Julia linjaa.

Lisää aiheesta:

"Kun meikkaan, tunnen oloni itsevarmemmaksi" – Miesten kosmetiikkabisnes on rajussa kasvussa

Kaveri käskee kauneusleikkaukseen, ja työhaastattelu vaatii kuukausien valmistautumisen – eteläkorealaiset nuoret kokevat elävänsä kilpailuyhteiskunnassa, jossa mikään ei riitä

Vähemmän linjoja, mutta tiheämpiä vuorovälejä, metromaisia karttoja, vaihtopaikkoja keskusta-alueen ulkopuolelle ja entistä helpompaa lipunhankintaa.

Tämäntyyppisiä uudistuksia voi olla lähivuosina luvassa monen suomalaiskaupungin julkiseen liikenteeseen, jos ne ottavat mallia joukkoliikennettä kasvuun saaneista Euroopan kaupungeista.

Suunnitteluyritys WSP selvitti useista eurooppalaisista kaupungeista hyväksi havaittuja kaupunkiliikenteen käytäntöjä ja kehitysideoita, joita voisi mahdollisesti soveltaa Suomessakin.

Raportin tilaajina olivat Helsingin, Hyvinkään, Jyväskylän, Lahden, Porin, Turun ja Tampereen kaupungit yhdessä Liikenneviraston kanssa.

Suurin ongelma: Lippuja on vaikea ostaa

Lippujen hankinta kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi, eikä pelkkiin älypuhelinsovelluksiin pitäisi turvautua. Tämä oli yksi havainnoista, kertoo yksikön päällikkö Kalle Vaismaa WSP:ltä.

Lippujen ostamisen hankaluus on herättänyt keskustelua pääkaupunkiseudulla, varsinkin sen jälkeen kun lipunmyynti lähijunissa loppui HSL:n ja VR:n päätöksen mukaisesti viime kesänä. Liikenne- ja viestintäministeriö vaati syksyllä HSL:ää helpottamaan lippujen hankintaa.

Muualla maassa ongelmia on aiheuttanut korttimaksumahdollisuuden puuttuminen monen kaupungin paikallisliikenteessä. HSL-alueella taas on odotettu monessa muussa kaupungissa jo vuosia käytössä ollutta matkakorttien nettilatausta.

Vaismaa muistuttaa lippujen hankinnan helppouden olevan yksi keskeinen tekijä uusien käyttäjien saamisessa.

– Lipun oston pitää olla todella helppoa, varsinkin satunnaiskäyttäjiä ja turisteja ajatellen. Uusia käyttäjiä on mahdollista saada varsinkin satunnaiskäyttäjistä.

Lippuautomaatti ainakin tärkeimmille pysäkeille

Euroopan kaupunkien käytäntöjä selvitettäessä kävi ilmi, että perinteiset, fyysiset lipunmyyntijärjestelmät kuten pysäkkien lippuautomaatit, ovat edelleen toimivia.

– Erilaiset älypuhelinapplikaatiot ovat monesti hitaita ja vaikeita. Turistit varsinkaan eivät jaksa ladata niitä. Tärkeimmillä turistipysäkeillä on hyvä olla selkeät automaatit, joista voi ostaa lippuja, Vaismaa kertoo.

Lipun osto oli tehty erityisen helpoksi Sveitsissä, jossa Bernissä ja Zürichissa joka pysäkillä oli lippuautomaatti. Automaatista voi ostaa jopa lipun, joka voi kattaa koko maan julkisen liikenteen.

– Automaatti joka pysäkillä on toisaalta aika hintavaa. Automaatti olisi hyvä olla ainakin tärkeimmillä turistipysäkeillä, oppilaitosten ja sairaaloiden pysäkeillä ja rautatieasemilla, Vaismaa toteaa.

Lippujen oston helpottamista mietitään Helsingissä, Turussa ja Tampereella ja mahdollisesti Oulussakin selvittämällä lähimaksun uudenlaista käyttöä. Siinä lukijalaitteelle näytettäisiin lähimaksullista pankkikorttia ja matka veloitettaisiin myöhemmin.

Jos päivän aikana tulisi tehtyä useampia matkoja, taustalla oleva järjestelmä veloittaisi halvimman vaihtoehdon mukaan esimerkiksi päivälipun, jos sen hinta jää pienemmäksi kuin mitä yksittäisistä matkoista kertyy. Helsingin Sanomat uutisoi selvityksestä hiljattain.

Sekavat kartat ja vaikeaselkoinen tiedotus karkoittavat

Vaismaa sanoo välillä kuulevansa, että nykyisin kaiken voi hoitaa älypuhelimella ja esimerkiksi julkisen liikenteen pysäkeille ei enää tämän takia tarvittaisi fyysistä informaatiota.

– Puhelimesta katsominen on kuitenkin paljon hitaampaa verrattuna siihen, jos pysäkiltä näkee suoraan koska seuraava kulkuneuvo tulee. Palvelut toki monipuolistuvat, ja puhelimella näkyvä aikataulunäyttö on oma lisänsä.

Vaikeaselkoinen tiedotus oli lipunoston hankaluuksien lisäksi toinen ongelma, joka karkoitti käyttäjiä julkisista. Pysäkillä tai asemalla pitäisi helposti nähdä, miten minnekin pääsee ja milloin.

– Tämänkin helppoudessa Sveitsi oli ylivertainen. Heillä on reaaliaikainen aikataulunäyttö ja linjakartta joka pysäkillä, joista näkee mihin linjat pysäkiltä menevät ja koska seuraavat kulkuneuvot tulevat. Busseissa ja raitiovaunuissa ilmoitetaan selkeästi seuraavat pysäkit ja mihin kulkuneuvo on matkalla. Lisäksi näkyvät vaihtomahdollisuudet: mihin kulkuneuvoon voi vaihtaa milläkin pysäkillä ja kauanko tarvitsee odottaa, Vaismaa kuvailee.

Runkolinjat suosiossa maailmalla

Raportin mukaan maailman parhaimmissa joukkoliikennekaupungeissa on havaittavissa trendi, jossa linjastoja yksinkertaistetaan ja tiheästi kulkevat, paljon matkustajia kuljettavat runkolinjat ovat suosiossa.

Ajatuksena on, että tiheästi kulkevia linjoja voi käyttää samaan tapaan kuin autolla katuverkkoa, ja parhaimmillaan aikatauluja ei tarvitse katsoa, kun vuoroja kulkee tiheästi.

Kun liikenne on tiheää, vaihtomahdollisuudet paranevat ja tarjoavat uusia matkavaihtoehtoja ilman pitkää odottelua.

Suomessakin suunnittelu on yleensä pohjannut ajatukseen tarjota vaihdottomia, suoria yhteyksiä. Hiljalleen tämä on johtanut mutkikkaisiin linjastoihin, joissa vaihtoyhteydet eivät ole toimivia.

Vaihtopaikkoja keskustojen ulkopuolelle, kauppojen ja palveluiden lähelle

Tiiviit runkoyhteydet usein lisäävät tarvetta vaihdoille, ja näin vaatimuksia vaihtopaikkojen toimivuudelle. Vaismaan mukaan raportin kaupungeissa tällaisiin vaihtopisteisiin yhdistyy monesti kauppakeskus, sillä niin kauppa kuin julkinen liikenne ovat kiinnostuneet joukoista.

– Jos vaihtopaikka on kauppakeskuksessa, siellä on lisäksi sosiaalisesti turvallisempaa kun paikalla on muita ihmisiä.

Sveitsi oli vaihtopaikoissakin hyvin kehittynyt, esimerkiksi reilun 100 000 asukkaan Bernissä oli noin viisi vaihtopistettä, joissa voi vaihtaa bussin, raitiovaunun ja junan välillä. Usein vaihtopisteet olivat jonkin ostoskeskuksen lähistöllä.

Sähköbussi saattaa ajaa sisällekin vaihtopaikkana toimivaan kauppakeskukseen, kun päästöistä ei ole haittaa. Sisätiloissa säätila ei myöskään vaikuta bussin lataamiseen.

Runkolinjat laajenevat HSL-alueella

Helsingin seudun liikenne on viime vuosina kehittänyt runkoyhteyksiä ja suorat yhteydet Helsingin keskustaan ovat muuttuneet aiempaa enemmän vaihdollisiksi yhteyksiksi junalla ja metrolla.

– Helsinki varsinkin on saanut kansainvälistä arvostustakin, paljon asioita on tehty hyvin. Helsingissä joukkoliikenteen verkko voisi olla yhä selkeämpi. Esimerkiksi metrosta raitiovaunuun vaihtaminen ei ole selkeää, tai bussista toiseen, Vaismaa arvioi.

Hän kehittäisi edelleen verkostomaisuutta suorien, keskustaan tulevien linjojen tilalle.

– Aika paljon kehyskunnista ja Espoosta ja Vantaalta tulee edelleen suora yhteys Helsingin keskustaan, jotka kuormittavat myös sisääntuloväyliä. Voisi vielä tehokkaammin miettiä, kuinka syöttäisi linjoilla matkustajia metrolle tai junalle.

Poikittaisyhteydet voisivat olla edelleen nykyistä paremmat.

– Voisi olla selkeitä vaihtoterminaaleja, joissa vaihtaa liikennevälineestä toiseen, eikä niin monesta paikasta tarvitsisi tulla bussia keskustaan asti, Vaismaa miettii.

Runkolinjaoppia on otettu muuallakin. Lahti kertoi hiljattain, että se muuttaa lähivuosina kaupungin bussilinjastoa runkolinjoiksi. Turku on toteuttamassa runkolinjastoa, ja myös kehälinjaa joka kiertää kaupungin keskustan.

Vaismaan mukaan raportin yksi hyvä esimerkki runkolinjaston toimivuudesta oli Ruotsin Karlstad. Siellä muutettiin vuosikymmenen alussa 17 bussilinjaa kahdeksaksi runkolinjaksi. Matkustajamäärät ovat kymmenessä vuodessa kasvaneet 65 prosenttia.

Lue myös

Vantaa suunnittelee pikaraitiotietä Mellunmäestä lentoasemalle – arvio: Raide-Jokeri 3:n varrelle 150 000 asukasta ja työpaikkoja

Turku julkaisi uuden raitiotieselvityksen: Superbussi olisi lähes puolet halvempi kuin raitiotie

Sami Isoniemi, 32, kertoo elämäntarinaansa tottuneesti. Vuodet Pesäpuu ry:n lastensuojelun kokemusasiantuntijana ovat tuoneet puhumiseen varmuutta ja sanoille painoarvoa.

5-vuotiaan Samin tulevaisuus näytti kuitenkin epävarmemmalta.

– Vuonna 1991 oli sisko, minä ja äiti. Äidin jaksaminen ei arjessa riittänyt ja päädyttiin siihen, että minut ja sisko huostaanotetaan.

Huostaanoton jälkeen ensimmäinen vuosi kului lastenkodissa. Elämä oli laitosarkea, hyvin strukturoitua ja etukäteen suunniteltua.

– Toinen totuus siitä ajasta löytyy lastensuojeluviranomaisten asiakirjoista, joita en kiistä tai kyseenalaista. Eihän pieni lapsi ole voinut nähdä niitä arjen puutteita. Samin ja siskon paikka on ollut jossain muualla kuin äidin luona.

– Kaikesta huolimatta lapsuuden muistot ovat hyviä, aika kultaa muistot, kuten aina sanotaan. Muistan kuinka pikkupoikana heitettiin pikkuautoja parvekkeelta asvalttiin ja katsottiin mihin kuntoon ne menivät.

Sijaisperheessä elämä alkoi uudelleen

Sijaisperheeseen pääsy oli jälkeenpäin ajateltuna Samin elämän ratkaisevin asia. Alkoi tavallisen kurikkalaisperheen arki ja löytyi rakas jalkapalloharrastus.

– Sijaisperheessä opeteltiin elämää isän ja äidin kanssa. Puhun aina sijaisvanhemmista, sen verran iso rooli heillä on elämässäni ollut. Varsinkin se, että ensimmäistä kertaa elämässä oli isän malli. Se oli uudestaan kävelemään oppimista. Aivan kaikkea en kuusivuotiaan elämästä enää muista, mutta aika nopeasti selkiytyi, että tämä on se paikka mihin minä kuulun.

En ole selvinnyt lastensuojelusta, vaan lastensuojelun ansiosta. Sami Isoniemi

Sijaisperheessä oli oma poika ja pihassa koira nimeltään Unto. Biologisen äitinsä kanssa Sami on ollut tekemisissä vuosien mittaan vaihtelevasti. Välillä on ollut hiljaisempia, välillä aktiivisempia ajanjaksoja.

– Matkan varrella on tullut pettymyksiä, minkä takia yhteydenpito on ollut vähäisempää. Viimeksi jouluna mentiin yhdessä mumman haudalle äiti, sisko ja minä. Suhteemme on omanlaisensa. Olemme yrittäneet puhua asiasta. Meillä molemmilla on omat näkemyksemme ja siitä on yli 25 vuotta aikaa. Minulla ei ole enää syytä käydä niitä asioita läpi.

Poliisiksi ja tutkijaksi

Teini-iän kapinavaiheen jälkeen ammatinvalinta oli lopulta selvä. Opiskelu lapsuuden haaveammattiin alkoi Tampereella Poliisiammattikorkeakoulussa.

– Onko lastensuojelulapsen teini-ikä teini-ikää, vai johtuuko se sijoituksesta. Lapsuuden pettymykset tulivat teini-iässä esiin ja käytyä läpi. Mahtavalla pelisilmällä sijaisvanhemmat ja muut ympäröivät ihmiset kävivät ne läpi niin, että ne eivät jääneet kaivelemaan pitemmäksi aikaa.

– Poliisin ammatti on kutsumusammattini. Vielä jälkeenpäin mietittynäkin se on ollut oikea ja paras valinta. Aika nopeasti ensimmäisen työharjoittelun aikana aikanaan Vaasan kihlakunnan poliisilaitoksella eräs vanhempi kollega sanoi, että katsotkin sitten, että et jätä opiskeluja poliisikouluun.

Myös tutkimustyö tuntui hyvältä ja poliisikoulun päättötyö toi parhaan arvosanan. Opiskelu jatkui Vaasan yliopistossa poliisiksi valmistumisen jälkeen. Nyt työn alla oleva hallintotieteiden tohtorinväitöskirja käsittelee sijoitettujen lasten luvattomia poissaoloja.

Lastensuojelun kokemusasiantuntijaksi

Viime vuosien aikana Sami on kiertänyt kaikki Suomen koulukodit ja tavannut huostaanotettuja lapsia ja nuoria.

– Koulukotien lapsilla ei ole kovin ruusuinen kuva poliisista. Nyt paikalle tulikin poliisi, jolla oli samantyyppinen tausta kuin heillä. Uskon tapaamisten rohkaisseen heitä uskomaan, että elämässä on mahdollisuus saavuttaa ihan mitä tahansa. Tai ainakaan se tausta ei estä heitä menemästä eteenpäin elämässä.

Lastensuojelun piirissä olevilta lapsilta puuttuu Isoniemen mukaan selkeitä perusasioita, tärkeimpinä rajoja ja rakkautta.

– Niillä päästään jo hyvin pitkälle. En ole koskaan puhunut lastensuojelun piiriin joutumisesta vaan kyllä se on sen piiriin pääsemistä. Uskon, että meillä on hyvä järjestelmä ja esimerkiksi huostaanotto on positiivinen väliintulo. Valitettavasti tämä väliintulo tulee usein liian myöhään.

Ongelmat ovat jo kerrostuneet, jos on jo kehittynyt joku riippuvuus. Riippuvuus on saattanut aiheuttaa rikoskierteen, jolloin puhutaan kahden asian katkaisemisesta.

Isoniemen mukaan ainakin valtion koulukodeissa henkilökunta on osaavaa ja uskoo lapsiin. Elämä on kuitenkin kohdellut heitä aika karusti.

– Nuorten itsensä voi olla vaikeaa löytää elämäänsä sitä juttua. Tarvitaan avuksi ammattilaisia ja aikuisia, jotka uskovat näihin nuoriin.

Lasten ja nuorten kohtaaminen tärkeää

Lastensuojelun leima on edelleen vahva. Saatetaan puhua orvoista ja lastensuojelulaitokseen mielletään kalterit. Lain mukaan puhutaan lastensuojelulaitoksista, mutta Isoniemen mukaan ne ovat pääosin kodinomaisia laitoksia.

– Olen todennut, että en ole selvinnyt lastensuojelusta, vaan lastensuojelun ansiosta.

Poliisina Sami Isoniemi on joutunut tekemään lastensuojeluilmoituksia alaikäisistä, jotka ovat viettämässä iltaa kaupungilla siideritölkit kädessä.

Moni ammattilainen lokeroi suotta itsensä nykyään. Opettaja on opettaja, eikä samalla tavalla kasvattaja kuin aikaisemmin. Samoin poliisista on tullut aika lailla kasvoton organisaatio. Sami Isoniemi

– Ei se nyt niin kovin huolestuttavaa ole, jos 17-vuotias poika Hoviskan rannassa juo siideriä, jokainen varmasti jossain vaiheessa tekee niin. Se on kuitenkin aina lastensuojeluilmoituksen paikka, laki sanoo niin.

Muut signaalit voivatkin sitten olla huolestuttavampia, pohtii Isoniemi:

– Entä jos tämä 17 vuotias poika vetäytyy joka välitunti yksikseen. Tuleeko huolestuneisuusilmoituksia koulusta tai jalkapalloharjoituksista, sellaisista paikoista joissa ollaan päivittäin tekemisissä nuorten kanssa.

Kesäviikonloppujen jälkeen lastensuojeluilmoituksia tulee juuri siiderin juonnista, mutta ongelmana on poimia siitä joukosta ne tapaukset, jotka tarvitsevat intensiivisempää tukea.

– Moni ammattilainen lokeroi suotta itsensä nykyään. Opettaja on opettaja, eikä samalla tavalla kasvattaja kuin aikaisemmin. Samoin poliisista on tullut aika lailla kasvoton organisaatio, jos aiemmin oli lähi- ja korttelipoliiseja. Ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia kohtaamiseen.