Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 110761

Esteetön joukkoliikenne ei ole erityisryhmille itsestäänselvyys

$
0
0

"Pääkaupunkiseudulla asiat ovat hyvin, mutta esimerkiksi kaukojunien makuuvaunut ja vessat ovat yhä liian ahtaita pyörätuolilla liikkuville", Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä muistuttaa. Samalla hän toteaa tilanteen kuitenkin vuosien saatossa parantuneen, sillä tavaravaunussa on tarvinnut viimeksi matkustaa vuonna 1956.

Könkkölä käyttää itse aktiivisesti joukkoliikennettä. Hän kiittelee myös kuljettajien asennemuutosta.

"Kuskien asenne on mielestäni muuttunut avuliaampaan suuntaan", hän selventää.

Ääniopasteita Könkkölä kuitenkin vielä joukkoliikenteessä kaipaa. Näkövammaisilla on sama toive. HSL:n kehittämisosaston päällikkö Kerkko Vanhanen kertoo, että ääniopasteita on aikoinaan kokeiltu. Niistä kuitenkin luovuttiin matkustajilta ja kuljettajilta tulleen palautteen perusteella.

"Henkilökohtainen toiveeni on, että niihin vielä palattaisiin. Uusien metroasemien kohdalla tätä mahdollisuutta on harkittu", Vanhanen kertoo.

Tulavaisuudessa erityisryhmien liikkumista pyritään helpottamaan mobiilipalveluilla. Teknologian kehittyessä entistä yksityiskohtaisemmat kännykkäpalvelut ovat mahdollisia.

Kuuro Tia Lapinjoki käyttää bussia lähes päivittäin. Kahden lapsen äiti kertoo rattaiden kanssa liikkumisen sujuvan yleensä hyvin, mutta muita ongelmia on ilmennyt.

"Poikkeustilanteissa bussikuski informoi matkustajia kuuluttamalla. Olen joskus joutunut kysymään muilta matkustajilta kynän ja paperin avulla, että mitä tapahtuu", Lapinjoki selittää.

Hän toivoisikin busseihin enemmän näyttötauluja, jotka voisivat seuraavan pysäkin lisäksi kertoa mahdollisista poikkeuksista ja peruutuksista.

Lapinjoen toive tulee toteutumaan, mutta vasta muutaman vuoden kuluttua. HSL:n seudullisen informaatiouudistuksen myötä kaikkiin linja-autoihin on tarkoitus asentaa näyttötaulut vuosina 2014-2015.




















Viewing all articles
Browse latest Browse all 110761

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>