Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 110734

Kuuro europarlamentaarikko kiirehtii Suomea ratifioimaan YK:n vammaissopimuksen

$
0
0

Euroopan parlamentin ainoa kuuro edustaja, unkarilainen Ádám Kósa vierailee parhaillaan Suomessa. Hän osallistuu parhaillaan Kuurojen Liiton Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehittämispäiville, joiden teemana on joka pohtii kuurojen asemaa EU:ssa.

Kósan lisäksi isäkseen tapahtumaan osallistuvat mm. europarlamentaarikko Sari Essayah ja kansanedustaja Erkki Virtanen. Kósa kertoi Yle Uutisille, että hän  pitää Euroopan kuurojen suurimpina haasteina koulutusta ja työllisyyttä.

– Euroopan maissa näkee selvästi suuria eroja työllisyydessä ja koulutuksessa. Työllisyys on heikkoa etenkin keski- ja itä-Euroopassa. Koulutukseen liittyviä ongelmia on kaikkialla. Intergroituminen, syrjintä ja tulkin saanti vaihtelevat. Pyrin työssäni vaikuttamaan erojen tasoittamiseen, Kósa kertoo.

Kósa myös toivoo, että Suomi ratifioisi YK:n vammaisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen mahdollisimman pian, vaikka hän ymmärtääkin Suomen pyrkimyksen saattaa ensin lainsäädäntö YK-sopimuksen vaatimusten mukaiseksi.

– Mielestäni Suomi ei ole jälkijunassa, vaan Suomella on erilainen tapa hoitaa asia. Suomi haluaa ensin soveltaa lainsäädäntönsä sopimuksen hengen mukaisesti ja sitten ratifoida sen. Asialla on kuitenkin kiire, koska on helpompi mennä eteenpäin, kun kaikki ovat ratifioineet sopimuksen. Nyt joudutaan odottelemaan esimerkiksi Suomea, Kósa toteaa.

Ádám Kósa edustaa unkarilaista Fidesz-puoluetta. Euroopan parlamentissa hän kuuluu EPP-ryhmään.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 110734

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>