Tämän päivän isät elävät odotusten ja todellisuuden ristitulessa. Isillä ei välttämättä ole selvää käsitystä siitä, mitä heiltä odotetaan eikä esimerkiksi neuvolasta saa riittävästi tukea.
Arjesta selviytyminen onkin monelle melkoinen haaste.
- Kyllähän ne isätkin väsyvät silloin, kun ne touhuavat vain perheen kanssa, toteaa Viva-projektin tukihenkilönä toimivat tanssija Juho Saarinen.
Väestöliiton pari viikkoa sitten julkaisemassa kyselyssä kävi ilmi, että lapsen syntyminen on isille luultua suurempi tunne-elämän haaste. Pieni osa tuoreista isistä kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Kyselyn perusteella isien kielteiset tunteet liittyivät ennen kaikkea oman ajan puutteseen, riittämättämyyden tunteeseeen ja tarpeettomuuden kokemukseen.
Näiden ongelmien kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin, Saarinen muistuttaa.
- Olisi hyvä, että isätkin tapaisivat ystäviään ja jakaisivat kokemuksiaan kahvikupin äärellä. Vapaa-aikana voisi pelata vaikkapa biljardia tai keilata ja rennon hetken jälkeen jaksaa palata perheen pariin. Jatkuvasti perheen kanssa olemisesta tulee sokeaksi eikä huomaa väsyvänsä. Kun tekee jotain vapaa-aikana, se on vähän kuin pumppaisi auton renkaaseen lisää ilmaa, että jaksaa taas touhuta.
Juho Saarinen on itse yhden lapsen isä ja myös isoisä. Hän toivoo, että kaikki isät pystyisivät nauttimaan mahdollisimman paljon omasta päivästään.
- Kyllä isänpäivä on tärkeä. Toivottavasti isälle annetaan lahja osoituksena siitä, että on hoitanut vastuullisesti perhettään. Kakku, kahvi, yhdessäolo ja isän huomioinen on iloinen ja positiivinen hetki. Myös suuri kiitos isälle suvunjatkuvuudesta. Isällä on siinä tärkeä osa!