Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 110706

Kuulokoira antaa apua ja iloa

$
0
0

Kuulokoirat ovat isäntänsä tai emäntänsä korvat. Varsinkin huonokuuloisille, jotka eivät halua pitää kotona kuulokojetta, nelijalkainen apuri on hyvä tuki huomaamaan ovikellon ja muut hälyytysäänet.

- Se voi olla, että esimerkiksi vauvan itku, jos äiti ei sitä helposti kuule. Yhdesä perheessä opetettiin koiralle jäätelöauto, kun se oli lapsille tärkeätä, kertoo pääkouluttaja Miia Kantainkoski Kuulokoirayhdistyksestä.

Koira oppii äänten tunnistamisen nopeasti, mutta kaiken kaikkiaan kunnon koulutus kestää pari vuotta. Parhaita rotuja ovat pienet rodut tärkeintä on valita sopivimmat yksilöt koulutettavaksi.

- Sen koiran pitäs olla aika rauhallinen ja hyvähermoinen, että se kestää kaikenlaisia asioita eikä pelkää. Eikä se missään tapauksessa saa vartioida, Kantinkoski kuvailee hyvän kuulokoiran ominaisuuksia.

"Kuulokoira mullisti elämän"

Hyvinkäällä asuvan huonokuuloisen Matti Kupsasen elämänlaatu parani yhdellä hännänheilautuksella, kun taloon asettui neljävuotias kuulokoira Popo. Koulutusjakson jälkeen Popo huolehtii puhelimesta, ovikellosta ja osaisi herättää isännän huomion jos palohälyytin soisi. Koiran tulo mullisti miehen elämän myös muulla tavoin. Liian korkeat sokeri ja kolesteroliarvot suorastaan romahtivat, kun ulos pitää mennä säällä kuin säällä.

- Tänä aamuna oli hyvä esimerkki siitä. Aikaisemmin mä olisi siirtänyt huomiselle kun oli huono ilma, mutta tänä aamuna mä katsoin mitä vaatteita pistäis päälle, Kupsanen kertoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 110706

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>