Piippolassa, Pohjois-Pohjanmaalla, asuva kuuro Ari Luttinen on viettänyt ikänsä ympäristössä, missä kukaan ei osaa viittomakieltä.
Hän on nyt nelikymppinen. Lapsena hän kommunikoi vanhempien ja sisarustensa kanssa kirjoittamalla. Viittomakieltä hän oppi toisilta oppilailta Oulun kuurojen koulussa. Tunneilla viittominen oli ankarasti kielletty, koska 1800-luvulta saakka uskottiin oppiin, että viittominen vahvistaisi kuurojen poikkeavuutta. Kuurot piti opettaa lukemaan huulilta ja puhumaan.
- Kipeää kävi kun sormille lyötiin karttakepillä, jos viittoi , Ari Luttinen muistelee.
Arista ei tullut täysin viittomakielistä ja suomenkielen taitokin jäi puutteelliseksi.
Hän asuu nykyisin vanhusten asuttamassa rivitalossa ja käy työtoiminnassa kunnan työkeskuksessa.
Koulusta eläkkeeelle
1970-luvulle saakka varsinkaan maaseudun kuurot eivät kouluttautuneet kansakoulua enempää. He palasivat koulun jälkeen kotikyläänsä ja heidät siirrettiin työkyvyttömyyseläkkeelle kuurouden takia.
Kuurot tekivät kotipiirissään maatalous- tai aputöitä. Yhteistä kieltä ei ollut sukulaisten kanssa. Välit omiin sisaruksiinkin jäivät etäisiksi yhteisen kielen puuttumisen vuoksi. Lopullinen este maailmallelähtöön oli usein ylihuolehtiva äiti.
- Kun yhteistä kieltä ei ollut, niin ei osattu keskustella tulevaisuuden suunnitelmista. Oli turvallista jättää kuuro lapsi kotiin, Kuurojen liitton kuntoutussihteeri Raili Markovich sanoo.
Kuurojen liitto yrittää saada nyt heikosti viittomakieltä osaavia ja syrjäytyneitä kuuroja mukaan viittomakielisten toimintaan. Kuuroista huolehtineet vanhemmat ovat iäkkäitä ja vastuu on siirtymässä yhteiskunnalle. Ongelmana on, että kunnat osallistuvat haluttomasti kustannuksiin. Kunnan ainokaiselle kuurolle ei haluta kustantaaa harrastuksia tai kuljetuspalveluja, koska ne maksavat.
Siikalatvalta Ouluun kuuroja tapaamaan
Siikalatvan kunta 100 kilometrin päässä Oulusta on poikkeus. Ari Luttinen pääsee kaksi kertaa kuussa kuljetuspalvelun kyyditsemänä käymään Oulussa kuurojen tapaamisessa. Perjantait ovat Arin elämän kohokohta. Kuurojen liitton ja seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa on kuultu luentoja kuurojen elämään liittyvistä asioista ja päätöksistä.
- Parasta on päästä viittomaan tuttujen kanssa, Ari sanoo.
Kuurojen litton kokemusten mukaan muutoksen pelko jarruttaa kuuroja lähetemästä yhteisiin rientoihin. Myös omaiset saattavat estää itsenäistymispyrkimyksiä. Monestakaan kuurosta ei ole taistelemaan oikeuksistaan. Ikänsä syrjäkylällä asunut, puutteellisesti kielitaitoinen kuuro ei ymmärrä maailmanmenoa. Ainoa väylä, TV:n viittomakieliset uutisetkin jäävät hämäräksi kielen vuoksi.