Kuurojen talviolympialaiset on määrä järjestää vuoden päästä Länsi-Siperiassa, Venäjällä. Sääolosuhteiden vuoksi kisoja siirrettiin kuukaudella eteenpäin maaliskuun lopulle.
Suomalainen Maarit Malinen on yksi Kansainvälisen Kuurojen Urheiluliiton ISCD:n kisatarkkailijoista.
Malinen kävi viime viikolla tarkkailijaryhmän kanssa katsastamassa kisapaikat Hanti-Mansiiskissa. Malisen vastuualueena on maastohiihdon olosuhteet.
– Minun roolini on tarkastaa hiihtopaikat, että ladut ovat kunnossa ja sopivat kilpailua varten. Että ne ovat riittävän isot ja vaihtelevat ja haastavat. Kaikki oli kunnossa, Malinen kertoo.
"Ukrainan kriisi ei näkynyt"
Venäjä on ollut viime päivinä otsikoissa Ukrainan kriisin vuoksi. Kansainvälisen kuurojen urheiluliiton puheenjohtaja on venäläinen.
Sitä, miten kriisi vaikuttaa kisajärjestelyihin, Malinen ei halunnut kommentoida.
– Luulen, että politiikka ei liity urheiluun. Eli kuten kuulevien puolella, pidämme politiikan ja urheilun erillään. Mutta kriisi ei ole näkynyt ollenkaan, Malinen toteaa.
Talvikisojen järjestämisessä vaikeuksia
Kuurojen talviolympialaisia on viime vuosina ollut vaikea toteuttaa kisaisäntien taloudellisten ongelmien takia.
Slovakia järkytti maailman kuuroja vuonna 2011, kun kisojen järjestelyissä paljastui miljoonaluokan kavallus ja kisat peruutettiin viime tipassa.
Tämän jälkeen Kanada ilmoitti ettei se pysty järjestämään talvikisoja taloussyistä. Lopulta Venäjä päätti ottaa kisojen järjestämisen vastuulleen.
Suomi on ilmoittanut, että se osallistuu tuleviin kisoihin jääkiekossa, curlingissa ja lumilautailussa. Kisajoukkueen kokoonpano ilmoitetaan myöhemmin. Kisojen neljänteen lajiin, maastohiihtoon ei osallistu suomalaisia.