Kuurojen yhdistysten neuvottelupäivät kokosivat helmikuun alussa kuurojen yhteisön päättäjät saman katon alle Lappeenrantaan. Neuvottelupäivien yhtenä teemana oli yhdistysten jäsenistön aktivoiminen vaikuttamistyöhön. Yhdistyksille tehdyn kyselyn perusteella yhdistykset tarvitsevat tukea vaikuttamistyöhön.
- Yhdistysten sisällä toiminta on aktiivista, siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta ulkopuolella on hiljaisempaa. Siksi on esitetty, että yhdistyksille järjestettäisiin vaikuttamistyön koulutusta. Annetaan yhdistyksille välineitä, joita he voivat käyttää vaikuttamistyössä. Tämä oli selvä viesti, kertoo Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen.
Moninaisuus nähdään rikkautena
Toinen neuvottelupäivien teema oli kuurojen yhteisön moninaisuus. Suomalainen kuurojen yhteisö on muuttunut voimakkaasti, kun siihen on tullut mukaan maahanmuuttajia ja kuuloimplantin saaneita. Aina mukana ovat olleet myös kuurojen vanhempien kuulevat lapset, joita kutsutaan myös amerikkalaisperäisellä termillä CODA. Valmius erilaisuuden kohtaamiseen yhteisön sisällä vaikuttaa viikonlopun keskustelujen perusteella hyvältä.
- Vallalla näyttäisi olevan sellainen henki, että kaikille on tilaa ja että kaikki ovat tervetulleita. Ettei syrjitä, vaan kunnioitetaan toisiamme. Se tuntui kyllä hyvältä, Jokinen sanoo.
Kuurojen yhteisön parissa on pitkään puhuttu kuurojen yhdistysten hiipumisesta samalla, kun niiden jäsenistö ikääntyy. Lappeenrannan kokemusten perusteella tilanne vaikuttaisi kuitenkin olevan kuitenkin päinvastainen.
- Kuurojen yhdistysten toiminnan on ajateltu olevan kuivaa, kuten yleensäkin yhdistystoiminnan. Nyt neuvottelupäivillä keskusteltiin paljon, paikalla oli nuoria edustajia. Ei yhdistystoiminta ole hiipumassa, vaan näyttää, että halua ja viereyttä on. Uusia toimintatapoja pitää kehittää, se on selvä, mutta halua on, Jokinen kertoo.