Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 110837

Kaarina Huoviselle 10 000 dollarin stipendi

$
0
0

"En voi uskoa, että olen oikeasti menossa Gallaudetiin. Luultavasti tajuan tämän vasta, kun istun lentokoneessa", häkeltynyt Huovinen kertoo.

Gallaudetin yliopisto sijaitsee Yhdysvalloissa Washington D.C:ssä. Yliopisto on perustettu vuonna 1864. Gallaudetissa on valittavana 39 eri pääainetta, ja koko henkilökunta vahtimestaria myöten on viittomakielistä.

Tällä hetkellä Huovinen opiskelee yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Nurmijärvessä. Gallaudetissa Huovinen aikoo opiskella omia opintojaan tukevia aineita, kuten sosiologiaa. Huovisen mukaan yhteisöpedagogiikka on aika uusi ala, josta moni ei edes tiedä.

"Yhteisöpedagogit työskentelevät yhteiskunnallisten ongelmien parissa, esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi", Huovinen valottaa. Hänen haaveenaan on saada tulevaisuudessa tehdä töitä kuurojen lasten ja nuorten parissa.

"Mielestäni kuuroilla lapsilla on oikeus saada kokea, kuinka ihmiset suhtautuvat heihin luontevasti. Heidän pitäisi saada tuntea olevansa tasavertaisia", hän selittää.

Huovinen haluaa valmistuttuaan olla mukana kehittämässä kuurojen nuorten ja lasten palveluja. Hän toivoo, että tulevaisuudessa esimerkiksi ohjelmatekstitykset lisääntyisivät ja lapsille olisi tarjolla tasokasta äidinkielen opetusta.

"Heidän asiansa pitää päästä esille yhteiskunnassa, jotta he eivät syrjäydy. Heille pitää antaa vaikuttamisen mahdollisuus. Tätä toivon!" Huovinen sanoo.

Fulbright Center on Suomen ja Yhdysvaltain opetusalan vaihtotoimikunta, jonka tarkoituksena on edistää kansainvälistä vuorovaikutusta korkeakouluissa. Fulbright myönsi toukokuussa tulevalle lukuvuodelle noin 90 stipendia, joista yli puolet meni suomalaisille opiskelijoille, tutkijoille, opettajille ja eri alojen asiantuntijoille.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 110837

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>