Ulkoministeri Erkki Tuomiojan viime keskiviikkona järjestämässä juhlatilaisuudessa vallitsi lämmin tunnelma. Noin 60 juhlavieraan joukossa olivat myös presidentit Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen.
Ulkoministeriö halusi näin osoittaa arvostustaan Kauppiselle, joka ensimmisenä suomalaisena otti vastaan YK:n ihmisoikeuspalkinnon viime joulukuussa New Yorkissa. Ulkoministerin mukaan palkinnolla on suuri merkitys koko Suomelle.
– Sitä arvostetaan Suomessa, sitä arvotetaan maailmalla. Ja ennen kaikkea se on meille kaikille kannustin jatkaa sitoutunutta työtä kaikkien ihmisoikeuksien puolesta. Sitä työtä Liisa Kauppinen on omalla työllään ja esimerkillään tehnyt, sanoo ulkoministeri Erkki Tuomioja.
YK myönsi Ihmisoikeuspalkinnon Kauppiselle hänen kuurojen oikeuksien puolesta tekemästään työstä.
Palkinto lisännyt kiireitä
Kauppinen kertoo olevansa entistä kiireisempi palkinnon myöntämisen jälkeen. Kutsuja on tullut ympäri maailmaa, mutta myös kuurojen yhdistyksiltä, joissa edelleen kaivataan ensikäden tietoa ajankohtaisista asioista.
– Osa haluaa tietää millä tavalla ihmisoikeussopimusta toteutetaan käytännössä. Millainen ohjelma on tai mitä lakimuutoksia tarvitaan ja miten sopimusta valvotaan. On myös niitä, jotka kiinnostuvat matkustamisestani eri maissa. Luennoin toki vakavista asioista ja ongelmanratkaisuista, mutta kerron hauskoistakin kokemuksistani, Kauppinen kertoo.
Mukana juhlatilaisuudessa olivat myös Liisa Kauppisen lapset, joille palkinnon vastaanottaminen New Yorkissa oli niin ikään suuri hetki.
– Todella hienoa. Me olemme kotona lapsesta lähtien kuulleet työssäkäyvän äidin tarinoita kuuroista ja viittomakielistä. Työ on ollut raskasta, minkä olen myös Kuurojen Liitossa työni kautta nähnyt. Me olimme mukana näkemässä, miten äiti vastaanotti ihmisoikeuspalkinnon YK:ssa New Yorkissa joulukuun 10. päivänä. Se oli suuri hetki ja tunne tuli syvältä, ja on vaikeaa kertoa miten ylpeitä olemme äidistämme, kertoo Liisa Kauppise tytär Susanna Söderlund.
– Äiti on aina sanonut, että meidän pitää pärjätä häntä paremmin. Nyt se ei taida enää onnistua, naurahtaa puolestaan Liisa Kauppisen poika Esa Kauppinen.