Teemu Lipasti sai viime vuonna Suomen kuurojen urheiluliitolta haastavan ja mieluisan tehtävän, kun tulevien kuurojen jääkiekon MM-kisojen kisatunnus tarvitsi suunnittelijaa.
Kuukausia myöhemmin kisatunnus oli saanut lopullisen ulkomuotonsa. Logoon on sisällytetty paljon eri merkityksiä, joita ei ensi heti ensilmäyksellä huomaa. Leijonan harjaan on piilotettu kisatunnuksen kirjaimet wdich, värit ja leijona edustavat suomalaisuutta, pyöreä muoto maailmaa ja kiekkoa ja onpa mukaan mahtunut Vantaan kaupungin vaakunan kalanpyrstökin.
Logon suunnittelu alkoi viime vuonna. Aikaa siihen kului kaikkieen yhden työviikon verran.
- Aluksi vaihtoehtoja oli kuusi, mutta tämä tuntui parhaalta ja lähdin työstämään sitä eteenpäin piirtämällä käsin ja tietokoneella, Lipasti kertoo.
Kisatunnus oli näkyvissä kisojen aikana niin kiekoissa, julisteissa, t-paidoissa kuin tietysti mitaleissakin.
Teemu Lipasti toimii tällä hetkellä Kuurojen Liiton kulttuurituottajana. Graafiselle alalle hän valmistui vuosia sitten, mutta työllistyminen työn saanti ei ole aina ollut helppoa. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan.
- Työn saaminen tuntuu kyllä vaikealta, mutta olen saanut jo nimeäni näkyviin, kun olen jo kauan tehnyt paljon kaikenlaista. Kaikki tietävät jo, kuka minä olen, ja sitä kautta olen saanut tilauksia, niin kuin ilokseni tämänkin, Lipasti kertoo.