Teatteri Totin järjestämä stand up -ilta veti viime viikonloppuna salintäydeltä väkeä Helsingissä.
Illan tähtivieras oli koomikko John Smith Britanniasta.
47-vuotias Smith kertoi saaneensa innoituksensa televisiosta, kun hän katseli puhuvia koomikkoja ja alkoi soveltaa näkemiään visuaalisia vitsejä.
– Katselin puhuvia koomikkoja televisiosta ja näin kuulevan yleisön nauravan. Aloin pohtia, entä kuinka me kuurot? Minähän osaan esiintyä. Merkitsin ylös television vitsejä ja testasin niitä kuulevilla, ja heidän reaktionsa oli oikea. Esitän vitsejä, jotka koskevat kuulevien ja kuurojen välisiä eroja, Smith kertoo.
Smithin vitsejä ei esityksessä saanut kuvata. Hänelle on tärkeää välittää esitysten kautta tietoa kuurojen elämästä ja kulttuurista myös kuuleville.
– Kuulevien vitsithän perustuvat ääneen ja puheeseen. Kuurojen vitsit pohjautuvat visuaalisuuteen. Kompastuminen naurattaa, kuulevia se sen sijaan säälittää. Kuulevat eivät tiedä kuurojen kulttuurista, joten vitsi on hyvä keino kertoa siitä. Kolistelemme esimerkiksi astioita, kun kuulevat taas osaavat varoa tekemästä niin ruokailussa, Smith selittää.
Ennen maailmanlaajuista suosiota Smith ehti kiertää kahdeksan vuotta Britanniassa. Nyt hän on jo ehtinyt esiintyä eri puoillla maailmaa.
Smithin suosion on todiste myös siitä, että kaikkia maailman kuuroja yhdistää sama asia: kyky nauraa samoille visuaalisille asioille, vaikka maiden viittomakielet eroavatkin toisistaan.