Helsingin poliisi epäilee rakennusalan yrittäjää kahdesta törkeästä veropetoksesta. Toinen rikosepäily liittyy miehen yrityksen verotukseen ja toinen hänen henkilökohtaiseen verotukseensa.
Poliisi epäilee, että 47-vuotiaan miehen yritys on välttänyt veroja lähes 18 000 eurolla. Poliisi epäilyn mukaan miehen yritys on antanut useana vuonna vääräsisältöisiä veroilmoituksia.
Verotarkastuksessa ilmeni myös, että miehen yritys on maksanut hänelle aiheettomia verovapaita kilometrikorvauksia noin 70 000 euroa ja aiheettomia päivärahoja noin 18 000 euroa.
Esitutkinnassa selvisi, että matkalaskuihin merkityillä ajoneuvoilla oli todellisuudessa ajettu väitettyinä ajankohtina vähemmän kuin epäilty oli ilmoittanut. Matkalaskut olivat lisäksi myös muilla tavoin puutteellisia.
Poliisi ja Verohallinto katsovat epäillylle aiheettomasti maksetut noin 88 000 euron varat peitellyksi osingoksi ja verottamatta jääneeksi tuloksi. Epäillyt tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2015–2018.
Lisäksi poliisi epäilee miestä toisesta törkeästä veropetoksesta, joka liittyy hänen henkilökohtaiseen tuloverotukseensa. Epäilty on välttänyt veroja lähes 30 000 eurolla. Epäilty rikos on tapahtunut vuosina 2016–2018.
Epäilty on maksanut osan Verohallinnon maksuunpanemista vältetyistä veroista. Verohallinto vaati asiassa vahingonkorvauksia vielä maksamatta olevien verojen osalta.
Poliisin mukaan kysymyksessä on tyypillinen talousrikostapaus, jollaisia poliisi selvittää päivittäin. Poliisi pääsi epäillyn jäljille Verohallinnon ilmoituksen perusteella.
– Yhtiöiden verotuksessa antamiin vääriin tietoihin tai esimerkiksi tulojen salaamiseen liittyviä tapauksia on poliisin tutkittavana tasaiseen tahtiin, ja niitä paljastuu säännöllisesti, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markus Metsänen poliisin tiedotteessa.
Kokonaisuuden esitutkinta on valmis ja siirtyy pian syyteharkintaan.
Lisää aiheesta: