Quantcast
Browsing all 110706 articles
Browse latest View live

Hyvinvointikurssit avuksi kuurojen yhdistysten ongelmiin

Jäsenpulasta kärsivät kuurojen yhdistykset kärsivät monenlaisista ongelmista. Kuurojen Liiton selvityksen valtaosassa yhdistykstä voi pahoin mm. jäsenten riitautumisen vuoksi. Tutkimuksen pohjalta on...

View Article


Vammainen ehdokas on vaaleissa altavastaajana

Kuurojen ja vammaisten yleensä on vaikeaa päästä läpi kunta- tai eduskuntavaaleissa. Esimerkiksi kuuroista ehdokkaista kaksi pääsi kotikuntansa valtuuston varajäseneksi. Kynnys ry:n toiminnanjohtajan...

View Article


Deaf Lions maailmanmestariksi

Suomi kukisti ensimmäisten MM-kisojen loppuottelussa isäntämaa Kanadan maalein 5-2 (1-0, 2-0, 2-2).

View Article

Viittomakielen tulkkien koulutus jatkuu entisellään

Viittomakielen tulkkien koulutus pysyy jatkossakin sekä Kuopiossa että Helsingissä. YLE Uutiset kertoi viime viikolla, että Humak on vähentämässä koulutusyksiköidensä määrää. Keskittäminen ei...

View Article

Kirkon hanke viittomakielisistä käännöksistä päätökseen

Luterilaisen kirkon suuri viittomakielen käännöshanke on saatu päätökseen. 14 vuoden aikana viittomakielisen käännöksen ovat saaneet mm. keskeisimmät kirkon jumalanpalvelutekstit sekä Luukkaan...

View Article


Sanakirjatyö lisää viittomakielisten tietoa omista kielellisistä oikeuksista

Viittomakielen sanakirjatyö on tärkeä vaikuttaja kielellisten oikeuksien toteuttamiseen. Asia käy ilmi Karin Hoyerin väitöstutkimuksesta, joka käsittelee kolmen viittomakielen sanakirjatyötä. Se on...

View Article

Kuulovammaisten lasten vanhempien liiton uusi pääsihteeri korostaa perheiden...

Kuulovammaisten lasten vanhempien liiton uutena pääsihteerinä aloitti tammikuussa filosofian maisteri Minna Anttonen. Anttonen korostaa liiton toiminnassa perhekeskeisyyttä.

View Article

Tasa-arvon esteet näkyvät myös koulutuksessa

Suomalaisten edunvalvontajärjestöjen mukaan viittomakielisten lasten oikeuksien toteutumista haittaavat mm. tulkkauspalvelujen puutteellinen saatavuus ja kuurojen eristäminen omiin ryhmiinsä. Nämä...

View Article


Useat kuurot opiskelijat jäämässä taas ilman tulkkia

Etelä-Suomen tulkkipula koettelee myös kuuroja opiskelijoita, joista osa jäänee tänäkin syksynä ilman tulkkia. Opiskelijoita on ennalta arvioitua enemmän, eivätkä viittomakielen tulkkeja välittävät...

View Article


Valtio rahoittaa edelleen Kuurojen Maailmanliittoa

Kuurojen maailmanliiton WFD:n rahoituksen jatkuminen on varmistunut. Suomessa päämajaansa pitävä järjestö saa ensi vuonna valtiolta avustusta 50-tuhatta euroa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti,...

View Article

Via lomauttaa 50 työntekijää

Viittomakielialan osuuskunta Via lomauttaa 50 työntekijää viikoksi joulukuun lopussa

View Article

Vuoden kuuro urheilija kehottaa nuoria kokeilemaan yleisurheilua

Suomen Kuurojen Urheiluliiton vuoden urheilijaksi valitsema Valeria Borovskaya toivoo, että yleisurheilu keräisi lisää aktiivisia harrastajia. Borovskaya on valmistautuu parhaillaan tuleviin kuurojen...

View Article

Suomenruotsalaiset kuurot juhlivat yhdistyksensä pyöreitä vuosia

Suomenruotsalaiset viittomakieliset viettivät viime viikonloppuna yhdistyksensä 10- vuotisjuhlaa. Suomenruotsalaiset ovat aina olleet osa suomalaista kuurojenyhteisöä, mutta oman kieliaseman...

View Article


Deaf Lions maailmanmestariksi

Suomi kukisti ensimmäisten MM-kisojen loppuottelussa isäntämaa Kanadan maalein 5-2 (1-0, 2-0, 2-2).

View Article

Kuurojen Liiton netti-tv uusi ilmeensä

Kuurojen Liiton netti-tv:n tuotannoissa pyritään palvelemaan kaikkia viittomakielisen yhteistön jäseniä. Uutuutena on mahdollisuus seurata suoria nettilähetyksiä kännykän välityksellä.

View Article


Kuurojen Liitto arvioi hallitusohjelmaan pääsyn edistäneen viittomakielen asemaa

Kuurojen Liitto arvioi, että viittomakielen pääseminen mukaan hallitusohjelmaan on vaikuttanut positiivisesti viranomaisyhteistyöhön. Vähemmistökielten asema oli esillä tänään Helsingin Säätytalolla...

View Article

Harva on ilmoittanut äidinkielekseen viittomakielen

Viittomakielen ilmoittaminen äidinkieleksi ei ole vielä saanut laajaa suosiota viittomakielisten keskuudessa. Neljän vuoden aikana vain reilut kaksisataa henkeä on ilmoittanut äidinkielekseen jonkin...

View Article


Hallitukselle kirjallinen kysymys viittomakielten tulevaisuudesta

Hallitukselle on jätetty kirjallinen kysymys siitä, mihin toimiin se aikoo ryhtyä laatiakseen kattavan toimenpideohjelman suomenruotsalaisen ja suomalaisen viittomakielen aseman turvaamiseksi ja...

View Article

Tulkkauspalveluiden tuottajille oma keskusjärjestö

Tulkkauspalveluiden tuottajille on perustettu oma edunvalvontajärjestö. Viittomakielen Tulkkauspalvelun Tuottajat ry:n tarkoituksena on mm. valvoa tulkkauspalvelualalla toimivien tuottajien etuja sekä...

View Article

Viittomakieliset paikannimet näyttävästi esillä Helsingin keskustassa

Helsingin ydinkeskustassa on esillä viittomakielisiä paikannimiä. Paikkaviittomat ovat osa näyttelyä, joka esittelee paikannimiä myös suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Mukana näyttelyssä on noin 30...

View Article
Browsing all 110706 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>