Helsinki keskittää kuulovammaisten opetusta
Helsingin erityislasten päivähoitoryhmän siirto Strömsinlahdesta Pitäjänmäen peruskoulun yhteyteen yllätti osan vanhemmista. Asiasta tiedotettiin tammikuussa ja muutto tapahtui kesän aikana. Helsingin...
View ArticleKuurosokea Riku Virtanen Kynnys ry:n puheenjohtajaksi
Vastaehdokkaana oli Kynnyksen istuva puheenjohtaja Amu Urhonen Tampereelta. Puheenjohtajakautensa tavoitteiksi Riku Virtanen listaa Kynnyksen kansainvälisen toiminnan laajentamisen, toiminnan...
View ArticleSosiaaliset yritykset saattavat jäädä pian historiaan
Suomessa sosiaaliset yritykset eivät ole saaneet suurta suosiota, vaikka niiden perustaminen on ollut mahdollista jo vuodesta 2004.Tällä hetkellä työ- ja elinkeinoministeriön rekisterissä on vain 89...
View ArticleNuoret vierastavat kuurojen yhdistyksiä – ja päin vastoin
Helsingin kuurojen yhdistyksellä on hiljaista, sillä syyskausi ei ole vielä päässyt kunnolla alkamaan. Silti täälläkin on nähtävissä, ettei perinteinen kahvittelu juuri nuoria kiinnosta. – Nuoret...
View ArticleKuulovammaisten lasten vanhempien liitto täyttää 50 vuotta
Kuulovammaisten lasten vanhempien liitto näki päivänvalon vuonna 1963. Vanhemmat järjestyivät mm. siksi, että heillä oli tarve saada perheiden ääni kuuluviin niin kuntoutukseen kuin palveluihinkin...
View ArticleOppilaskato vaarantaa koulujen viittomakielisen opetuksen
Jyväskylässä sijaitsevan Haukkarannan koulun yhdeksäsluokkalaisten keskuudessa vallitsee innostunut kuhina, kun he valmistautuvat tulevaan luokkaretkeen opettajansa kanssa. Luokassa käytettävä kieli...
View ArticleKuuro stand up -koomikko tekee vitsejä kulttuurieroista
Teatteri Totin järjestämä stand up -ilta veti viime viikonloppuna salintäydeltä väkeä Helsingissä.Illan tähtivieras oli koomikko John Smith Britanniasta.47-vuotias Smith kertoi saaneensa innoituksensa...
View ArticleDeaf Lions -joukkue suuntaa katseensa kohti tulevia talviolympialaisia
Suomen jääkiekkojoukkue Deaf Lions on aloittanut tiiviin harjoittelun ennen kuurojen talviolympialaisia.Pelaajat harjoittelevat omissa seuroissaan ja Suomen Kuurojen Urheiluliiton järjestämillä...
View ArticleVammaiset muuttavat median asenteita taiteen avulla
Vammaisten rooli mediassa oli esillä viime viikolla Helsingissä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin mm. toimintarajoitteisten näkyvyyttä ja osallisuutta median...
View ArticleYle välittää joulurauhan julistuksen tulkkauksen suorana netissä
Joulurauha julistetaan myös tänä vuonna perinteisesti Turun Vanhalla Suurtorilla. Yle välittää joulurauhan julistuksen suorana televisiolähetyksenä, mutta myös internetin välityksellä Yle...
View ArticleKLVL kuulovammaisten lasten perheiden asialla jo 50 vuotta
Kuulovammaisten lasten vanhempien liitto perustettiin 50 vuotta sitten kuulovammaisten lasten perheiden avuksi. Vuosikymmenten aikana järjestö on toiminut edunvalvojana, mutta myös sillanrakentajana...
View ArticleTasa-arvon esteet näkyvät myös koulutuksessa
Lasten oikeuksien toteutumisen vaikeudet näkyvät meillä paitsi vapaa-ajalle, myös koulutuksessa. Tätä joutuvat pohtimaan peruskoulunsa päättävät, jotka ovat pian valinnan edessa jatko-opintojen...
View ArticleSuomi ratifioi YK:n vammaissopimuksen tämän hallituksen aikana
YK:n vammaisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointia pohtinut työryhmä luovutti mietintönsä tänään perjantaina ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.).Ulkoministerin mukaan sopimus...
View ArticleEtelä-Korean kuurojen asemassa on paljon vaihtelua
Eteläkorealainen Hyo-Min Kim työskentelee kotimaassa sosiaalityöntekijänä, mutta haaveilee kansainvälisestä työstä. Viimeiset kaksi kuukautta hän on ollut Kuurojen maailmanliiton toimistossa...
View ArticleKuulovammaisten lasten päivähoitopalveluissa suuria eroja
Viisivuotias Vilja Vehmola Espoosta on saanut itselleen mukavan hoitopaikan. Toppelundin päiväkodissa Espoon Haukilahdessa on hänen lisäkseen kaksi kuulovammaista lasta integroituna kuulevien lasten...
View Article"Kyllä A380 on ykkönen"
Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotien päässä sijaitseville kukkuloille kerääntyneestä ihmismassasta erottuu toistakymmentä viittomakielelllä vilkkaasti keskustelevaa henkilöä. Yli kymmenen...
View ArticleKeskustelijoilta kovaa kritiikkiä Kelalle vammaisten tulkkauspalvelun...
Yle Uutisten avaama keskustelu Kelan tulkkauspalveluista on saanut runsaasti kommentteja erityisesti viittomakielen tulkeilta. Eikä kiitosta juuri irtoa.Eniten suuttumusta herättää Kelan vuoden alussa...
View ArticleKuulovammaisten lasten vanhempien liiton uusi pääsihteeri korostaa perheiden...
Kuulovamma-ala on Anttoselle uusi. Hän on toiminut järjestöalalla myös ennen siirtymistään KLVL:oon. Anttonen painottaa liiton toiminnassa perhekeskeisyyttä. - Tää on kaikkien kuulovammaisten lasten...
View ArticleKelan tulkkauspalvelu varasti huomion kuurojen yhdistysten neuvottelupäivillä
Vuotuinen kuurojen yhdistysten neuvottelupäivät keräsi kymmeniä osanottajia Valkean talon auditorioon. Lisäksi sadat jäsenet seurasivat ja kommentoivat tapahtumaa suoran nettilähetyksen...
View ArticleHero salibandyn 5. divisioonaan
Hero on tällä hetkellä ainoa viittomakielinen salibandyjoukkue joka pelaa virallisessa sarjassa. Joukkueen nousu ylempään divisionaan on ollut rivakkaa, sillä Hero aloitti Etelä-Suomen aluesarjan 6....
View Article