Vammaisten henkilökohtaiset avustajat saivat työehtosopimuksen
Helsinkiläisen kuurosokean Marja Heinosen päiviin tuo apua ja iloa henkilökohtainen avustaja. Tuula Ekström on käynyt Heinosilla jo parin vuoden ajan. Kuurosokeille henkilökohtaisen avustajan...
View ArticleSuomen vanhin vammaisurheilujärjestö on 110-vuotias
Helsinkiläinen kuurojen urheiluseura Hero on Suomen vanhin vammaisurheilujärjestö. Nyt 110-vuotiaan helsinkiläisseuran toiminnan painopiste on siirtynyt yli sadassa vuodessa yksilölajeista...
View ArticleSuomen kuurosokeat: Belgian ei olisi pitänyt myöntää lupaa eutanasiaan
Belgiassa myönnettiin lupa eutanasiaan kahdelle syntymäkuurolle miehelle. Miehet olivat perustelleet lupa-anomusta sillä, että heidän näkönsä oli todettu rappeutuvan hiljalleen. 45-vuotiaat kaksoset...
View ArticleYK:n vammaissopimuksen ratifiointi ja viittomakielilaki eduskunnan käsiteltävinä
Kulunut viikko on ollut vammaisten ja viittomakielisten oikeuksien kannalta merkittävä, kun eduskunta alkoi käsittelyn viittomakielilaista ja YK:n vammaissopimuksen ratifioinnista.Esitys...
View ArticleYle ja Kuurojen Liitto tekevät televisioon viitottuja satuja
Ylen Pikku Kakkonen lähettää neljä viittomakielistä satua keskiviikon ohjelmassa maaliskuun 19:stä päivästä alkaen. Nyt nähtävät sadut julkaistaan myös Yle Areenassa, missä ne pysyvät katsottavissa...
View ArticleTunnettu kuuro amerikkalaisnäyttelijä Phyllis Frelich kuollut
Frelich tuli tunnetuksi pääroolistaan Sanaton rakkaus -teatterinäytelmässä, jota esitettiin New Yorkin Broadwaylla. Näytelmästä tehtiin sittemmin elokuva, jonka kuuron naisen pääroolin teki Marlee...
View ArticleViittomakielestä esitetään erillislakia
Perjantaina oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.) luovutetussa mietinnössä esitetään suppeaa viittomakielilakia, jonka lisäksi eri hallinnonaloille jäisivät viittomakieltä ja sen käyttäjiä...
View ArticleValmistuvien viittomakielen tulkkien työllisyys romahti
Vasta valmistuneiden viittomakielen tulkkien työtilanne on huonompi kuin kertaakaan aiemmin. Kaikkiaan alalle valmistui tänä keväänä 44 uutta tulkkia, joista 41 on siirtymässä suoraan työelämään....
View ArticleKoululaiset aloittivat kesälomansa
Koululaiset ja opiskelijat aloittivat touko-kesäkuun vaihteessa kesälomansa ja juhlivat päättäjäisiä. Yle Uutisten haastattelema peruskoulunsa päättänyt turkulainen Salla Koskinen ihmetteli, mihin...
View ArticleKuuro Tuija haluaa siirtää viittomakielisen perinteen lastenlapsilleen
Espoolainen Tuija Mustonen on pitkäikäisten naisten sukua. Elossa on naisia viidessä sukupolvessa.Heistä nuorimmainen, Lilan, syntyi maanantaina. Hänen isosiskonsa, neljävuotias tyttärentytär Milana...
View ArticleKaarina Huoviselle 10 000 dollarin stipendi
"En voi uskoa, että olen oikeasti menossa Gallaudetiin. Luultavasti tajuan tämän vasta, kun istun lentokoneessa", häkeltynyt Huovinen kertoo. Gallaudetin yliopisto sijaitsee Yhdysvalloissa Washington...
View ArticleYK:n vammaissopimuksen ratifiointi ja viittomakielilaki eduskunnan käsiteltävinä
Kulunut viikko on ollut vammaisten ja viittomakielisten oikeuksien kannalta merkittävä, kun eduskunta alkoi käsittelyn viittomakielilaista ja YK:n vammaissopimuksen ratifioinnista.Esitys...
View ArticlePeliala kiinnostaa yhä useampaa nuorta
Jo pitkään nosteessa ollut suomalainen peliala sai aivan uutta vauhtia viime viikolla, kun suomalaisesta peliyhtiöstä Supercellistä myytiin puolet japanilaisillle yhtiöille.Peliala on houkutteleva...
View ArticleSignmark julkaisi kolmannen albuminsa
Signmark julkaisi uusimman levynsä, joka sisältää yhdeksän kappaletta, jotka esitetään pääasiassa amerikkalaisella viittomakielellä (ASL) ja englanniksi. Signmark kertoo uuden albumin olevan aiempia...
View ArticleOvatko Kelan tulkkauspalvelut heikentyneet?
Kelan vammaisten tulkkauspalveluita on arvosteltu voimakkaasti alkuvuonna. Viimeksi Akavan Erityisalat syytti Kelaa siitä, että sen tapa kilpailuttaa tulkkauspalvelut ajaa viittomakielen tulkit...
View ArticleKuurojenpapin tehtävään valittiin ensimmäistä kertaa kuuro henkilö
Suomessa on valittu ensimmäistä kertaa valittu kuuro viittomakielinen henkilö luterilaisen kirkon kuurojenpapin tehtävään. Helsingin seurakuntayhtymän kirkkoneuvosto valitsi kuurojen papin...
View ArticleSuomi ratifioi YK:n vammaissopimuksen tämän hallituksen aikana
YK:n vammaisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointia pohtinut työryhmä luovutti mietintönsä tänään perjantaina ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.).Ulkoministerin mukaan sopimus...
View ArticleValmistuvien viittomakielen tulkkien työllisyys romahti
Vasta valmistuneiden viittomakielen tulkkien työtilanne on huonompi kuin kertaakaan aiemmin. Kaikkiaan alalle valmistui tänä keväänä 44 uutta tulkkia, joista 41 on siirtymässä suoraan työelämään....
View ArticleHelsinki keskittää kuulovammaisten opetusta
Helsingin erityislasten päivähoitoryhmän siirto Strömsinlahdesta Pitäjänmäen peruskoulun yhteyteen yllätti osan vanhemmista. Asiasta tiedotettiin tammikuussa ja muutto tapahtui kesän aikana. Helsingin...
View ArticleKeskustelijoilta kovaa kritiikkiä Kelalle vammaisten tulkkauspalvelun...
Yle Uutisten avaama keskustelu Kelan tulkkauspalveluista on saanut runsaasti kommentteja erityisesti viittomakielen tulkeilta. Eikä kiitosta juuri irtoa.Eniten suuttumusta herättää Kelan vuoden alussa...
View Article