70 vuotta sitten, joulun lähestyessä, talvisota oli jatkunut kolmisen viikkoa.
Rintamalla käytiin ankaria taisteluita kovassa pakkasessa. Lisäksi venäläiskoneet jatkoivat ankaria lentopommituksia Suomen puolella.
Näin pommitusten alkamista muistelee helsinkiläinen Tapani Laurila.
- Lähdin ulos kävelylle ja olin Pohjois-Esplanandilla. Yhtäkkiä huomasin ihmisten katsovan taivaalle ja havaitsin järkytykseni noin viisi neuvostokonetta pommittamassa. Samalla tuli ilmahälytys ja lähdin muiden ohella juoksemaan läheiseen Stockmannin väestösuojaan. Meitä oli paljon ihmisiä odottamassa rauhallisesti pommituksen päättymistä. Tapasin siellä kuuron miestuttavani ja oli silloin juttuseuraa. Vaara ohi -merkin jälkeen menimme ulos.
Pommitukset olivat kuuroille todellinen uhka varsinkin öisin. Kuurot joutuivat keksimään erilaisia keinoja saadakseen tiedon hälytyksestä. Yleisin tapa oli pyytää jotakuta läheistä tai naapuria herättämään ilmahälytyksen sattuessa.
Kuurojen yhdistysten toiminta jouduttiin keskeyttämään kokonaan sodan ajaksi. Sodan aikana kuurot osallistuivat sotaponnistuksiin pääosin työskentelemällä kotirintaman työpalvelussa. Tapani Laurila toimi sota-aikana mm. lähettinä.
- Kuurojen ei tarvinnut mennä rintamalle. Siitä todistuksena oli vammaiskortti. Autoin kotiseudulla posti- tai pankkiasioissa, ja olin tavallaan sotilaslähettinä.
Talvisodan vaatimista kuuroista kuolonuhreista ei ole tietoa.
Sota jätti kuitenkin noin 400 kuuroa kodittomaksi, kun Neuvostoliitolle jouduttiin sodan jälkeen luovuttamaan suuri osa Karjalasta ja antamaan Hankoniemi vuokralle.