Vammaisten tulkkauspalveluiden käyttäjien määrä nousee maltillisesti
Kelan vammaisten tulkkauspalveluiden käyttäjien määrä on jatkanut tasaista kasvua. Kelan vammaisetuustilaston mukaan vammaisten tulkkauspalveluihin oikeutettuja oli viime vuonna noin 5 300. Määrä on...
View ArticleEspoon viittomakieliset ahtaalla rahoitusleikkauksen vuoksi
Espoon viittomakieliset ry sai hiljattain tyrmistyttävän uutisen - sen kaupungiltä saamaa avustusta on esitetty leikattavaksi 90 prosentilla. Rahoitusesitys on nostanut Espoossa huolen 150-jäsenisen...
View ArticleAino Hanhikoski teki harvinaisen roolityön kotimaisessa elokuvassa
Vuonna 1985 tehty Sininen Imettäjä on poikkeuksellinen suomalainen elokuva, sillä siinä käytetään myös viittomakieltä ja mukana on kuuro näyttelijä. Elokuvan päähenkilö on Pohjois-Suomessa asuva kuuro...
View ArticleSuomen kuurosokeat: Belgian ei olisi pitänyt myöntää lupaa eutanasiaan
Belgiassa myönnettiin lupa eutanasiaan kahdelle syntymäkuurolle miehelle. Miehet olivat perustelleet lupa-anomusta sillä, että heidän näkönsä oli todettu rappeutuvan hiljalleen. 45-vuotiaat kaksoset...
View ArticleOvatko Kelan tulkkauspalvelut heikentyneet?
Kelan vammaisten tulkkauspalveluita on arvosteltu voimakkaasti alkuvuonna. Viimeksi Akavan Erityisalat syytti Kelaa siitä, että sen tapa kilpailuttaa tulkkauspalvelut ajaa viittomakielen tulkit...
View ArticleViittomakielen tulkit siirtymässä muille aloille - tulkkipula uhkaa
Kuulovammaisalan tulkkitoiminnan yhteistyöryhmän verkkokysely vahvistaa huhut siitä, että huomattava osa viittomakielen tulkeista on suunnitellut alan vaihtoa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 263...
View ArticleValmistuvien viittomakielen tulkkien työllisyys romahti
Vasta valmistuneiden viittomakielen tulkkien työtilanne on huonompi kuin kertaakaan aiemmin. Kaikkiaan alalle valmistui tänä keväänä 44 uutta tulkkia, joista 41 on siirtymässä suoraan työelämään....
View ArticleUutuusnäytelmässä käytetään samanaikaisesti viittomakieltä ja puhetta
Osin viittomakielinen näytelmää Kukunor ja unikuu saa ensi-iltansa tänään perjantaina.Kyseessä on viittomakielisen Teatteri Totin ja Tirakkor-teatteriryhmän yhteistuotanto. Näytelmä sijoittuu kahden...
View ArticleVammaisten tulkkauspalveluilla yhä useampia käyttäjiä
Vammaisten tulkkauspalveluiden käyttäjien määrä on noussut. Kelan vammaisetuustilaston mukaan vammaisten tulkkauspalveluihin oikeutettuja oli vuonna 2013 noin 5300. Määrä on noin 150 enemmän kuin...
View ArticleKeskustelijoilta kovaa kritiikkiä Kelalle vammaisten tulkkauspalvelun...
Yle Uutisten avaama keskustelu Kelan tulkkauspalveluista on saanut runsaasti kommentteja erityisesti viittomakielen tulkeilta. Eikä kiitosta juuri irtoa.Eniten suuttumusta herättää Kelan vuoden alussa...
View ArticleKuuro näyttelijä on harvinainen näky tv-sarjan kuvauksissa
Nelosen uutta komediadraamasarjaa kuvataan Helsingissä jo täyttä päätä, vaikka ohjelma julkaistaan vasta ensi vuonna. Poikkeuksellisen kuvauksista tekee se, että mukana on kuuro näyttelijä. Hän on...
View ArticleViittomakielen tulkkien asema työmarkkinoilla heikkenemässä
Viittomakielen tulkkien asema työmarkkinoilla on heikentynyt viime aikoina. Tuntipalkkaiset sopimukset ovat alalla normi eikä niitäkään töitä enää riitä kaikille.Kuukausipalkkaisia työntekijöitä pitää...
View ArticleSuomi ratifioi YK:n vammaissopimuksen tämän hallituksen aikana
YK:n vammaisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointia pohtinut työryhmä luovutti mietintönsä tänään perjantaina ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.).Ulkoministerin mukaan sopimus...
View ArticleVammaisten tulkkauspalveluiden käyttäjien määrä nousee maltillisesti
Kelan vammaisten tulkkauspalveluiden käyttäjien määrä on jatkanut tasaista kasvua. Kelan vammaisetuustilaston mukaan vammaisten tulkkauspalveluihin oikeutettuja oli viime vuonna noin 5 300. Määrä on...
View ArticleBrittiläinen sarjakuvantekijä hakee mallia kuurojen sarjakuvailmaisuun Suomesta
Helsingin sarjakuvakeskukselle oli syyskuun alussa kokoontunut vajaat kymmenen sarjakuvasta kiinnostunutta viittomakielistä. He osallistuvat toista kertaa järjestettävälle Sarjakuvaa viittoen...
View ArticleGeokätköily innostaa yhä useampia – lajin suosio kasvaa myös kuurojen parissa
Elina Pokki ja Sami Kursi etsivät alikulkutunnelin lähelle piilotettua geokätköä. Kätkö ei ole helppo, ja sen etsiminen vaatii melkoisesti työtä, vaikka kaksikko onkin saapunut koordinaattien...
View ArticleEtelä-Korean kuurojen asemassa on paljon vaihtelua
Eteläkorealainen Hyo-Min Kim työskentelee kotimaassa sosiaalityöntekijänä, mutta haaveilee kansainvälisestä työstä. Viimeiset kaksi kuukautta hän on ollut Kuurojen maailmanliiton toimistossa...
View ArticleUutuusnäytelmässä käytetään samanaikaisesti viittomakieltä ja puhetta
Osin viittomakielinen näytelmää Kukunor ja unikuu saa ensi-iltansa tänään perjantaina.Kyseessä on viittomakielisen Teatteri Totin ja Tirakkor-teatteriryhmän yhteistuotanto. Näytelmä sijoittuu kahden...
View ArticleKuuro Tuija haluaa siirtää viittomakielisen perinteen lastenlapsilleen
Espoolainen Tuija Mustonen on pitkäikäisten naisten sukua. Elossa on naisia viidessä sukupolvessa.Heistä nuorimmainen, Lilan, syntyi maanantaina. Hänen isosiskonsa, neljävuotias tyttärentytär Milana...
View ArticleTekstipuhelinpalvelu siirtyy uusiin välineisiin
Tekstipuhelinpalvelu luotiin kahdeksankymmentäluvun alussa kuulovammaisille, jotta he voisivat hoitaa asioitaan tekstipuhelimen välityksellä.Raha-automaatiyhdistyksen tuella toteutettavassa palvelussa...
View Article