Kuulovammaisten lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen tämän päivän Suomessa on ollut pitkään asia, josta kenelläkään ei ole ollut selvää kuvaa. Maassamme on arviolta reilut tuhat alaikäistä kuulovammaista lasta tai nuorta. Heistä yksi on viittomakielinen Rebekka Toikka, joka käy yhdeksättä luokkaa Albertin koulussa Helsingissä. Rebekan mielestään opiskelu sujuu, kunhan opettaja osaa viittoa riittävän hyvin.
- Kerran sattui niin, että meillä oli kuuleva opettaja. Tulkki oli estynyt tulemasta, joten oli tosi raskasta seurata opetusta. Kun menin kotiin, minulla oli kamala päänsärky ja huono olo, kun olin yrittänyt seurata sitä opetusta koko päivän, Toikka kertoo.
Eduskunnan lapsiasiavaltuutettu on teettänyt kartoituksen kuulovammaisten lasten oikeuksien totetutumisesta Suomessa. Selvitys on jatkoa saamen- ja romanikielisten lasten parissa tehdyille kartoituksille. Kesällä valmistuneeseen selvitykseen kyselyyn osallistui 62 lasta ja nuorta sekä 24 perhettä. Havainnot ovat selvät: Kielelliset oikeudet saattavat jäädä toteutumatta päivähoidossa ja koulussa, mutta myös vapaa-ajalla.
- Voi olla, että lapsi asuu pienellä paikakkunnalla, eikä hänellä ole kavereita joita tavata. Koulupäivä voi olla niin raskas, ettei hän enää jaksa enää tavata ketään ja verkostoitua. Harrastuksiin ei välttämättä viitsitä lähteä yksin. Sitten on myös saavutettavuus, saako tietoa tarpeeksi, kun tekstityksiä on vähän, kertoo tutkija Maarit Widberg-Palo.
Vaikeasti kuulovammaisille tai kuuroille lapsille leikataan nykyisin sisäkorvaimplantti yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Implanteista käydyssä keskustelussa on vajaan parinkymmenen vuoden aikana päästy jo jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Suurin kiistakysymys on edelleen lasten leikkausten jälkeinen kuntoutus ja kielivalinnat, jossa vastakkain ovat yleensä viittomakielinen yhteisö ja keskussairaaloiden kuulokeskukset. Lapsiasiavaltuutettu pitää tulevaisuuden kannalta merkittävimpänä asiana kaksikielisyyden turvaamista.
- Näkisin, että tämmöinen kaksikielisyysajattelu, että monissa tilanteissa se, että osataan sekä puhekieltä että viittomakieltä on ihan hyödyllinen ja sen lapsen arjen käytännön kannalta semmoisen tasapainon löytyminen tähän keskusteluun olisi tarpeellista. Mutta se vaatii varmasti myöskin puolelta ja toiselta semmoista paneutumista sen lapsen arkeen ja lapsen maailmaan, että sitä asiaa ei voi ratkaista pelkästään kielinäkökulmasta, eikä pelkästään lääketieteen näkökulmasta, vaan sen lapsen näkökulmasta, sanoo lapsiasiamies Maria Kaisa Aula.