Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 111246

Kuurojen Liitto lataa odotuksia Kaste-ohjelmaan

$
0
0

Kaste-ohjelma on väline, jolla pyritään parantamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden laatua ja tehokkuutta sekä pienentää alueellisia eroja niiden saatavuudessa.

- Resursseja tuodaan erilaisiin osaohjelmiin, joiden kautta kunnat voivat parantaa omia palvelujaan Suunnitteluvälineitä ja strategioita levitetään ja annetaan resursseja suunnittelun parantamiseksi. Se on oikeastaan perusidea, kertoo Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen.

Valmisteilla oleva Kaste-ohjelma kestää vuodesta 2012 vuoteen 2015. Valtio käyttää siihen vuodessa 17,5 miljoonaa euroa. Kuurojen liitto on ohjelmassa mukana, koska se haluaa korostaa, että viittomakieli on kuurojen äidinkieli ja että heille tulisi järjestää oman kielisiä palveluita, Markku Jokinen kertoo.

- Esimerkiksi sopeutumisvalmennuskursseihin pystytään vaikuttamaan, samoin kuurojen lasten perheiden viittomakielen opetukseen sekä erilaisten palveluiden saamiseen viittomakielellä. Eli näiden kautta voimme vaikuttaa omasta, viittomakielisestä näkökulmastamme.

Kuurojen liiton ohella ohjelman valmistelussa on mukan muitakin järjestöjä, hallinnonaloja, kuntia sekä koulutus- ja tutkimuslaitoksia. Kun vaikuttamistyötä tehdään paitsi viranomaisten myös kuntien suuntaan, halutaan paikalliset kuurojen yhdistykset mukaan vaikuttamistyöhön.

- Liiton aluetiimien jäsenten sekä kuurojen yhdistysten pitää miettiä kuinka voidaan vaikuttaa kuntatasolla. Kuinka palveluntarjoajat, järjestöt ja kunnat itse voivat vaikuttaa ohjelmaan. Se kyllä vaatii hurjaa verkostoitumista, Jokinen toteaa.










Viewing all articles
Browse latest Browse all 111246

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>